Tänä aamuna, kun herätyskello soi, laitoin torkun ja puolisoni kaappasi mut kainaloonsa odottamaan, että se soi. Se tuntui tosi hyvältä ja tuli hyvä mieli, ihana tapa aloittaa päivä! Ajattelin, että en voisi olla enää onnellisempi. 💕 Sitten nousin sängystä ja näin peilin. Totesin, että oon edelleen läski ja se siitä onnellisuudesta sitten.
Eilen tapahtui jotain kamalaa. Vanha ystäväni syömishäiriö muistutti jälleen olemassaolostaan. Luulin, että oon keksinyt keinon pudottaa painoa herättämättä sitä, mutta olin vissiin väärässä... En mitenkään voinut vastustaa kiusausta käydä toissa-aamuna vaa'alla ja se näytti 300 g enemmän, kuin sunnuntaina. Petyin tietenkin vähän, mutta samalla ajattelin, että oon nyt syystä X turvoksissa ja se näkyy puntarissa. Sivuutin asian. Eilen aamulla kävin taas, tulos sama. Sieltä se sitten tuli, se ääni takaraivossa, joka huutaa: SÄ PERKELE SYÖT LIIKAA! Kävin tänäkin aamuna, taas on noussut sen parisataa grammaa.
Mä lasken edelleen kaloreita ja oon todennut syöväni liian vähän tällä aktiviteetin määrällä. Ouran mukaan mun kokonaiskulutus on semmosta ~2500 kaloria, joten ne 1800 jotka syön, on auttamatta liian vähän. En kuitenkaan tiedä sitten, kun mulla on myös vähempikulutuksisia päiviä ja aion myös pitää tankkauspäiviä, jolloin syön enemmän, niin tasaako ne sitten tätä vajetta tarpeeksi. Tarvitsisin jonkun ammattilaisen/asioihin perehtyneen, jolta kysyä...
Joka tapauksessa ollaan nyt siinä pisteessä, että se neljä ateriaa, jotka päivittäin syön, oon eilisestä asti syönyt väkisin. Lykkään aterioita, välttelen niiden syömistä. Tuntuu todella pahalta ottaa lautaselle niin paljon ruokaa, että saa tuon kalorimäärän täyteen ja vielä pahemmalta tuntuu ahtaa se lautasen sisältö napaansa. Oon nyt kuitenkin päättänyt sitkeästi pitää kiinni tuosta 1800 kalorista vielä ainakin ensi viikon ajan. Yritän selittää itselle, mistä tämä painon jumahtaminen/lievä nousu voisi johtua; Vedenjuonnin lisääminen, liikunnan lisääminen, liian tukeva iltapala (säästän kaloreita koko päivän ja sitten joudun illalla syömään valtavasti), tms. Mutta se ääni. Se, joka ei usko mitään muuta selitystä kuin sen, että mä syön liikaa.
Olis niin helppoo olla onnellinen nyt mielialan ollessa tasainen ja parisuhteen voidessa hyvin, jos ei olis liutaa sairauksia, jotka sekoittaa päätä. Miks mä sain tälläsen pään? Missä mä olin lukkojen takana silloin, kun hyviä päitä jaettiin? JA MIKSI?
Kysyin psykhoitsulta remissio-diagnoosista ja hän lupasi kysyä lääkäriltä. Ymmärsi hyvin, miksi mä haluaisin sen, ei ollenkaan kyseenalaistanut sen tarpeellisuutta. Mulla on tosi ymmärtäväinen hoitsu ja oon siitä oikein kiitollinen. Puhuttiin myös siitä, miten ko. Dg vaikuttaisi mun hoitoon, mutta toistaiseksi ei mitenkään. Sekin on hyvä. Nyt kun alkaa se DKT, joka kestää kesään asti, niin mulla on takuulla joka viikko myös yksilökäynti, koska se kuuluu ohjelmaan. Joten ainakin koko kevään ajan hoito on turvattu.
Tänään muuten vapaapäivä, mut tupaa pitää vähä lämmittää ja koira pestä, föönata, kammata ja leikata molempien kynnet. Kävin kyllä 4 km aamukävelylläkin, kun satuin olemaan aamulla hereillä. Satuin nousemaan viideltä, koska mies lähti töihin. Mulla on se ylikehittynyt "työmoraali", joka vaatii, että mä en nuku puoleen päivään niinä päivinä, kun mies menee aikaisin töihin. Mä kuitenkin oon iloinen ja ylpeä ja tyytyväinen, että toinen meistä on siinä kunnossa, että työnteko onnistuu.
💗JS
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti