perun edellisen :D

En mä ehtinytkään vaipua synkkyyteen, kun ensin tästä koneelta lähtiessä piti syödä, sitten äiti soitti, sitten ehdin vain hetken tuijottaa telkkaria, kun iski ajatus, et niiin, mun pitäis ostaa uus pöytäliina. Sit mittasin pöydän ja lähin kauppaan ostamaan pöytäliinaa :D Takasi tullessa ei enää ehtiny masennella ku on niin hieno pöpytäliina, et piti järkkäillä pöytä aivan uuteen uskoon. Sit iski palava halu lukea pianonsoiton teorian alkeita, ja sitä oonkin tässä tehny nyt reilun tunnin. Keskittymiskykyni kun ei ole paras, niin päätin sitten lopettaa ajoissa, ennenku menee hermot. Enää ei edes vaivaa se ajatus olla yksin maanantaihin asti :) Tällästä siis tänään, huomenna ehkäpä taas jotain muuta :)

Pelkotilat

Eipä tainnut kaalikeittokaan pelastaa tällä kertaa. Tulin just keskiviikkoryhmästä kotio ja olo on hirveen pelokas, että mites tästä nyt maanantaihin asti sitten pärjäillään yksin, vai pärjäilläänkö..? Oon yrittänyt viettää nyt stressitöntä ja tasapanoisempaa arkea, tehnyt asioita joista tykkään ja yrittänyt laittaa kotia kuntoon ihan rauhallisessa tahdissa, ilman minkäänlaista kiirettä. Valinnut kotitöistä niitä, jotka sillä hetkellä tuntuu mieluiselta ja yrittänyt parhaani mukaan ohittaa ne muut stressittä. Koiraakaan en oo hakenut hoidosta, eli mun arjessa ei ole mitään, mikä väkisin veisi mun energiaa, saan keskittyä nyt ihan vaan itseeni. Mutta silti olo on nyt tämä.
Mä en halua kokea sitä viimeviikkoista uudestaan nyt ainakaan ihan heti, mutta pahoin pelkään että siihen suuntaan ollaan taas menossa. Enkä mä edes tiedä mitä mä voin tehdä, jos tää olo tästä heikkenee. Psykologinikin on loppuviikon poissa maisemista ja kaikkee.. Nyt mä ainakin aion hautautua sohvanpohjalle, koska en jaksa tehdä mitään muutakaan. Adjö.

Kaalikeittopäivä

Jees, täällä taas :) Jospa mä jo nyt ryhdisäytyisin!

Tänään on hyvä päivä. Nukuin yön hyvin, söin aamupalaa, sain vähän (oikeesti hyvinki vähän) siivottua tätä kaaokseen joutunutta kämppääni, kävin psykologilla ja kaupassa. Ja välihuomiona, mun psykologi ei oo oikeesti psykologi, vaan psykoterapeutti. On vaan jokseenki helpompaa sanoa käyneensä psykologilla, kuin viikottaisella psykoterapiakäynnillä, kun ne nyt kuitenkin käytännössä ovat melkein sama asia. 

Laitoin juuri äsken feisbuukkiin päivityksen, jonka nyt laiskana kopioin tähän tarkempaa analysointia varten :D Siis: "Toistekkin meen nälkäisenä kauppaan, tulee ostettua mielenkiintoisia ruokatarvikkeita :)". 

Nyt luemme rivien välistä, että olen ihan oikeasti käynyt tänään kaupassa ja mikä vielä hienompaa, minulla on ollut nälkä! Ensimmäistä kertaa yli kahteen viikkoon! Jippii!! :) Tämän postauksen otsikosta taas voimme päätellä minun ostaneen kaalikeittovärkit, koska eräs rakas ystäväni puhuu siitä aina ja tartuttaa mieliteon. Nyt kun kerran piiiitkästä aikaa jaksan laittaa ruokaa, niin laitanpa sitten kaalikeittoa. :)

Ja koska mä tykkään johtaa sujuvasti kaikkea asiasta toiseen, mennään nyt sitten siihen, ettei mulla oo ollut näläntunnetta tai ruokahalua aikoihin. Viimeset pari viikkoa on ollut melko masentuneita, viime viikko erityisesti, jolloin tupakallakäyntikin oli lähes ylivoimaisen raskasta. Mä makasin kotona koko viikon, tuijotin seiniä, en jaksanu kattoa tv:tä, olla koneella, nukkua tai olla hereillä.. Tai siis, en saanu nukuttua ja olin siks koko ajan väsyny. Ei ruokahalua, nälän tai edes janontunnetta, ei mitään tunnetta. Vain pohjaton, epätoivonen ja pikimusta tyhjyys. Ja itkua riitti. Litratolkulla kyyneleitä. Kunnes kaikki sitten lopulta johti siihen, että perjantaina psykologini lähettämänä matkasin akuuttipsykiatrian polille Seinäjoelle, totaalisen hermoromahduksen saattelemana. 

Ja vaikka DKT-mallin terapia ei tuekkaan osastohoitoa, itse en voi väittää, etteikö siitä olisi ollut apua. En kyllä juurikaan nukkunut sielläkään, mutta muuten se rauha, hiljaisuus, lepo ja etäisyys kaikkeen oli niiiiin rentouttavaa. Lauantaipäiväkin kyllä meni epätoivonsekaisena ohi, mutta sunnuntaina tuntu taas vähän helpommalta hengittää. Sunnuntaina kykenin syömäänkin jo jonkin verran, enkä itkenytkään enää ja illalla mulla oli tunne, jota ei ole ollut enää vuosiin: Levollisuus. Maanantaiaamuna lähdin sitten lääkärin kautta kotiin, uusien nukkustamislääkkeiden kera. Tai no, reseptin. Ja kuten jo aiemmin sanoin, viime yönä mä nukuin! Kahdeksan tuntia ja vain kaks väliheräämistä! Ja tein aamulla taas jotain uutta, heräsin virkeänä, siis levänneenä. :) Ja mikä tässä nyt on ihan kaikkein parasta, se sisäinen rauha on vielä ainakin toistaiseksi tallella. Olo on hyvä ja hymyilyttää :) Nyt mä meen syömään, heimoi!