"Taasko sua panettaa?"

Puhutaanko hetki seksuaalisuudesta? Wikipediassa sanotaan seuraavaa: "Seksuaalisuus on ihmisen synnynnäinen kyky ja valmius reagoida fyysisesti ja psyykkisesti aistimuksiin ja virikkeisiin kokemalla eroottista ja seksuaalista mielihyvää, sekä valmius pyrkiä näihin kokemuksiin. Ihmisen seksuaalisuus palvelee sekä ihmislajin biologista säilymistä, että psyykkistä nautintoa. Seksuaalisuus on ominaisuus, joka on osa ihmisyyttä koko elämän ajan."

Mä en oo oikeestaan koskaan ollut kovin seksuaalinen. Menetin neitsyyteni 14-vuotiaana parikymppiselle herralle, joka osti mulle juomia ja oli mulle tosi kiva jne.. Ei puhuta siitä. Sen jälkeen seksi on ollut lähinnä välttämätön paha, jollei maniaa oteta lukuun. Eli mä oon aina ollut se, jonka tekisi mieli esittää otsikon kysymys kumppanilleen. Mutta ei. Mä en oo koskaan sanonut sitä ääneen! Mä oon joko feikannut nukkuvaa tai mikäli se ei oo ollut mahdollista, niin sit naidaan. Perkele.

(Nyt kun asiaa ajattelen, niin en mä oikeesti haluaisi kumppanini panevan mua vain siksi et mä haluan.)

Seksi on myös ollut mulle tapa ilmaista kiintymystä. Tiäks:

Siks mä oon päätynyt aika moneen sänkyyn, ja missä muualla sitä nyt voikaan harrastaa, tän elämän aikana. Moneen sellaiseen, josta en todellakaan oo ylpee, moneen merkityksettömään ja moneen, josta olis voinut olla ainesta jollekin isommalle. Mut ei kuitenkaan, ennen nykyisyyttä.

Toisaalta oon käyttänyt seksiä myös aseena. Totesinpa vain, että tämmönen mies joka on ollut vuosikausia epätoivoisen pihkassa muhun, on paras tapa häätää antamalla sille mitä se haluu. Tai luulee haluavansa. Temppu, josta en välttämättä mielelläni kerro, mut kerron kuitenkin: Olin lähdössä viettämään iltaa yhden tälläisen superihastuneen miehen kanssa, niin jätin sääri- ja alapään karvat ajelematta muutaman päivän ennen tätä. Miesparka fantasioinu musta melkein vuosikymmenen ja sit kun pääsee mun sänkyyn niin oonkin karvainen ja ällöttävä. Eipä oo tarvinnut sitä yksilöä olla häätämässä oveltaan enää, lähti ihan itte.... *En osaa valita tilanteeseen sopivaa emojia.* 

Nyt mä voin kokonaisvaltaisesti oikein hyvin. On kunnossa niin oma pää, kuin kotiasiat ja parisuhdekin. Alkaa nousta pintaan semmonen terve seksuaalisuus. Semmoinen, mihin ei liity kieroutuneita ajatuksia, toisen miellyttämisen pakkoa, maanista ylihimokasta oloa tai mitään ylimääräistä. On vaan minä ja mun tarpeet. Siis ne tarpeet, joita mulla ei ikinä ennen, ilman (hypo)maniaa ole ollut. Ja mä nautin seksistä, ekaa kertaa ilman sitä jo sata kertaa mainitsemaani sairauden jaksoa. 

Lievästi mutkan kautta, mutta näin pääsemme aiheeseen, otsikkoon: Maattiin äsken sohvalla ja katottiin telkkua. Aloin käpälöidä ja multa kysyttiin, "taasko sua panettaa?". Meinasin sanoa, et viime kerrastahan on ikuisuus, mutta se olikin eilen. Olis kuitenkin vähän tehnyt mieli... Tästähän minä sitten vähän suutahdin ja lähdin sohvalta, paiskoin tiskit koneeseen ja riehuin sisäisesti, kunnes istuin alas ja mietin. Ei tommosesta asiasta voi suuttua. Kai? Jos ei tee mieli koko aikaa, mikä on musta aika mystinen ajatus nykyisin, niin sit ei voi panna koko aikaa. Tai voi tietty, mut ei se oo kivaa. En mä halua, et mun miehestä tulee se varjo, jota mä oon ollut ikäni. Eli nyt mä oon kai pienen anteeksipyynnön velkaa. 

Pettymystensietokyky, se kyky, jota mulle ei oo suotu. Reeniä vähän vailla olisin... 

Tuntuu täysin luonnottomalta enää jatkaa jostain muusta aiheesta, joten tää oli tältä päivää tässä. Kiitos ja anteeksi!