Toiveajattelua

Aamulla kun heräsin, mun jalkoihin ei sattunu yhtään! Ajattelin, että tulehduskipulääkekuuri on auttanut ennätysajassa ja mä oon jo ihan terve. Sit otin päivän ekan askelen ja totesin et toiveajatteluahan se.. 😟 Käppäiltiin koirien kanssa kilsan verran vauhtia hyyyyvin hitaasti ja vois melkein sanoa et vituttaa. 

Eilen oli vähän hassu päivä. Mulla ei jotenki riittänyt motivaatio tehdä niitä asioita joita olis pitänyt, eli nyt esimerkiksi koirien kampaaminen ja kuntopyöräily, mut sit tein kaikenmoista muuta. Keitin mehua, leivoin kakun, käytiin taas mustikassa ja niitä perkasin litran verran (tänään jatkuu). Nyt olis anopin 10 litraa poimittuna ja kun saan ne perattua niin en haluu nähdä yhtäkään mustikkaa hetkeen.

Tekis mieli ottaa pikku päikkärit. Pelkään vaan et ne venähtää ja sit en saa illalla nukuttua ja sit en pääse huomenna ylös ja myöhästyn aamu-uinnilta, joka on mun viikon kohokohta. Varsinkin nyt, kun en voi lenkkeillä enkä reenata juoksemista, vesijuoksun asema kasvaa kohisten. Pitäis nyt oikeesti tarttua itteään niskasta ton kuntopyöräilyn kanssa, kun sitä jalat salliis tehdä, mutta evvvk. Tänään on kylläkin kuntopiiripäivä...

Mä oon varmaan tulos kipeeksi. Kahvi ei maistu! Mulle! Juon tässä nyt aamun toista kupillista, eikä meinaa upota. Eilen join koko päivän aikana vain kolme kupillista. Hurjan pieniä määriä henkilölle, joka normisti vetää vähintään sen viis kuppia ja se on ihan minimi. Vaan minkä sille voi jos ei maistu... 

Jaa-a, kai se pitää nousta tästä koneelta ja tehdä jotain järkevää. Sikäli mikäli tältä haukottelulta pystyy.. Anteeksi taas tynkä teksti, vielä mä joku päivä kirjotan kunnolla. Nyt, heipat!