Tuli itku. Eilen, kun olin ajelemassa tätä kokonaista 11km matkaa tänne mun väliaikaiseen asumukseen (kerron myöhemmin, ehkä), oli ihan ihme keli. Maa valkoinen, taivas harmaa, välissä sumupeite ja vettä satoi kaatamalla. Sit mä mietin et onkohan iskä töis tällä kelillä... Ja sit mä muistin.
Illalla kun olin menossa nukkumaan, päässä pyöri hautajaiset. Mun nuorimman veljen sydäntäsärkevä itku, kaikki ne ihmiset. Jotenki mua kylmää myös se ajatus, että iskä on siellä ihan yksin. Ja se onnettomuus, kaikki yksityiskohdat, se hätä ja paniikki. Se kun kummitäti tuli kertomaan mulle uutiset, se kun melkein pyörryin. En meinannu millään saada nukuttua.
Mä oon surru sitä täs nyt pari viikkoa, että en saa esitellä Fiaa iskälle. Mä oon ihan varma et iskä olis tykänny siitä.
Tänään mulla on pyöriny mieles kaikki, mikä jäi sanomatta, kokematta, tekemättä. Meidän piti kattoo mun autoo kesällä, ollaan jo vuosia vietetty juhannus yhdessä, reissailtu, käyty ralleissa, katottu mm-lätkää........ Kaikki tulee muuttumaan tänä vuonna. Iskän avovaimo tossa kyseli kuulumisia ja kerroin näistä aatteistani, saman tien tuli itku. Ne väittää, et puhuminen tekee hyvää. Mulla on vaan sellanen tunne, et "jos sen sanoo ääneen, siitä tulee totta". Nää tunteet ja ajatukset on koko ajan läsnä, mut jotenki ne konkretisoitui siinä jutellessa. Taas.
Tää väliaikainen asumus -juttu on se, kun muutin koirieni kasvattajan luo asumaan. Ne lähti Espanjaan ja mä tulin pitämään torppaa pystys ja ennenkaikkea, hoitamaan koiria. Nyt mul on sit 6 koiraa ens viikon lauantaihin asti. Vähän kyllä etukäteen jännitin, mut ihan hyvin tää on tähän asti menny.
Hirveen orpo olo. Vaik mä oon aina yksin, jotenki on ihan eri asia olla yksin kotona, kun olla yksin jossain muualla. Ja päivät on ihan kamalan pitkiä kun herää seittemältä. Joku pienenpieni nelijalkainen siis haluaa mun heräävän seittemältä.
Mä voin aika kurjasti, noin niinku henkisesti, mutta nyt on koira-aika, joten läppäri parkkiin. Hetkeksi. Sen jälkeen vois vaikka syödä. Syöminen täällä on hieman hankalaa, kun perheen pieni poika on niin pahoin allerginen viljoille, niin pitää leipää tehdessään, ruokaa laittaessaan etc ottaa koko ajan huomioon se, et mitään jauhoja ei joudu mihinkään vääriin paikkoihin. Mut joo, mä meen. Pai!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti