Ylistys

Pakko kirjottaa viel lisää tälle päivää. Kysyin kakssuuntasten ryhmäs faces... Kopioin kysymykseni alle.

Kuinka paljon pitää ahdistaa, että on sopivaa ottaa tarvittavaa?

Mä oon aina ollu vähä kädetöön tän asian kans, että kuinka noita tarvittavia käytetään. "Ei mua nyt niin paljon ahdista, kyllä se varmaan menee ittekseen ohi, jos ottais vaikka kaljan-pari..." Mut miks niitä sitte on määrätty? Makaamaan kaapissa?

Eiks niiden ottaminen oo vähä niinku luovuttamista? Eiks se oo vähä ku myöntäis, ettei pärjää?

Ensinnäkin, ne kertoi siellä, et lääke on parempi kun se kalja-pari. Nimittäin mun on huomattavasti helpompi tarttua tölkkiin kun purkkiin (läpipainopakkaukseen, mut silti.)

Toiseksikin, ne sai mut ymmärtämään, et se ei oo mulle erätappio, jos turvaudun lääkkeisiin, jotka mulle on sitä tarkoitusta varten määrätty. Lääkärin määräämällä annoksella tietystikkin.

No, sen keskustelun seurauksena otin Pamin ja lähdin koirien kans ulos. Laitoin vielä toisenkin julkaisun, jossa sanoin et en tiedä mikä mun päiväni pelasti, se Pami, ulkoilu, vaiko koirat. Sit rupesin kuvaamaan koiria, unohdin iskä-ikävän hetkeksi.

Sain omat ja hoidokit, koko porukan samaan kuvaan. 😊

Ja sit maailma näytti taas vähän valoisammalta paikalta. Iskä on mieles, ja tuskin on menossa sieltä pois vielä toviin, mutta nyt musta tuntuu huomattavasti vähemmän epätoivoselta, kun silloin kun edellistä tekstiä kirjoitin. Siitä mä kiitän mahtavaa vertaistukea! Se ryhmä ei kyllä petä koskaan. Kun kirjotin ton ensimmäisen julkasun, kesti noin 20min ennen kun joku vastas ja mä olin jo poistamassa koko tekstiä kun ajattelin sen olevan ihan tyhmä. Koska kukaan ei sanonut mitään. Nyt oon ilonen et "kehtasin" jättää sen poistamatta. Kiitos!

*Ylistys päättyy.*

P.S. Unohdin, että kun tähän Bloggeriin kopioi tekstiä jostain muualta, se vaihtaa fontin, koon ja taustavärin ihan itsekseen ja siinä menee vaan kilo herneitä nenään jos niitä yrittää palauttaa alkuperäiseen muotoon. Sori, mut en ota vastuuta tästä 😂