Röiröi

Unohdin viimekertaisesta +-listasta sen, että miehen työt alkoi! Unohdin sen myös miinuslistalta. Mä en oikein tiä. Tavallaan mukavaa kun on omaa aikaa ja saa olla niinku tykkää, mut toisaalta tässä reilussa kuukaudessa on jo aika hyvin tottunut siihen että toinen on koko ajan läsnä. Vähä niinku olis jo ikävä, vaikka on ollut poissa vasta vajaan 7 tuntia.

Mulla on aika paha ongelma. Mun kunto on alkanut kasvaa kohisten sähköröökin poisjättämisen jälkeen, mutta jalat on ihan tohjona. Eli siis mun pitäis lisätä lenkkeilyyn vaúhtia, jotta saisin pidettyä sykkeen tarpeeksi korkealla, mutta perkele kun noi kintut ei kestä! En oo nyt hetkeen laittanut urheilujuttuja tänne, mutta tänään laitan, koska siinä on näkyvissä mun ongelma.

Siis kun oon laskenut niin, että lenkkeillessä riittäis että sais sykkeen tuohon painonhallintatasolle, kun melkein joka päivälle on kuitenkin tuota aerobistakin liikuntaa. Mut ei helvetti oikeesti, mä YRITIN tänään ja tuossa näätte onnistumisen: Selvästi alle puolet lenkistä halutulla tasolla! Oikeesti mun ei kai pitäis lenkkeillä ollenkaan näiden kipujen kanssa, mutta kun en mä halua jättää sitä pois! Mitä mä sitte muka tekisin... Niin tyhmää kuin se onkin, mutta mä jatkan niin kauan kunnes jalat kirjaimellisesti lähtee alta. 

Sain sähköröökin myytyä. Oon ollut ilman sitä melkein 47 vrk mutta tuli yllättävän haikea olo luopua siitä kokonaan... Ikäänkuin yhden aikakauden loppu taas tai jotain. Sain mä nyt massia siitä, mikä tietysti tässä konkurssissa on oikein hyvä asia. Saan kummipojalle kunnollisen synttärilahjan ryöstämättä VJ-tiliä. Vaikka taidan tosin olla tylsähkö ja viedä 20 € setelin ihan vaan semmosenaan. Mielikuvituksettomuutta ilmassa kenties? 

Vielä melkein kaks viikkoa hoitajakäyntiin... Mulla olis hirvittävä tarve avautua, mutta en voi kirjoittaa ajatuksiani mihinkään, enkä halua puhua läheisille niistä. Mä tarviin taas jonkun, jolle maksetaan siitä et se kuuntelee mua. Mietin, koskahan vaivais tarpeeksi jotta uskaltaisin soittaa Teho-avolle. Ei varmaan vielä, mutta todnäk pian jos merkit pitää yhtään paikkansa. 

Joo, mun pitää viedä koiria ulos ja sit olis kuntopyöräilyä ohjelmassa vielä ennen välipalaa. Heipat!

Patuvassi

Mulla on hyviä ja huonoja uutisia. Aloitetaan huonoista, koska on hyvä lopettaa siihen että kaikki on hyvin. 😊

- Ulkona sataa taas ihan kaatamalla. Se on tärkeä mainita!

- Rahatonloppumuttarahatonloppumutta.... Ei oo ees Volvoo mitä myydä. Perkele. Eiku ihan aikustenoikeesti mua ressaa ihan sikana. Kummipojalla on lauantaina synttärit eikä mulla oo lahjaa, kun ostin vikoilla rahoillani bensaa että edes pääsen paikanpäälle. VJ-tilin ryöstö on mun ainut vaihtoehto ja se jos mikä on huononhuononhuono idea.

- Nukkuminen on vaikeeta ilman Olanzapiinia.

Plussat on paljon kivempia!

+ Koira-aitaus tuli eilen valmiiksi ja siitä tuli hieno!

+ Mulla ei oo Koronaa! Veli, jota olin lauantaina auttamassa muutossa, sairastui ja kävi eilen aamulla Korona-testissä. Iltaan asti kovaa odottamista mutta sieltä se negatiivinen vastaus sitten tuli.

+ Mun paino on laskussa!

+ Olanzapiinivieroitusoireet meni ohi. Äänet ei enää huuda mulle, ei niin paljon masenna ja epävakauskohtauksenkin sain viimeksi joskus loppuviikosta. Kaikki on nyt hyvinkivasti! (Paitsi se nukkuminen)

+ Oon ollut tänään reipas ja käynyt juoksemassa, uimassa, kaupassa sekä laittanut pesukoneet käyntiin.

+ Mun Instassa on vihdoin elämää!

Yks miinus vielä:

- Koiria ei voi pitää uudessa aitauksessa kun taivas vuotaa.

Joo, siinä kai ne. Haukotuttaa. Välipala-aika taitaa olla, joten heipat!

Olanzapiinia syvästi kaivaten

Kaikkihan palaa halusta tietää, mitä lääkkeen lopetukselle kuuluu. No, mä kerron.

¤ Mä otin eilen Tenoxin et saisin nukuttua ja onnistuin silti pyörimään ikuisuuden ennen nukahtamista. Heräsinkin ainakin kerran kesken unien.

¤ Mulla on selviä masennusoireita.
     - Puskista ilmestyvä ihmeellinen halu kuolla
     - Itsetunto on alempana
     - Motivaatio kaikkeen itsestään huolehtimiseen on hukassa

¤ Mä oon epävakaa. Tiesinhän mä jo, et sairastan epävakaata, mut sen oireet on ollut hyvin hanskassa pitkän aikaa. Eipä oo enää. Varsinkin väsyneenä ja/tai nälkäisenä oon ihan sietämätön ja parisuhde kärsii. Ja mä kärsin.

Perjantaina katsotaan, mitä painolle on tapahtunut. En usko että paljonkaan, mutta saa ny nähä. Jos ees se laskis, niin kestäisin tän kaiken kuin mies, mutta mikäli ei niin alotan kyllä pienellä annoksella uudestaan. Ei oo mitään järkee olla läski lopettamisesta huolimatta jos elämään vaikuttavia haittoja lopettamisella on noin paljon.

Mä taisin vaihtaa netti- ja puhelinliittymäni Telialta Elisalle. Luulisin? Mä en yleensä anna puhelinmyyjille sitä riemua et ne saa myytyä mulle jotain, mut tällä kertaa tein poikkeuksen, koska säästö on oikeesti iso.

Mä eilen funtsin syvällisesti tota Insta-hommaa ja päätin, et jatkan Facessa niinkuin tähänkin asti, puhuen koirista, ruuasta ja kaikesta kivasta. Kaiken paskan kaadan edelleen tänne ja Instaan laitan näitä mun urheilusuorituksia yms elintapojen terveellistämiseen liittyvää. Laitoin sinne myös asetuksen et mua ei voi seurata ilman lupaa, et mä tiiän, ketkä kaikki mun asiat näkeepi. Näin se ehkä on järkevä asia että mulla on se insta, tähän saakka en oo liittynyt koska miksi liittyisin? Joo.

Olis niin ihanaa, kun menis niinkuin tää kevät tähänkin asti, eikä olisi sitä paskaa kaadettavaksi yhtään mihinkään. Mut ei, heti kun menee hyvin, pitää alkaa tekeen muutoksia! Mä oon aina sanonu et muutokset on saatanasta ja tässä se taas nähtiin. Lääkäreillä pitäis olla ehdoton kielto olla samaa mieltä jos potilas ehdottaa lääkkeen tiputusta pois....

Joo, se olis safka aika. Kinosti niin vitusti! Ei auta, onneksi ruoka on jo uunissa, koska enää ei tekisi yhtään mieli laittaa sitä sinne. Mut joo, jatketaan taas!

Motivaatio ja sen puute

Kun ei vaan oo. Ei riittävästi, että sais ittensä aamulla ylös, ulos ja lenkille. Ei tarpeeksi, että jaksais päivällä jumpata. Ei ollenkaan niin paljon, että illalla pystyisi sanomaan "ei" herkuttelulle. Veikkaan, että tää liittyy Olanzapiinin lopetukseen, koska muitakin masennusoireita on ilmassa ja ne tuli heti kun annosta alettiin laskea. Nythän mä oon siis torstaina ottanut viimeksi. Viime yökin meni ihan harakoille. Nukuin ehkä pari tuntia ja senki 25 pätkässä. Veikkaan, että syy on sama.

Mä en muista soittaako lääkäri huomenna, vai ens keskiviikkona, mut toivon et huomenna. Äsken koitin KVG ja totesin, et Aripiprazolin annosta ei enää voi nostaa, mutta Seroquel Prolongis olis viä 200 mg varaa kiivetä ylöspäin. Masennuslääkettä ei kumpaakaan uskalla nostaa, koska nyt on vähemmän tasaavaa niin sen tietää kui siinä käy, laukalle se lähtee.

Voi jee miten voi ihmistä laiskottaa! Aamulla en meinannut päästä sängystä ylös, en meinannu millään jaksaa normi 6 km lenkkiä, mieli teki ryömiä viimesen pari kilsaa. Nyt ei jaksaisi mitään. Tiskiä olis ja mustikan perkausta, sit kylällä pitäis käydä. Ei kinosta, ei sitte niin vähääkään! Pakko kai se on vaan tarttua itseään niskasta, ei tästä muuten mitää tuu. Mut eka juon kahvin loppuun.

Mä liityin Instaan 😂 Päätin, et julkaisen vähintään yhen kuvan joka päivä. Sehän on kuvapalvelu niinku joo, et kuviakuviakuvia sinne sitte vaan. Tähän mennessä oon pysynyt poissa sieltä, koska oon aika huono lisäileen kuvia, mut nyt päätin ryhdistäytyä sillä saralla 😁 Enpä olis kyllä tätäkään päivää uskonu näkeväni et sinne liityn, mut tuli se.

Mä löysin eilen koirasta punkin 😖 On ne vaan ällöjä otuksia. Sain sen onneksi kokonaisena irti ja poltin sen ulkona. Jostain muistan lukeneeni että ne ei välttis kuole vessanpönttöön heittäessä, vaan lisääntyvät vaan viemäreissä, minkä vuoksi polttaminen on ainoa oikea ratkaisu. Ei ollut keriinnyt kauaa olla kiinni, kun oli niin pieni vieläkin. Aika vähällä on selvitty kuitenkin kun tähän aikaan vuodesta löytyi eka punkki.

Kahvit alkais oleen juotuna, joten jospa sinne kirkolle nyt lähtis. Kyllä se varmaan siitä sitten päivä lähtee käyntiin... Toivottavasti. Pai!

Mustikka

Me käytiin eilen mustikassa. Saaliina mä toin kotiin vähän vajaan litran ja mies reilun puoli litraa. Se hassu minun ja hänen välinen ero, että mä poimin jokaisen eteen tulevan kypsän mustikan, mutta mies yritti löytää paikkaa josta niitä saisi paljon kerralla. Hänen aikansa tais mennä siihen, koska moista paikkaa ei löytynyt. En mä tiedä onko sellasia edes? Oon käynyt viimeksi marjastamassa joskus <10-vuotiaana, eikä mulla ole siitä hirveästi muistikuvia.

Mulla on kriisi. Se liittyy pitkästä aikaa syömiseen. Sen jälkeen kun lakkasin laskemasta kaloreita, mun päässä napsahti off-asentoon kytkin, joka säätelee herkkujen syömisen määrää. Tiätteks, ei välii vaik leipoisin ja söisin, kun ei niistä tuu kaloreita jos ei niitä merkkaa mihinkään! WRONG! Mä oon leiponut aika paljon viimesen parin viikon sisällä ja ainahan niitä tulee mutusteltua, kun niitä on... Pitäis kai taas tarttua itseään niskasta tai tehdä jotain muuta, mutta kun kaikki hyvä on niin hyvää! 😭

Pelottaa se Olanzapiinin lopetus. Tänään olis tarkotus ottaa viimeinen nappi puolitettua annosta ja sit huomisesta alkaen opetella elämään ilman. Mä huomaan jo nyt vaikutuksia, oon paljon epävakaampi kuin ennen. Palaa käpy pienestäkin asiasta, enkä osaa säädellä raivon voimakkuutta suhteessa sen aiheuttajaan. Lisäksi on alkanut tulla taas niitä ajatuksia, et mä haluun kuolla. Nukkuminenkin on vaikeampaa. Valivali... Meni syteen tai saveen, niin aion kokeilla, mitä tapahtuu kun se jää pois. Voinhan mä aina alottaa sen uudelleen jos alkaa näyttää pahalta? Tai voisin ehdottaa ens viikolla soittavalle lääkärille et jos nostettais Seroquelia paikkaamaan tilannetta... Hmm...

Koirakin on ihan kamala. En tiedä johtuuko se vähemmästä Olanzapiinista vai mistä, et oon nyt herännyt huomaamaan et sillä ei oo mitään käytöstapoja. Koira-nuorempi siis kyseessä. Se vetää hihnassa, kerjää, ei pysy poissa huonekaluilta vaikka pitäis yms. Tänään se nukkui sängyssä kun tulin huoneeseen, ihan pokkana vaan. Lisäksi se kitisee. Hyvä olo, paha olo, innostus, vitutus. Oli tunnetila mikä vaan, niin siihen voi reagoida vinkumalla ja voi jeesus miten se sattuu mun aivoihin! Arrgh.

Liikunta-asia on hassulla tolalla. Mä liikun khyl, ei siinä mitään, mutta jotenkin se ei tunnu enää miltään.. Mitenköhän sen nyt selittäis.. Siis, kun ennen innoissani seurasin kehitystä ja laitoin tännekin kaikki urheilukuvat ym. Niin nyt ei huvita. Eilen vesijuoksin kilsan alle tunnissa, mikä on mun ennätys niin matkassa kuin nopeudessakin, mutta en mä tiä. Hetken sen jälkeen oli semmonen "wuhuu, mä tein sen!" -fiilis, mut se siitä. Juoksemassakin kävin ja jaksoin ekaa kertaa juosta kaikki korkeet intervallit, mut mitä sitte? Ei ketään varmaan kinosta.

Lenkillä käyn edelleen aamulla aikaisin, ennen kun ihmiset herää. Se vaan sopii mulle paremmin! Iltalenkit ei nappaa enää ollenkaan, joten aamulla pitää talsia niidenkin edestä. En tiedä mistä johtuu, mut eilenkin illalla just ja just 2,5 km päästiin. Alkoi heti alkumatkasta vituttaa niin et halusin vaan kotiin. Aamulenkki on siinä 5-6 km, tänään vähä reilun 6.

Eli mä käyn joka aamu lenkillä. Kahtena päivänä viikossa teen lihaskuntoa. Kahtenä päivänä teen HIIT:in kuntopyörällä. Yhtenä päivänä käyn juoksemassa ja uimassa. Itaisin käyn jonkinmoisen lenkin, lyhyehkön, mutta lenkin kuitenkin. Ja musta tuntuu et en tee tarpeeksi. Se on se syy miks en enää esittele saavutuksia: Musta ei tunnu siltä et olisin saavuttanut mitään. Eli synkeämmäksi on ajatukset menossa. Ei hyvä.

Nyt vois syödä ja sit lähtee hakeen lisää mustikoita. Se oli ihan mukavaa oikeesti 😊 Eli heipat!

"Taasko sua panettaa?"

Puhutaanko hetki seksuaalisuudesta? Wikipediassa sanotaan seuraavaa: "Seksuaalisuus on ihmisen synnynnäinen kyky ja valmius reagoida fyysisesti ja psyykkisesti aistimuksiin ja virikkeisiin kokemalla eroottista ja seksuaalista mielihyvää, sekä valmius pyrkiä näihin kokemuksiin. Ihmisen seksuaalisuus palvelee sekä ihmislajin biologista säilymistä, että psyykkistä nautintoa. Seksuaalisuus on ominaisuus, joka on osa ihmisyyttä koko elämän ajan."

Mä en oo oikeestaan koskaan ollut kovin seksuaalinen. Menetin neitsyyteni 14-vuotiaana parikymppiselle herralle, joka osti mulle juomia ja oli mulle tosi kiva jne.. Ei puhuta siitä. Sen jälkeen seksi on ollut lähinnä välttämätön paha, jollei maniaa oteta lukuun. Eli mä oon aina ollut se, jonka tekisi mieli esittää otsikon kysymys kumppanilleen. Mutta ei. Mä en oo koskaan sanonut sitä ääneen! Mä oon joko feikannut nukkuvaa tai mikäli se ei oo ollut mahdollista, niin sit naidaan. Perkele.

(Nyt kun asiaa ajattelen, niin en mä oikeesti haluaisi kumppanini panevan mua vain siksi et mä haluan.)

Seksi on myös ollut mulle tapa ilmaista kiintymystä. Tiäks:

Siks mä oon päätynyt aika moneen sänkyyn, ja missä muualla sitä nyt voikaan harrastaa, tän elämän aikana. Moneen sellaiseen, josta en todellakaan oo ylpee, moneen merkityksettömään ja moneen, josta olis voinut olla ainesta jollekin isommalle. Mut ei kuitenkaan, ennen nykyisyyttä.

Toisaalta oon käyttänyt seksiä myös aseena. Totesinpa vain, että tämmönen mies joka on ollut vuosikausia epätoivoisen pihkassa muhun, on paras tapa häätää antamalla sille mitä se haluu. Tai luulee haluavansa. Temppu, josta en välttämättä mielelläni kerro, mut kerron kuitenkin: Olin lähdössä viettämään iltaa yhden tälläisen superihastuneen miehen kanssa, niin jätin sääri- ja alapään karvat ajelematta muutaman päivän ennen tätä. Miesparka fantasioinu musta melkein vuosikymmenen ja sit kun pääsee mun sänkyyn niin oonkin karvainen ja ällöttävä. Eipä oo tarvinnut sitä yksilöä olla häätämässä oveltaan enää, lähti ihan itte.... *En osaa valita tilanteeseen sopivaa emojia.* 

Nyt mä voin kokonaisvaltaisesti oikein hyvin. On kunnossa niin oma pää, kuin kotiasiat ja parisuhdekin. Alkaa nousta pintaan semmonen terve seksuaalisuus. Semmoinen, mihin ei liity kieroutuneita ajatuksia, toisen miellyttämisen pakkoa, maanista ylihimokasta oloa tai mitään ylimääräistä. On vaan minä ja mun tarpeet. Siis ne tarpeet, joita mulla ei ikinä ennen, ilman (hypo)maniaa ole ollut. Ja mä nautin seksistä, ekaa kertaa ilman sitä jo sata kertaa mainitsemaani sairauden jaksoa. 

Lievästi mutkan kautta, mutta näin pääsemme aiheeseen, otsikkoon: Maattiin äsken sohvalla ja katottiin telkkua. Aloin käpälöidä ja multa kysyttiin, "taasko sua panettaa?". Meinasin sanoa, et viime kerrastahan on ikuisuus, mutta se olikin eilen. Olis kuitenkin vähän tehnyt mieli... Tästähän minä sitten vähän suutahdin ja lähdin sohvalta, paiskoin tiskit koneeseen ja riehuin sisäisesti, kunnes istuin alas ja mietin. Ei tommosesta asiasta voi suuttua. Kai? Jos ei tee mieli koko aikaa, mikä on musta aika mystinen ajatus nykyisin, niin sit ei voi panna koko aikaa. Tai voi tietty, mut ei se oo kivaa. En mä halua, et mun miehestä tulee se varjo, jota mä oon ollut ikäni. Eli nyt mä oon kai pienen anteeksipyynnön velkaa. 

Pettymystensietokyky, se kyky, jota mulle ei oo suotu. Reeniä vähän vailla olisin... 

Tuntuu täysin luonnottomalta enää jatkaa jostain muusta aiheesta, joten tää oli tältä päivää tässä. Kiitos ja anteeksi!

Mansikkakatastrofi

Epävakaa persoonallisuuteni muistutteli taas eilen olemassaolostaan. Tää on oikeesti ihan typerä juttu, mut kerronpa silti. Mä katoin eilen, kuinka naapurikaupungin marjatilalla on mansikoiden itsepoimintapäivät, jolloin marjoja saa huomattavasti edullisemmin kuin ostamalla valmiiksi poimittua. No. Itsepomintaa oli silloin jäljellä tunti ja yhdeksän minuuttia, eli mä olisin ehkä juuri keriinnyt parahiksi näkemään kuinka porukka lähtee pois. Mua ärsytti niin että päässä soi, koska A) en päässyt poimimaan mansikoita, B) koska nyt joudun maksamaan samasta määrästä 15 € enemmän ja C) ne myy 5 kg:n laatikoita, mut olisin tarvinnut 7 kg et riittäis vuodeksi.

Em. Syistä ärsyyntyminen asiasta on ihan normaalia, mutta mitä tekee epävakaa? No, se ei päästä yli tuosta tunteesta. Kun olin tunnin verran ollut hyvin vittuuntunut, alkoi se jo vaihtua ahdistukseksi. Niin voimakas negatiivinen tunne, josta ei vaan päässyt yli. Yritin purkaa puutarhatöihin ja puhua asiasta, mutta ainut mikä auttoi oli iltalääkkeiden ottaminen. Mikä ihana päänsisäinen hiljaisuus sitä seurasikaan! Kieltämättä mua lievästi ottaa vieläkin aivoon, mutta nyt se tunne ei ole enää hallitseva. Se on vaan tunne.

Ei oo pitkään aikaan ollut moisia tuntemuksia, enkä tiedä mistä johtuu et just toi asia sai kauan hallinnassa olleen epävakaan heräämään noin vahvasti. Sain kuitenkin onneksi nukuttua, vaikkakin nukahtaminen otti vähän aikaa. Muutaman kerran piti toki herätä unien aikana, koska satoi kovasti, koska koira-vanhempi haukkui jollekin, koska koira-nuorempi pyöri häkissään tötterö päässään kera kauhean kolinan ym. Syitä. Ei kuitenkaan heräilyä ahdistuksen vuoksi, mikä on hyvä asia.

Nyt kun oon ollut pari viikkoa laskematta kaloreita, niin syöminen on taas vähän.. Jos ei nyt lähtenyt käsistä, niin ainakin kovasti lisääntynyt. Tai jos ei kovasti niin ainakin lisääntynyt. Okei. Mä järkytyin aamulla, kun söin kaksi viipaletta paahtoleipää ja mulle jäi nälkä. Ajattelin sitten, että mieluummin syön vielä viipaleen ruisleipää siihen päälle, kuin se että seuraavaksi alkaisi napostelu about tunnin päästä aamupalasta. No, napostelu ei oo alkanut mut oikeesti! Kolme viipaletta leipää! Huhhuh. En tiä pitäiskö sit taas alkaa laskeen, jos sillä sais pidettyä määrät kurissa, vai mitä tässä tekis.

Se olis nyt sadekausi. Ärsyttää. Mulla olis hyvä vedenpitävä tuulipuku, mut mä en mahdu siihen 😭 Tässä on nyt viikko seuraavaan poutapäivään mut lenkkeilyä aion kyllä jatkaa silti. Pakko käyttää tota oikeeta sadepukua, vaikka se onkin todella hiostava. Ei vaan oo vaihtoehtoja. Koirillekin puin aamulla sadetakit ja olihan se nyt silleen tosi mukava tulla lenkiltä lähes kuivien koirien kanssa. Mut joo, mun pitää ehkä ostaa uus tuulipuku tai sit pikavauhtia laihtua vanhaan sopivaksi. Jälkimmäinen tuskin onnistuu, mut ei ekaankaan oikeen olis nyt varoja. Pittee kattoo...

Huomenna ehkä mieheni kanssa shoppailulle! Kuulostaa niin jännältä et en malta odottaa 😅 Nyt meen kuitenki kokkaileen jotain lounaannäköistä, eli heipat tällä erää!

Rahankäytön lyhyt oppimäärä

Mulle tulee tiistaina rahaa. Mulla on normaalia enemmän laskuja, ne pitää tietysti maksaa pois. Sit mulle kuitenkin jää vielä ihan ok summa tilille. Sit mä ajattelen olevani rahoissani ja meen ostamaan jotain kallista mitä en tarvi ja kohta oon taas p.a. Ja homman järki on? Hommassa ei ole järkeä.

Musta tuli semmonen, kun laitoin sen oman vuokra-asunnon pois. Jotenkin mun päässä on ajatus, että kun ei tarvitse maksaa asumiskuluja niin jää rahaa ylimääräistä vaikka muille jakaa. Semmonen pikku huomio olis nyt kuitenkin tehtävä, että mulla on neljä suuta ruokittavana. Koiranruuat nyt tietysti on mun heiniä ja koska oon tämmönen niin ne on aika kalliita. Mulla on miehen kanssa diili, et se hoitaa nää asumiskulut ja mä hommaan ruuan pöytään. Eli mulla ei oo rahaa kuin Roope Ankalla, vaikka aina eläkepäivänä niin uskonkin. Terveellisesti syöminen on tosi kallista!

Nyt mä päätin, että ens kuussa mulla riittää rahat koko kuukaudeksi, eli ei tuu tämmösiä et ennen eläkepäivää tilillä on 68 snt, niinkuin nyt. Eli kukkaron nyörit umpisolmuun siis! En oo varma kuinka tää olis järkevin toteuttaa, mut mut.. Ehkä pitää vaan sanoa ei kaikelle ostettavalle. Ja nyt mun päässä soi biisi, jossa sanotaan: "Elämä on iso valintatalo ja kaikessa on hintalappunen kii." Se on Antti Tuiskun biisi se ja se on ihan faktaa. Ei täällä ilmaiseksi voi tehdä mitään.

Joo, se rahasta. Mulla on suunnitelmana tänään soittaa palvelutaloon jossa mun mummu asuu ja kysyä, josko siellä saisi vierailla. Mua vaan jotenkin jännittää ihan simona enkä uskalla ottaa tota puhelinta käteen. Mua vaan pelottaa et mummulla ei ehkä oo enää ihan hirveesti aikaa odotella mua käymään, mikäli siis on yhtä huonossa kunnossa kuin viimeksi hänestä kuullessani. Siitäkin on jo ihan liian kauan. Omatunto vaivaa kun en saa käytyä vaikka haluaisinkin...

Mä kävin aamulla puntarissakin. Viime viikon tiistaista on paino tullut alas puoli kiloa, eli painan tänään 75 kg. Mä en tiä mitä on tapahtunut viime viikkoina kun paino on laskusuunnassa, mutta oon iloinen että se tapahtui. 😊 -3,4 kg 14 viikossa ei ole paljon, mutta se on oikeaan suuntaan! Nyt vaan jatkaa samaan malliin, vaan mikä se malli on? Mikä on erilailla kuin aiemmin?

Jos tää johtuu siitä alkoholin vähentämisestä, niin vaikutuksilla kesti aika kauan ilmetä. Jos tää johtuu oikein syömisestä, niin kesti ihan tosi kauan. Jos tää johtuu veden juomisesta niin kesti semikauan. Jos tää johtuu liikunnan lisäämisestä niin kesti herranjestas-miten-kauan! Kestikö kropalla oikeesti näin kauan herätä säästöliekiltä ja todeta että ravinto- ja nesteytysasiat on kunnossa ekaa kertaa vuosikausiin? Kas, kun en tiedä. Ainakaan tää ei johdu lääkemuutoksesta, koska oon syönyt pienempää annosta vasta kaks päivää.

Jeez.. Jatkamme taasen, mä lähen kokkaileen. Pai!

Pressi

Mä tarvisin lukujärjestyksen. Semmosen 29-vuotiaalle koiranomistaja-avoliitossaelävä-eläkeläiselle suunnitellun. Alkaa oikeesti iskee jo stressin päällensä, kun on niin paljon muistettavaa.

Muista:
-Kokkaa ja syö säännöllisesti 5-6 kertaa päivässä
-Mene nukkumaan ja herää säännöllisesti
-Lenkkeile aamuin illoin
-Sisäliikuntaa päivällä
-Uintia keskiviikkoisin
-Koirien päiväpissatus puoliltapäivin
-Ruoki koirat kahdesti päivässä kello kasi
-Hoida koira-nuoremman haavaa kolmesti päivässä ja anna kipulääke aamuisin
-Juota koirille lihalientä aamuisin
-Kampaa koirat ja leikkaa kynnet maanantaisin, pese kerran kuussa
-Anna kukille kasviravinne maanantaisin
-Hoida kotia
-Hoida parisuhdetta
-Yritä epätoivoisesti löytää jostain aikaa hoitaa myös itseäsi.

Noniin, ressi on purettu kun nyt mulla on tavallaan lukujärjestys, tai ainakin muistilista. 😅

Ei täs oikeestaan mitään ongelmaa sinänsä ole, kun ihan mielelläni teen noita asioita. Mä en vaan oo tottunut olemaan näin hirmuisen toimelias ja alkaa jo pelottaa, minkä nurkan takana se romahdus odottaa. Mitään tolta listalta ei voi nyt tässä hetkessä ottaa poiskaan, joten yy-yy, jaksaa-jaksaa!

Mä oon tavallaan tosi ylpee itestäni. Mies on ollut jo ihan kokonaisen viikon kesälomalla, enkä mä oo vieläkään kuristanut ketään! Sen takia en oo nyt kirjoitellut, kun yritän vähentää ruutuaikaa niiltä hetkiltä kun on mahdollista olla hyvä ja läsnäoleva puoliso. Silti se oman ajan tarve on olemassa ja sitä on vähän vaikea repiä mistään tässä tilanteessa. Niillä sit kai mennään mitä on saatu.. Tällä hetkellä mies tekee terassin kattoa, niin mä katoin oikeudekseni karata kirjoittamaan.

Se psykiatri soitti viimein eilen, vain kolme viikkoa odotettua myöhemmin. Sain luvan tipauttaa Olanzapiinin puolikkaaseen ja parin viikon päästä voi lopettaa kokonaan. Se on hyvä uutinen se! Otin eilen ekan kerran 5 mg ja pelkäsin kuinka yöunien käy, mut joo. En tiä koska oon viimeks nukkunut noin hyvin! Vähän lyhyesti ehkä, mut se johtui vaan siitä et oli ehtoolla vieraita ja saunominen venyi aika pitkälle iltaan... Mut siis kaks viikkoo lopetukseen ja lekuri soittaa vielä ennen kesälomaansa, eli kuun lopussa, että miten on mennyt. Uskon ja todella toivon, et tää menee ihan hyvin. 😊

Muistin taas tänään miten ikävöinkään koiranäyttelyjä, vaikka eipä mulla olis koiraakaan tokikaan, turkillista sellaista. Mutta koira-vanhemman pesin ja föönasin ja se on aina kivaa. Laitoin kuvan siitä Faceen ja eräs tuttu rodun kasvattaja pohjoisesta laittoi viestiä kysellen kuulumisia yms. Lupasin, et jos tulevat Seinäjoelle näyttelyyn niin lähden moikkaamaan. Hän taas lupasi että saan esittää koiransa jos hän sattuu tarvitsemaan apua. Kuulostaa minusta aika hyvältä. 

Mä voisin tähän loppuun lätkiä kaiken maailman urheilukuvia, mut taidanpa jättää väliin.. Sen sijaan aion alkaa suunnitella ruokaa, koska se on mun lukujärjestyksessä seuraavana vuorossa. Keittiöön siis! Pai!