Mä sain taas eilen kohtauksen. Se oli semmonen "IIIIIIIK mä oon raskaana" -kohtaus. Se lähti siitä, kun mun paino nousi yhtäkkiä pari kiloa ja nilkat turpos. Mulla on erikoisia mielitekoja ja koko ajan nälkä. Kahviholisti-minun suussa kahvi alkoi maistua siltäiteltään yms. Juoksin vessaan, pissasin purkkiin ja aloin miettiä, haittaako menkkaveri jotenkin raskaustestiä... Niin, mulla on menkat. Ehkä noi oireet johtuu menkoista ja menkat kertoo siitä et en oo paksuna. En tiennyt, pitäiskö itkeä vai nauraa omalle neroudelleen....
No, kirjoitin tästä stoorin kakssuuntasten ryhmään. Siellä oli monenmonta naista, joilla menkat oli tullut normaalisti raskauden alkuaikana! Uus paniikki päälle ja testiä tekemään. Negatiivinen. Tein toisen vielä tänään aamupissasta, ihan vaan ollakseni täysin varma. Negatiivinen edelleen. Kaikki hyvin.
Mietteitä se herättää. Listataanpa niitä.
-Mitä raskaaksitulemisen pelko aiheuttaa minussa? Kovaa ahdistusta, siis sellaista, joka vaikeuttaa hengitystä, puristaa rinnasta ja sumentaa kaikki muut ajatukset.
-Mitä se, että luulen olevani raskaana, aiheuttaa? Paniikkia. Jos en saa sitä poikki ajoissa, se menee ihan hyperventilaatioon asti ja sehän ei ole kivaa. Siksi mulla on aina kaapissa raskaustesti tai useampi ja vieläpä sellainen, jonka voi tehdä mihin tahansa aikaan päivästä, eli heti tilanteen ollessa päällä. Ainut vaatimus on edes pieni pissahätä. Se aiheuttaa myös morkkista: Miksi piti harrastaa seksiä taas vaikka siinä on tämä riski? Tyhmä minä, tyhmätyhmätyhmä!
-Miksi raskaus pelottaa? No, siihen on kaksi syytä. Ensimmäinen on se, että en halua pakottaa itseäni tekemään aborttia, mä en usko et mun psyyke kestäis sitä. Toinen on se, et mä en vaan yksinkertaisesti halua lasta. En, en, en!
-Miksi mä en halua äidiksi? Siihen on kolme syytä. Ensimmäinen on se, että mä olisin ihan kamala mutsi. Ylisuojeleva ku sanonko mikä, en päästäisi lasta ikinä silmistäni, koska mun on suojeltava sitä maailman pahuudelta ja kaikilta maailman pieniltä ja suurilta vaaroilta. Siis ihan kaikelta. Se taas ei tekisi hyvää kenellekään, ei mulle, lapselle tai ees kenellekään kuka seuraa sitä vierestä. Toinen syy on se, että lapsi pilais mun elämän. Mä tarvin sitä, että mä voin kävellä yksin ovesta pihalle ja lähteä vaikka kauppaan, ilman et mun tarvii miettiä. Mä haluan tehdä omia juttuja. Yks kaveri kirjoitti Facessa tossa taannoin, et "mitä kummaa kun sain kerrankin juoda kahvin lämpösenä?" Mä haluun juoda mun kahvin lämpösenä nyt ja aina. Kolmas: Mä en usko, että mä pystyisin tarjoamaan lapselle turvallista ja tasapainoista kasvuympäristöä, enkä minkään muunlaisessa ympäristössä halua kenenkään joutuvan kasvamaan.
-Mitä vittua? No sitä, että mä pelkään raskaaksi tulemista niin paljon, että mä en pysty 100 % luottamaan esimerkiksi kädessäni olevan ehkäisykapselin tehoon. En mihinkään muuhunkaan ehkäisykeinoon. Mä pelkään niin paljon, että kun mä ajattelen tulevaisuuttani raskauden toteamisesta eteenpäin, mua alkaa välittömästi itkettää. Ja ahdistaa. Kädet vapisee ja haluan kuolla. Se on kuin iso möltti mun sisällä, ennen eilistä en juuri oo puhunut asiasta ääneen. Oon toki joskus jollekin sanonut, et en halua lapsia, mut en oo koskaan puhunut näistä kaikista negatiivisista tunteista, ajatuksista ja fyysisistä oireista, joita koko tää asia iskee päälle. En oo pystynyt, enkä ennen tätä katsonut edes tarpeelliseksi.
Nyt vaan on fakta se, että tää ihan oikeesti haittaa elämää tää juttu. Koska kaikki noi oireet. Koska raskaustestitkin maksaa. Koska elän parisuhteessa johon molempien osapuolien iloksi seksi nyt vaan sisältyy. Koska en halua tuntea morkkista ja pahaa mieltä siitä.
Olispa jo marraskuu. Täyttäisin 30 ja sterkkauttaisin itteni. Mä en voisi olla varmempi siitä, että en missään nimessä tahdo lisääntyä. Ikinä.
