Ja taas..

Minä täällä hei! Jälleen olen laiskotellut pitkään, enkä edes aio enää luvata, että nyt ryhdistäydyn. En lupaa ees yrittää niin ei tuu pettymyksiä, ei teille eikä mulle. 

On vaikea keksiä mistä kirjoittais, jos elämässä ei tapahdu mitään. Paitsi noin 74672 mielialanvaihdosta ja kohtausluonteisia tunnetilojen muutoksia. Niitä on tosi vaikea kuvailla jälkeenpäin, itseasiassa ei edes oikeestaan haluaisi muistaa, mutta tällästen ollessa päällä ei ensimmäisenä tuu mieleen rynnätä koneelle kuvailemaan fiiliksiä. Oikeastaan, ei edes toisena..

Mä en aio alkaa selittää mitä kaikkea tapahtui aikana, jona en kirjoittanut. Ei siksi etten haluaisi, vaan koska muistini on rajallinen olematon. Ja ketään ei kiinnosta lukea (eikä mua kiinnosta kirjottaa) jotain väkisin muisteltuja tapahtumia viime vuosituhannelta. 

Tästä päivästä voin ehkä kertoa jotain, koska tänään on suhteellisen hyvä ei kovin huono päivä. Mun suosikki kuntoutusohjaaja (ja ainut jonka tunnen), eli Tiina kävi tänään, ja meillä oli oikein mukava teehetki, vaikka ite joinkin kahvia. Tässä jutellessamme teimme sitten huomion, että mun on äärimmäisen vaikea huomata asioita, jotka tässä elämässä merkitsee jotain. Kissat ärsyttää, koira ärsyttää, puhelin ärsyttää, naapurit ärsyttää, huoh, kuten sanoin, on todella vaikea löytää asioita jotka ei ärsyttäisi. Tai masentaisi. Tai tuntuisi kuormittavalta. Tai väsyttävältä. Mä oon vaan niin loppu, enkä jaksa mitään ja kaiken lisäksi vihaan mun elämää. Ja mua.

Sain eilen, parin viikon masentuneen sohvalla makoilun jälkeen siivoiltua vähän ja tiskattua. Ei, en jaksanu puunata joka nurkkaa, itseasiassa en edes imuroinut, enkä viitsinyt kerätä likaisia vaatteita lattialta, kasasin vaan ne nurkkaan. Mutta tänään musta oli mukava nousta sängystä, koska täällä mahtuu liikkumaan normaalisti ja hajukaan ei enää muistuta mädäntyvää ruumista astiakaapissa. Ja aamukahvi maistui paskan sijaan kahville, kun pesi keittimen. Aika näppärää, eikö vain..? :D 

Tällä hetkellä kaikenkaikkiaan on olo, että elämä ois taas voitolla, mutta odotan innolla mitä ilta taas tuo tullessaan. 

Eilen tuli mieleen ajatus noita vanhoja tekstejä selaillessani, et täähän on sairaskertomus eikä elämänkerta! Hetken mietittyäni tulin lopputulokseen, että tää on mun elämää. Samaa pastaa eri sopassa, päivästä, viikosta, vuodesta toiseen, eikä loppua näy. Yhteenvetona: Epävakaa persoonallisuus on elämäni suola. Mut jos tästä hakee jotain positiivista, niin.... Saa hakea. Mä olin ihan varma et keksin jotain, mut ei. 

Tälläinen siis tämä ei-niin-kovin-huono-päivä, sitä hyvää päivää tässä odotellessa. En oo muuten siihenkää törmänny hetkeen. Tai ikinä.. 

PS. Se sivun vanha ulkoasu ei koskaan sopinut mun imagoon.