Ylpeys.

Minä -itseäni vihaavana, rumana ja lihavana, sekä vaikeasti masentuneena- olen viime aikoina tajunnut, kuinka ihanaa oikeasti on olla minä. Ihanaa olla nainen, ihanaa löträtä kaikenmaailman mömmöjä naamalleen, vain, koska naisilla on oikeus hemmotella itseään. Ihanaa olla minä, koska vain minä voin tietää, mikä tekee minut onnelliseksi.
  Edellisen tekstin jälkeen saimme puolisoni kanssa keskusteltua minua vaivaavista asioista ja rauhoituin jo, ajattelin, että kaikki on taas hyvin. Tänään, noin kolme päivää myöhemmin, ainakin toinen meistä on unohtanut keskustelumme aiheen, Vinkkinä, se en ollut minä.
  Jostain syystä, parisuhdekriisistä niin paljon murehtimatta, viimeajat ovat tuntuneet hyvältä ja tuoneet voimia, omaan elämääni itseni kanssa. Ja ovat auttaneet tajuamaan, että jos puolisoni ei halua olla osa elämää, jota minä haluan elää, ei hän ole oikea puoliso minulle. Vaan kukapa tietää tarvitsenko kumppania ollenkaan, nyt kun olen tajunnut, miten hyvin voi ihminen itsensä kanssa pärjätä :)

Tänään tällaista, huomenna ehkä jotain uutta, mee ja tiedä. Kuitenkin, sii juu :)

Kriisi

Pitäis saada purettua ajatuksia, mut ne on niin umpisolmussa, että mitään ei tuu ulos.. Mulla on ihana kevätfiilis, täällä tuoksuu puhdas pyykki ja ihana auringonvalo tulee ikkunoista. Ja mä en oikeen voi tehdä mitään, koska puolisoni nukkuu sohvalla, eikä hänen korkeutensa kauneusunia sovi häiritä. Hah. 

Joskus (okei, aina) tulee mietittyä, kuinka paljon helpompaa loppuviimein olis elää yksin, kuin sellaisen ihmisen kanssa, joka arvostaa sua yhtä paljo ku homeista perunaa. Meillä on ollu aika kuolleen oloinen parisuhde tässä jo pitkän aikaa, mutta mä oon elätelly toiveita ja ajatellu et jokainen parisuhde vaatii töitä, eikä kellään oo aina helppoo. Mut toinen osapuoli ei voi paljonkaan yksin, parisuhteen saa pysymään kasassa tekemällä oman osansa ja kestämällä ja sietämällä tolkuttomasti paskaa, mut ei se hirveen hehkeetä oo. Ja kun ei osata puhua. Mä oon oikeesti nyt aika hukassa, mutta mä en edes voi sanoa mitään, kun ei tiedä mistä alottais. 

Sitten, olin menossa psykologille ja kuulin biisin Kuurankukka. Oon kuullu sen noin 187564 kertaa ennenki, mut nyt mun ajatukset pysäytti kohta (1.47) "turhaa, aivan turhaa, kun muuta muuttaa ei voi kuin itseään". Ei voi ei, ei varmaan pitäiskää voida, mut niin. Ajatus meni hukkaan :D Voi paska, yritä nyt sitte kertoa jotain tällääsen lahopään kans. 

Pah, mä kai jatkan sit myöhemmin. PaiPai.

Kuntoutusohjausta..

Tiina kävi tänään viettämässä mukavan aamupalaverin :) Keskusteltiin taas toiveista, haaveista ja tavoitteista, mikä on ilmeisesti mulle aina yhtä hankalaa. Eipä tässä nyt koskaan hirveesti viisastu, mutta aina oppii jotain uutta. Tänään sen, että suurin mun mielialaa laskeva asia on olla niin saatanan saamaton. Anteeksi. Sairaus aiheuttaa toimintakyvyn katoamisen, mikä laskee mielialaa, mikä on kivaa, tai siis ei oo. Mieliala pitäis saada nousemaan, että sais tehtyä jotain, mut siis whaaat..?
  Mun pitäis kuulemma opetella olemaan tyytyväinen pienistä asioista. Osasyy siihen miksen mä voi siivota, on se, että siinä on niin kova työ, enkä mä voi tehdä vähä kerrallaan, koska sitten mä en oo ikinä tyytyväinen siihen mitä oon päivän aikana tehny. Mä en myöskään voi tehdä kaikkea kerralla, koska en satu olemaan ikiliikkuja. Ja sen kyllä huomaa tästä taloudesta. Mutta siis mun "kotitehtävänä" on nyt tehdä joka päivä joku pieni kotityö, ja sitten viettää loppupäivä yrittäen olla ylpeä itsestäni. Ehkä täällä tätä menoa sitte on siistiä joskus vuonna 2067. EHKÄ.
  Tähän nyt lisänä pitää kertoa vielä saman, minkä aamulla kerroin Tiinalle. Siivosin kerran keittiötä jotain kolme tuntia, siis tiskasin kaikki tiskit, pyyhin kaapit, pesin jääkaapin ja mikron jnejnejne. Sit ku olin aiva läkähtymäs ja hikinen ja väsyny ja ällöttävä, mut keittiö kiilsi lattiasta kattoon, niin mua alkoi vain suuresti vituttaa, että mä oon mukamas tehny jotain koko päivän, mut sitä ei huomaa jos ei ole keittiössä. Siinä meni seki siivousinspiraatio ja kaikki muukin into sen siliän tien.
  Ehkä mä opin vielä joskus. Ainakin mä aion yrittää.

Eilen mä ulkoilin, täysin vapaaehtoisesti ja kokonaisen puoli tuntia! Ja kyllä, se ON saavutus. En ees muista, millon viimeksi (ennen eilistä) olisin ollut ulkona kauemmin kuin tupakan verran. Eilen siis kävin vähän tyttöjen kanssa kävelyllä ja se oli ihan mukavaa. :) Tänään aion yrittää sitä myös. Katotaan kuinka käy :D