Me käytiin eilen mustikassa. Saaliina mä toin kotiin vähän vajaan litran ja mies reilun puoli litraa. Se hassu minun ja hänen välinen ero, että mä poimin jokaisen eteen tulevan kypsän mustikan, mutta mies yritti löytää paikkaa josta niitä saisi paljon kerralla. Hänen aikansa tais mennä siihen, koska moista paikkaa ei löytynyt. En mä tiedä onko sellasia edes? Oon käynyt viimeksi marjastamassa joskus <10-vuotiaana, eikä mulla ole siitä hirveästi muistikuvia.
Mulla on kriisi. Se liittyy pitkästä aikaa syömiseen. Sen jälkeen kun lakkasin laskemasta kaloreita, mun päässä napsahti off-asentoon kytkin, joka säätelee herkkujen syömisen määrää. Tiätteks, ei välii vaik leipoisin ja söisin, kun ei niistä tuu kaloreita jos ei niitä merkkaa mihinkään! WRONG! Mä oon leiponut aika paljon viimesen parin viikon sisällä ja ainahan niitä tulee mutusteltua, kun niitä on... Pitäis kai taas tarttua itseään niskasta tai tehdä jotain muuta, mutta kun kaikki hyvä on niin hyvää! 😭
Pelottaa se Olanzapiinin lopetus. Tänään olis tarkotus ottaa viimeinen nappi puolitettua annosta ja sit huomisesta alkaen opetella elämään ilman. Mä huomaan jo nyt vaikutuksia, oon paljon epävakaampi kuin ennen. Palaa käpy pienestäkin asiasta, enkä osaa säädellä raivon voimakkuutta suhteessa sen aiheuttajaan. Lisäksi on alkanut tulla taas niitä ajatuksia, et mä haluun kuolla. Nukkuminenkin on vaikeampaa. Valivali... Meni syteen tai saveen, niin aion kokeilla, mitä tapahtuu kun se jää pois. Voinhan mä aina alottaa sen uudelleen jos alkaa näyttää pahalta? Tai voisin ehdottaa ens viikolla soittavalle lääkärille et jos nostettais Seroquelia paikkaamaan tilannetta... Hmm...
Koirakin on ihan kamala. En tiedä johtuuko se vähemmästä Olanzapiinista vai mistä, et oon nyt herännyt huomaamaan et sillä ei oo mitään käytöstapoja. Koira-nuorempi siis kyseessä. Se vetää hihnassa, kerjää, ei pysy poissa huonekaluilta vaikka pitäis yms. Tänään se nukkui sängyssä kun tulin huoneeseen, ihan pokkana vaan. Lisäksi se kitisee. Hyvä olo, paha olo, innostus, vitutus. Oli tunnetila mikä vaan, niin siihen voi reagoida vinkumalla ja voi jeesus miten se sattuu mun aivoihin! Arrgh.
Liikunta-asia on hassulla tolalla. Mä liikun khyl, ei siinä mitään, mutta jotenkin se ei tunnu enää miltään.. Mitenköhän sen nyt selittäis.. Siis, kun ennen innoissani seurasin kehitystä ja laitoin tännekin kaikki urheilukuvat ym. Niin nyt ei huvita. Eilen vesijuoksin kilsan alle tunnissa, mikä on mun ennätys niin matkassa kuin nopeudessakin, mutta en mä tiä. Hetken sen jälkeen oli semmonen "wuhuu, mä tein sen!" -fiilis, mut se siitä. Juoksemassakin kävin ja jaksoin ekaa kertaa juosta kaikki korkeet intervallit, mut mitä sitte? Ei ketään varmaan kinosta.
Lenkillä käyn edelleen aamulla aikaisin, ennen kun ihmiset herää. Se vaan sopii mulle paremmin! Iltalenkit ei nappaa enää ollenkaan, joten aamulla pitää talsia niidenkin edestä. En tiedä mistä johtuu, mut eilenkin illalla just ja just 2,5 km päästiin. Alkoi heti alkumatkasta vituttaa niin et halusin vaan kotiin. Aamulenkki on siinä 5-6 km, tänään vähä reilun 6.
Eli mä käyn joka aamu lenkillä. Kahtena päivänä viikossa teen lihaskuntoa. Kahtenä päivänä teen HIIT:in kuntopyörällä. Yhtenä päivänä käyn juoksemassa ja uimassa. Itaisin käyn jonkinmoisen lenkin, lyhyehkön, mutta lenkin kuitenkin. Ja musta tuntuu et en tee tarpeeksi. Se on se syy miks en enää esittele saavutuksia: Musta ei tunnu siltä et olisin saavuttanut mitään. Eli synkeämmäksi on ajatukset menossa. Ei hyvä.
Nyt vois syödä ja sit lähtee hakeen lisää mustikoita. Se oli ihan mukavaa oikeesti 😊 Eli heipat!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti