Mulla oli tänään erittäin hyvä hoitsukäynti. Toinen käynti uudella hoitsulla ja pidän hänestä vaan enemmän kuin viime kerran jälkeen, mikä oli silloinkin jo paljon. Me puhuttiin mun lapsuudesta. Mun oma-hoitsu ei oo koskaan kysynyt mun lapsuudesta. Sanoin, miten mua kummastuttaa, kun en muista paljonkaan. Että tiedän, että traumaattinen lapsuus usein unohtuu, mutta mun lapsuus ei tietääkseni ollut mitenkään erityisen paha.
Mulla oli rakastava perhe, äiti oli meidän kanssa kotona ja iskä teki töitä. Paljon töitä. Mullahan on neljä sisarusta, isosisko ja kolme pikkuveljeä. Paljonpaljon myöhemmin sain vielä toisen siskon, joka virallisesti on vain puolikas, mutta kukaan ei tykkää virallisista asioista, eihän?
Meidän perhe ei ollut millään tavalla rahallisesti kovin rikas, mut me pärjättiin. Meillä oli vaatteet päällä ja ruoka pöydässä. Muistan, että iltapalalla piti valita, halusiko leivän päälle kinkun vai juuston ja että ruuan kanssa sai syödä vain näkkileipää jossa vain levite. Iltapalalla voi juoda vaikka "varia", joka oli kupillinen kiehuvaa vettä, tilkkanen maitoa ja sokeria. Se ei kuulosta kovin juhlavalta, mutta muistelisin sen olleen ihan hyvää. 😄
Hoitsu kysyi multa, mikä on ensimmäinen asia, jonka mä muistan. Mä kerroin, kun olin vuonna -94 3,5-vuotiaana Jokkis SM -reissulla, tai tietysti oltiin siellä koko perhe = äiti, iskä, isosisko ja vanhin veljeni. Baarin terassin vieressä oli sellainen sinipohjainen pieni allas, jossa oli joutsenveneitä. Ne toimi 5 markan kolikoilla. Iskä istui terassilla todnäk olutta hörppien ja heitteli mulle vitosia. Olisin viihtynyt siellä vaikka maailman tappiin saakka, se oli kivaa. Hoitsu huomasi, kuinka mun koko olemus muuttui ku puhuin tästä. Se vaan on sellainen todella hyvä muisto. Rakas muisto.
Juteltiin lisää ja muistin jotain muutakin. Ehkä mä sittenkin olin hieman traumatisoitunut. Mulla tuli melkein itku, kun selitin tilannetta, jossa iskän veljet oli meillä ja mä ylpeänä näytin, miten olin juuri oppinut ajamaan polkupyörällä ilman apupyöriä. Ajoin poispäin porukasta, kun mun kädet alkoi vapista ja pyörä oli vähällä kaatua tärinän voimasta. Ne nauroi mulle. Kaikki. Muistan, miten minä mieleni tuosta pahoitin. Hoitsu ymmärsi. Huomasin, että hän on oikein hyvä validoinnissa, mikä ei minun omahoitsulta niinkään suju.
Noh, hoitsukäynnin jälkeen mun pää on tulvinut juuri tällaisia asioita. Muistan mun kummien häissä, kun kaikki nauroi mulle, kun olin ruokalinjastolla hidas. Voitelin leivän millimetrin tarkkuudella ja mun setä hieman turhautuneena sanoi, että kyllä se on hyvä jo ja voisit siirtyä eteenpäin. Iltapalalla sitten, kun keittiöstä tultiin sanomaan että ruoka on katettu, niin päätin, että nyt kukaan ei naura mun hitaudelle, vaan meen ihan heti sinne linjastolle, otan ruuan ja poistun. Näin tein ja äitille siitä ylpeänä sanoin, että huomasitko kuinka nopea olin. Äiti sanoi vaan, että "taisit myös mennä ennen hääparia, et ne käy kyllä yleensä ensin"... Teet niin tai näin niin vituiksi meni.
Ehkä just tällaiset asiat teki musta tämmösen. Hassu ajatus. Oon syyttänyt epävakaata siitä, että muistan tämmöisiä tuhat vuotta vanhoja asioita joita kukaan muu ei varmasti muista, tavallaan syytän itseäni siitä, että nämä asiat vaivaa mua vieläkin. Hoitsu sanoi, et ei kukaan muu varmaan muista sellaisia asioita, koska ei niitä ole siinä tilanteessa häpäisty/nolattu. Että se ei ole epävakaa, joka muistaa ne asiat, vaan ehkä ne on niitä asioita, jotka sen epävakaan laukaisivat.
Mun yksi setä, ketään nimeämättä, on kyllä ollut mun aikuisiälläkin sellainen, että sillä ei taida olla minkäänlaista paskasuodatinta päässään, siis ei mitään tajua siitä, että jotkin asiat voisi ihan hyvin jättää vaan sanomatta. Se on saanut mut itkemään monenmonet kerrat aikuisenakin. Musta tuntuu, et sille tulee jotenkin parempi mieli, kun se saa mollattua mua, tai ihan ketä vaan. Kai se jotenkin pönkittää omaa egoaan tai jotain. En teidä. Se on ollut päätekijä näissä parissa tuskaisessa muistossa, jotka otin esimerkiksi. VMP.
Kyllä, olin erittäin herkkä lapsi. Oon oikeesti tosi herkkä vieläkin. Mutta onko se herkän lapsen tai aikuisen syy, että on herkkä? Sitä en tiedä, mutta näin peruskoulupohjalta voisin väittää, että ei se ole.
Okei, joo. Sain sanottavani sanottua, nyt lähden koirien kanssa ulos. Kiitos ja anteeksi 💗
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti