Tänään on hyvä päivä. Nukuin yön hyvin, söin aamupalaa, sain vähän (oikeesti hyvinki vähän) siivottua tätä kaaokseen joutunutta kämppääni, kävin psykologilla ja kaupassa. Ja välihuomiona, mun psykologi ei oo oikeesti psykologi, vaan psykoterapeutti. On vaan jokseenki helpompaa sanoa käyneensä psykologilla, kuin viikottaisella psykoterapiakäynnillä, kun ne nyt kuitenkin käytännössä ovat melkein sama asia.
Laitoin juuri äsken feisbuukkiin päivityksen, jonka nyt laiskana kopioin tähän tarkempaa analysointia varten :D Siis: "Toistekkin meen nälkäisenä kauppaan, tulee ostettua mielenkiintoisia ruokatarvikkeita :)".
Nyt luemme rivien välistä, että olen ihan oikeasti käynyt tänään kaupassa ja mikä vielä hienompaa, minulla on ollut nälkä! Ensimmäistä kertaa yli kahteen viikkoon! Jippii!! :) Tämän postauksen otsikosta taas voimme päätellä minun ostaneen kaalikeittovärkit, koska eräs rakas ystäväni puhuu siitä aina ja tartuttaa mieliteon. Nyt kun kerran piiiitkästä aikaa jaksan laittaa ruokaa, niin laitanpa sitten kaalikeittoa. :)
Ja koska mä tykkään johtaa sujuvasti kaikkea asiasta toiseen, mennään nyt sitten siihen, ettei mulla oo ollut näläntunnetta tai ruokahalua aikoihin. Viimeset pari viikkoa on ollut melko masentuneita, viime viikko erityisesti, jolloin tupakallakäyntikin oli lähes ylivoimaisen raskasta. Mä makasin kotona koko viikon, tuijotin seiniä, en jaksanu kattoa tv:tä, olla koneella, nukkua tai olla hereillä.. Tai siis, en saanu nukuttua ja olin siks koko ajan väsyny. Ei ruokahalua, nälän tai edes janontunnetta, ei mitään tunnetta. Vain pohjaton, epätoivonen ja pikimusta tyhjyys. Ja itkua riitti. Litratolkulla kyyneleitä. Kunnes kaikki sitten lopulta johti siihen, että perjantaina psykologini lähettämänä matkasin akuuttipsykiatrian polille Seinäjoelle, totaalisen hermoromahduksen saattelemana.
Ja vaikka DKT-mallin terapia ei tuekkaan osastohoitoa, itse en voi väittää, etteikö siitä olisi ollut apua. En kyllä juurikaan nukkunut sielläkään, mutta muuten se rauha, hiljaisuus, lepo ja etäisyys kaikkeen oli niiiiin rentouttavaa. Lauantaipäiväkin kyllä meni epätoivonsekaisena ohi, mutta sunnuntaina tuntu taas vähän helpommalta hengittää. Sunnuntaina kykenin syömäänkin jo jonkin verran, enkä itkenytkään enää ja illalla mulla oli tunne, jota ei ole ollut enää vuosiin: Levollisuus. Maanantaiaamuna lähdin sitten lääkärin kautta kotiin, uusien nukkustamislääkkeiden kera. Tai no, reseptin. Ja kuten jo aiemmin sanoin, viime yönä mä nukuin! Kahdeksan tuntia ja vain kaks väliheräämistä! Ja tein aamulla taas jotain uutta, heräsin virkeänä, siis levänneenä. :) Ja mikä tässä nyt on ihan kaikkein parasta, se sisäinen rauha on vielä ainakin toistaiseksi tallella. Olo on hyvä ja hymyilyttää :) Nyt mä meen syömään, heimoi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti