Yläaste

Tuli puheeksi kouluaineet ja se, kuka oli hyvä tai huono missäkin. Itsensä kehuminen ei oo mun vahvuus, mutta katselin äsken mun päättötodistusta ja mietin, et olin oikeastaan ihan hyvä kaikessa muussa, paitsi paikallaolossa ja läksyjen tekemisessä sekä yleisessä sääntöjen noudattamisessa. Siellä todistuksessa on yksi 9 ja se on valinnaisesta kuvataiteesta. Sit siellä on kaksi kertaa numero 6, ne on maantieto ja biologia. Niitä opetti sama opettaja, jonka kanssa vähän heikommin tulin toimeen ja tein sen melko selväksi. Valinnainen biologia, jota opetti eri opettaja, on 8. 

Mä sain kasilla kolmet ehdot, eli numeron 4, eli hylätty. Neljistä olisi jäänyt suoraa luokalleen, joten taitavasti lusmuiltu, kaveri. Enivei, ne tuli maantiedosta, äidinkielestä sekä liikunnasta. Kyllä, sain ehdot liikunnasta. Se johtui siitä, etten ollut koskaan paikalla. Se taas johtui siitä, että olin psykoterapiassa. Rehtorin, kuraattorin, äitin ja liikunnanopettajan kanssa sovittiin, että otan terapia-ajat liikuntatunneille, jolloin voisin (periaatteessa) olla tärkeämpien aineiden tunneilla paikalla. Lukuvuoden päätteeksi opettaja palkitsi mut ehdoilla. Kiitos vaan hänelle, vaikka tuskin tätä lukee. Päättötodistuksessa liikunta on 7. Maantiedosta ehdot, koska en palauttanut yhtä koetta huoltajan nimmarilla varustettuna. Kyllä, oikeasti. Numero nousi vitoseen, kun palautin sen lopulta. Äidinkielestä ehdot, koska en lukenut Tuntematonta Sotilasta tai osallistunut siihen liittyvään kokeeseen. Kun tein kokeen ehtolaiskuulustelupäivänä, opettaja nosti mun numeron nelosesta vitoseen ja tämän notkahduksen takia päättötodistuksessa on äidinkielestä 7, vaikka siinä olin ihan oikeasti tosi hyvä. Olen vieläkin. Perkele. 

Yhden ysin ja kahden kutosen lisäksi siellä on seiskoja 7 kpl ja kaseja 9 kpl. On monta asiaa, joista en oo kovin ylpeä, muutamia jopa ihan kadun, mutta pakko sanoa, että sillä asenteella, jolla mä yläastetta kävin, olisi päättötodistus voinut olla PALJON huonompikin. Ei, en oo tyytyväinen siihen, koska tiedän, että mikäli olisin edes vähän yrittänyt, olisin pystynyt parempaankin. Mutta koska lopputulema on kuitenkin se, että jäin eläkkeelle viisi vuotta yläasteen lopettamisen jälkeen, niin joku vois ajatella et ihan sama. Mut ei se oo, kyllä mä säilyttäisin kansiossa ja katselisin kymmenen vuoden välein mieluummin paperia, joka kertois jotain mun osaamisesta... 

Perjantaisin oli klinikkapäivä. Klinikka = jälki-istunto. Muilla loppui perjantaisin koulu klo 13 tai 14, mutta meitsi istui neljään asti istumassa loputtomia klinikoita pois. Joka perjantai. Sitten oli vielä sääntö, että lukukautta ei saanut läpäistyä, mikäli oli istumattomia klinikoita. Joka vuosi ennen joulu- ja kesälomia mä istuin viimeisellä viikolla joka päivä tuntikausia, että sain ne pois. Mä sain niitä niin paljon poissaoloista, läksyjen tekemättömyyksistä, sit joitakin tyhmiä kuten kiroilusta, pari tuli röökistä kiinni jäämisestä, koulun alueelta poistumisesta yms yms yms. Jokaisesta klinikasta lähetettiin kotiin punainen lappu vanhemmille tiedoksi. Mä tapetoin niillä mun huoneen seinän. Itseasiassa luulen, että osa on mulla vieläkin tallessa.

Olisinko mä sitten pärjännyt koulussa paremmin ilman mieleni sairautta? Varmasti. Olisko mulla ollut kavereita? Ehkä. Olisinko mä ollut joskus paikalla, jos ei mua olis kiusattu siellä? Mahdollisesti. Mutta ei nyt jaksa jossitella. Mä elin semmosen yläasteiän ja sen asian kanssa mun on vaan elettävä. Hyvässä ja pahassa. 

Tänään on maailman mielenterveyspäivä. Tänään on myös moni muu päivä, kuten suomalainen kirjallisuus ja maksalaatikko, mutta mä vietän mieluiten ensimmäisenä mainitsemaani. Mä vietän sitä ihan mukavissa tunnelmissa. Ei ahdista, ei kiukuta. Käytiin 3 km lenkki tuolla sateessa ja syötiin hyvät aamupalat. Vähän tuossa meikkasin aamutuimaan, oon lämmittänyt tupaa ja hakenut puita, nyt alan laittamaan lounasta ja sensemmoista. Illalla treenit koiran kanssa, viimeiset ennen kisoja. Toivottavasti silloin ja/tai siellä ei ihan näin paljon sada. Tajusin just, että ne on myös viimeiset ennen Fian sterilaatio-leikkausta, jonka jälkeen tulee pakkotauko. Tauon pituus määräytyy sen mukaan, miten koira toipuu.

 💗JS

Ymmärtämättömyys

Ärsyttää. Mulle pitäis tulla tänään ne matkakorvaukset vihdoin. Pitäisi tarkistaa, onko tulleet, mutta minkäs teet kun S-pankissa on joku huoltokatko. Selainversio sanoo, että se kestää klo 7 asti, mutta kello on nyt 7.06 ja edelleen valittaa samaa. 

Tämä teksti muuten käsittelee taas itsemurhaa suoraan ja välillisesti. Ajatuksia, kaikenlaisia, aiheesta ja sen ympäriltä.

Käytiin eilen anoppilassa. Anopin kanssa on kyllä mukava höpötellä ja ollaankin käyty läpi kaikki aiheet maan ja taivaan välillä. Eilen tuli puheeksi tämä viime viikolla itsensä ampunut mieshenkilö. Anoppi sanoi, että hän kyllä ymmärtäisi jopa kannabiksen käytön, jos olisi niin pahat kivut, että mikään ei auta. Tässä samassa tilanteessa hän ymmärtäisi myös itsensä lopettamisen, mutta missään muussa tapauksessa ei. En sitten lähtenyt tuohon sanomaan mitään. Minä kyllä tiedän ja ymmärrän, että myös henkinen/psyykkinen tuska voi kasvaa niin suureksi, että ei näe enää mitään muuta vaihtoehtoa. 

Anoppi on fyysisesti sairas. Hänellä on kipuja, lääkkeitä, sairaalareissuja ja kaikenlaisia muita ongelmia. Siksi hän ajattelee, että itsensä lopettaminen äärimmäisessä kiputapauksessa on ymmärrettävää. Mutta hän on psyykkisesti terve. Hän ei tiedä, miten tuskallista voi henkinen kipu olla. Lisäksi hän sanoi, että kun hänkin kaikesta huolimatta jaksaa sinnitellä, niin ei ymmärrä, että joku fyysisesti terveempi ei jaksa. Se hänelle suotakoon, mutta itse olen vähän eri mieltä. 

Tämä henkilö oli kuulemma suunnitellut tekonsa tarkkaan. Hän oli tehnyt testamentin, järjestellyt asiat niin, että omaisille jäisi mahdollisimman vähän setvittävää. Hän oli sinne metsään lähtiessään jättänyt joitain tärkeitä papereita pöydälle riviin. Auto oli löytynyt metsästä kyttäyskopin läheisyydestä ja näinollen oli odotettavissa, että mies löytyy kopista. Siinä vaiheessa tuskin kenelläkään kävi mielessä, että itseltään hengen riistäneenä, vaikka varmasti jonkin arvattiin olevan vinossa. Vuosia aiemmin hänen pikkuveli teki sen ja silloin hän lupasi, ettei itse koskaan menisi tekemään sitä perässä. Vaan niin vain teki. 

Olen itse sitä mieltä, että kaikissa tapauksissa itsensä tappaminen on itsekästä, mutta ei välttämättä väärin. Väärin vai ymmärrettävää, rajanveto näiden välillä on varsin häilyvä. Tuli mieleen esimerkki, kun vuosia sitten eräällä naisella todettiin vaikea sairaus, joka edetessään toisi kipuja ja tuskaa ja veisi liikuntakyvyn yms. Hän oli katsonut vierestä, kun oma äitinsä oli kuihtunut pois tämän sairauden uuvuttamana. Niinpä hän päätti päivänsä pian diagnoosin jälkeen ja jätti kaksi tytärtään ilman äitiä. Oliko se itsekästä? No oli. Väärin vai ymmärrettävää? Kyllä minä ihan ymmärrän. Hänen lapset saattaa olla eri mieltä, luulen. Luulen, vaan en tiedä. Voihan se olla, etteivät olisi halunneet nähdä äitinsä kuihtuvan pois. 

Minä tein kauan sitten sopimuksen itseni kanssa, että niin kauan kun on olemassa joku, jota voin sanoa rakastavani, niin jatkan tätä taistelua. Näinollen jatkan sitä varmaan hamaan tappiin asti, mutta mikäs siinä. Mulla on kuitenkin puoliso, koirat, ystävä, sisarukset, äiti ja rakastan heitä kaikkia varsin paljon. 💕

Olipas nyt taas kivaa ajateltavaa heti aamusta. Nettipankki sentään alkoi toimia ja rahat oli tulleet. Jee. 

Näissä tunnelmissa meitsi lähtee kaupoille ja sitten sinne psykhoitsulle. Odotan jo innolla tätä tapaamista piiiiitkästä aikaa! Toivon, että hoitsu olisi puhunut lääkärin kanssa mun lääkityksestä.

💗JS

Ahdistumisen multihuipennus

 Eilen olin yksinäinen ja se ahdisti. Kerroin siitä mun puolisolle ja keskustelu meni jotaikuinkin näin:

Minä: Kun tää yksinäisyys ahdistaa ja pärjään sen kanssa vähän huonosti...

Hän: Ei tästä tuu kyllä hevon vittujakaa

M: Mistä niin? (Luulin ensin, että palattiin johonkin hänen työjuttuun)

M: MISTÄ? (Tajusin, että hän puhuu minusta ja tein jo omat johtopäätökset siitä, mihin keskustelu oli menossa.)

H: Tuosta että sä oot yksin kotona ku tuntuu ettei siitä tuu mitää

M: No on se raskasta, mutta kyllä siihen olisi tulossa apuja...

H: (Luki mun viestin, mutta ei vastannut.)

M: Ooksä nyt jättämässä mua koska oon yksinäinen vai mikä juttu? 

H: (Luki mun viestin, mutta ei vastannut.)

M: Viestillä?

H: En ole jättämässä sua.

Nyt mä en pääse irti ajatuksesta, että ero on tulossa. Katselin jo vapaita asuntoja ja rupesin ressaamaan valmiiksi, miten ja mistä kaikesta mä selviän tai jätän selviämättä yksin. Masentaa tosi vahvasti ja ahdistaa niin että en tiä lähteekö taju. Ihan kuin pukkaisi migreeniäkin ensimmäistä kertaa vuosikausiin. Nyt musta tuntuu, että en voi puhua kenellekään näistä oloista, koska saan niin sanotusti selkääni jos teen niin. Ainakin pitää olla tosi varovainen. Mietin jo, voinko kirjoittaa tännekään, mutta jotainhan mun on voitava tehdä. 

Me ollaan jonkin verran puolison kanssa puhuttu asiasta, että kuinka paljon hän haluaa tietää mun oloista ja voinneista. Kuulemma kaiken. Oon varauksella sitten yrittänyt olla mahdollisimman avoin ja näin se palkitaan. Illalla kun olin menossa nukkumaan, kysyin vielä, onko hän nyt jättämässä mut. Hän vastasi: "En ole niin sanonut missään vaiheessa." En viitsinyt jäädä vänkäämään, mutta jäin sitten pää tyynyssä miettimään, että joo, et oo sanonut, mutta aiotko sanoa... 

Oon ihan hermoraunio. Kiukuttelen täällä itsekseni ja kiroilen koirille. Odotan torstaita kuin kuuta nousevaa (miksi joku odottaa nousevaa kuuta niin paljon?), kun pääsen pitkästä aikaa psykhoitsulle juttelemaan. Oon kyllä isosti sen tarpeessa. 

Toinen vaikea aihe on raha. Kela pihtailee päätöstä yli 200 €:n matkakorvauksista ja oon ollut p.a. jo pitkään. Joudun käyttämään koiran sterkkaa varten säästämiäni rahoja elämiseen ja auton tankkaamiseen ja se aiheuttaa mulle suurtakin suurempaa ahdistusta. Mun on varmaan oltava tää kuu syömättä, jotta saan rahat riitämään kaikkeen, mihin oon lupautunut. Tekis kyllä mieli perua se Lohjan reissu, mutta en kehtaa. Laskin sen reissun sen matkakorvauksen varaan, enkä todella tiedä, miten sen rahoitan jos ei korvausta tule tai jos korvaus tulee liian myöhään. 

Tankkasin auton säästöstä varastamillani rahoilla, jotta pääsen illalla rallytoko-treeneihin koiran kanssa. Pelottaa kyllä, kuinka mun heikot hermot kestää, jos koira ei tottelekaan ja kuinka osaan olla pirteä ja iloinen, mitä mun koira multa odottaa. Ihan oikeasti, jos ressaan suoritusta tai oon pahalla tuulella, se ei suostu tekemään mitään mun kanssa. Toisaalta se on hyvä asia, koska sit mun on päästettävä irti kaikesta päänsisäisestä paskasta ja keskityttävä täysin reeneihin. Jos se onnistuu, niin siitä tulee varmasti tosi hyvä mieli. 

💗JS

Oon väsynyt olemaan väsynyt.

Mä vietin taas sängyssä 9,5 h viime yönä. Siitä nukuin noin tunnin vähemmän, kun nukahtamiseen menee aina hetki ja aamulla torkutin kelloa kauan, ennen kuin lopulta nousin. Olin siis hereillä, en vain jaksanut nousta... Tästä pääsemme ihan suoraa johtopäätökseen, että oon edelleen perkeleen ylilääkitty. Illassa mulla siis tällä hetkellä 750 mg Lito, 150 mg Ketipinor sekä 10 mg Olanzapiini. Jos mä olisin lääkäri, mitä mä en ole, sanoisin, että ensimmäistä vähän ylös ja kaks jälkimmäistä kokonaan pois. Pikkuhiljaa tietenkin.

Mä laitoin aamulla aikaisin psykhoitsulle viestiä, että soittaa mulle ku ehtii. Soittihan se, vastasin "Johanna" ja luurista kuului: "Johanna tässä moi!" Tää saa mut aina hymyilemään ääneen. 😁 Kysyi sitten, miten on mennyt ja vastasin että aika huonosti. Sanoin, että oon niin yksinäinen että se syö mut elävältä ja siihen hän ehdotti jotain polin liikuntaryhmää. Mulle sopii, myyty! Ihan mitä vaan, missä A: Kuluu aikaa ja B: Näkee ihmisiä. Jutellaan siitä lisää torstaina kun nähdään. Kerroin myös, että tarviin lääkärin ja senkin asian lupasi laittaa hoitoon. 

Aamulla, kun oltiin koirien kanssa kävelyllä, osuttiin peurakolaripaikalle ihan tossa lähellä. Ei siellä onneksi kuskille kuinkaan käynyt ja peurakin kuoli törmäyksessä välittömästi. Jokusen sanan siinä vaihdoin kuskin kanssa ja jatkoin matkaa, hän jäi sinne odottamaan poliisia. En nähnyt auton keulaa, kun ajoi sen sen verran sivuun mun reitiltä, enkä siinä kehdannut oikein asioikseen lähteä sitä katsomaankaan. 😅 Koiria olisi kovasti raato kinostellut, mutta pidin ne poissa sieltä. 

Mietin tuossa, että yksinäisyys ja jatkuva henkinen ja fyysinen väsy on oikeasti ihan helvetin huono yhdistelmä. Seuraa olisi välillä ihan saatavillakin, mutta kun ei jaksa. Puolison kanssa vietettiin lauantaipäivä tehden asioita (oho) niin sunnuntaina en enää jaksanut tehdä mitään. Tai no, ne perinteiset pakot, ruuanlaitto sekä koirien hoito. Olisi ollut kiva osallistua pihatöihin, mutta en vaan saanut persettäni irti tietokonetuolista ja sitten kun sain, niin juutuin puhelimelle keittiöön. Tää on ihan oikeasti täysin toivotonta. Sitten itken yksinäisyyttä kun seuraa ei ole saatavilla, vaikka en jaksa seurustella kun on. Huoh. 

Tänään piti laittaa hellan pesään valakia, kun meinasi olla kylmä. Aamulla oli pihalämpötila vain karvan verran plussan puolella ja nyt se on kivunnut hiljalleen +10 asteeseen. En paljoa lämmittänyt, kun aurinko kuitenkin vielä lämmittää, mutta pari pesällistä silti. Nyt on semmoinen soppeli lämpötila sisällä ja pihalla. Tästä se lämmityskausi nyt sitten alkaa. Joka päivä puiden kantamista ja valakian vahtimista, joka vanhojen merkkien paikkansa pitäessä jää mun vastuulle, kun puoliso on töissä pitkää päivää. Nyt ei onneksi tarvinnut hakea puita, kun niitä oli vielä sopivasti jäljellä edelliseltä lämmityskerralta. 

Niin raskasta on mun elämä. Syödä viidesti päivässä, joista kaksi lämmintä. Niistä puoliso osallistuu ainakin toiseen. Käyttää koirat kävelyllä aamuin illoin ja pikapissalla päivällä. Ruokkia ne aamuin illoin. Pitää tupa lämpöisenä. Pakko nyt kyllä itsekin sanoa, et ei multa ihan valtavia kyllä vaadita (minä itse vaadin, tää on niinkuin minimi). Miks se tuntuu niin kamalan vaikealta tehdä mitään. Miks mä oon tämmönen. 😭 

No mutta on mulla tälle päivää hyviäkin uutisia! Kävin aamulla vaa'alla ja oon pudottanut 2,5 kg painoa kuudessa päivässä mun pehmeällä lähestymistavalla, eli elämäntavat remonttiin kieltämättä mitään. Tässä vaiheessa se ainakin vielä toimii ja niin kauan kun se toimii, tällä linjalla myös jatketaan. 

💗JS