Ei suju, mikään maailmassa ei suju. Paljon on ehtinyt tapahtua edellisen postauksen jälkeen ja vaikka päivittäin ajattelenkin itseni purkamista tänne, en vain saa ajatuksia kasaan. Tollanen sekalaisista sanoista ja kirjaimista koostuva epämääräinen möltti kun ei olisi kovin selkeästi esitettävissä, ja sen avaaminen on liian vaikeaa. Aion kuitenkin pakottaa itseni yrittämään sitä nyt, koska muuten vielä oikeasti hajoan kaiken tämän keskelle.
Kaikkein "parastahan" tässä taas on se, että mikään ei oikeastaan oo huonosti. Tuntuu kamalan kiittämättömältä voida huonosti kaiken ollessa päällisin puolin hyvin, ja se taas laskee mielialaa entisestään.
Tuntuu epäreilulta väsyä koirien ja kissan kanssa, koska ne tuottaa niin paljon iloa. Tuntuu yksinäiseltä, mikä tuntuu epäreilulta, kun ei kerran itse jaksa pitää yhteyttä. Tuntuu ylipäätään siltä, ettei saisi tuntea enää mitään ilman että se olisi muka-epäreilua/-itsekästä/-kiittämätöntä/-ilkeää tms. jotakin/jotakuta kohtaan. Tuntuu, että se on ihan omaa syytä, että tuntuu pahalta.
Tuntuu, että pitäisi saada jotain aikaan, että pitäisi nauttia kesästä, että pitäisi jaksaa hymyillä. Mieli ei näe mitään syytä miksi pitäisi, mikä taas tuottaa syyllisyyttä. Se hiljainen järjen ääni ei vaan mahda mitään kaikelle tälle tunteiden sekamelskalle..
Mä en pysty enää kirjottamaankaan. Kirjotan kaks lausetta, luen ne läpi ja totean että ensimmäinen kaipaa korjausta. Pyörittelen mielessäni, miten tuon asian nyt järkevämmin sanoisi ja kun saan sen mielestäni fiksusti muotoiltua, huomaan että se toinen lause ei enää sovi mihinkään. Alan korjata sitä ja koska siitä ei tuu mitään, poistan molemmat. Ja aloitan alusta ja olen edelleen sitä mieltä, ettei missään oo mitään järkeä. Joten taidanpa nyt vain lopettaa tämän tekstin ja julkaista sen, ennenkuin päädyn poistamaan kaiken.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti