Hei taas, pitkästä aikaa. Yhtä vaille puolituhatta tekstiä takana päin ja oon varma, että tätä en oo kirjoittanut koskaan ennen: Mä taidan olla remissiossa! Ainakin siis bipon osalta. Ei masenna, ei ahdista ilman syytä ja syytä harvemmin on, ei oo ylimääräistä vauhtia. Remissio. Sanana ihan outo, tunteena vielä oudompi. Mut hei, otan tän vastaan, kiitos! 😍
Epävakaa sen sijaan on alkanut taas kukkoilla ja tehdä elämästä vaikeaa. Liekö se tuo koomauttava ex-lääkitys, joka on pitänyt sen kaverin hiljaisena viime vuodet... Oli miten oli, ollaan psykhoitsun kanssa puhuttu, että aloittaisin taas DKT:n ensi kuussa. Mähän kävin sen kaks kierrosta sitä silloin kun se rantautui Suomenmaalle, siis olin mukana Teuvan psykpolin kaikkien aikojen ensimmäisellä sekä toisella kierroksella joskus viime vuosikymmenen alkupuolella. Silloin olin tosi huonossa kunnossa, olin nuori ja harvinaisen epätasapainoinen, joten tällä hetkellä mulla on ihan toisenlaiset lähtökohdat hyötyä tuosta + hoitohenkilökunnalla on nyt paljon kokemusta ja oppia tähän liittyen. Odotan innolla!
Lääkityksenä mulla on tällä hetkellä Voxra 300 mg, Reagila 4,5 mg, Lito 750 mg, Ketipinor 50 mg ja tarvittaessa Diapam 5 mg ahdistukseen, Propral 40 mg jännitysoireisiin, sekä Olanzapiini 5 mg uneen. Yksinkertaisuus on kaunista ja tässä on kaunis lääkitys, kerrassaan, kun näin vähän lääkkeitä mulla ei oo mennyt sitten en muista koska. Jokaisella lääkkeellä on oma tehtävänsä ja ne peräti toimii siinä. Lito tasaa, Voxra masennukseen, Reagila harhoihin ja Ketipinor uneen. Jos tulee hätä, niin tarvittavat auttaa. Nykyään osaan jopa ottaa niitä tilanteen sen vaatiessa, sitäkään en ennen osannut. Täydellistä, toimivaa, kaunista. Olen tyytyväinen.
Nyt on menty pari kuukautta elämää ilman Olanzapiinia ja painoa on lähtenyt 6,3 kg kuin itsestään. Jouluna saadun ja hankitun suklaavuoren vuoksi se on nyt junnannut paikoillaan jonkin aikaa, mutta eiköhän se taas siitä. Nyt on ainakin asennetta ilmassa ja monta rautaa tulessa. Otin taas käyttöön Yazio-sovelluksen, jolla lasken kaikki syömiset, hommasin semmoisen arviointipuhelun pt:n kanssa tälle päivää, jospa aloittaisin valmennuksessa, varailen aikaa kehonkoostumusmittaukseen todnäk perjantaille, riippuu nyt siitä, miten saan aikataulut sopimaan. Eilen onnistuin pärjäämään varsin loistavasti 1650 kcal:lla jaettuna neljälle aterialle ja makrotkin pientä hiontaa vaille kohdallaan. Tänään säät ja muut salli käydä vähän pidemmällä lenkillä pitkähkön tauon jälkeen ja tuntuihan se mukavalta.
Harmittaa. Keskiviikkona olisi liikuntaryhmä taas joulutauon jälkeen ja se olisi kivaa sekä tekemisenpuutteen, että yksipuolistuneiden liikuntatottumusten kannalta, mutta ei mulla ole varaa, kun Kelan matkakorvausten omavastuu nollaantui ja nyt pitää ajella 300 €:lla omaan piikkiin näitä terveydenhuoltoon kuuluuvia matkoja. Ei siinä muuten mitään, mutta nyt on todella alettava valikoimaan, mitä matkoja kannattaa ajaa, eikä tekemisenpuute tai yksipuolistuneet liikuntatottumukset oo 20 €:n arvoisia mulle tässä konkurssissa. 20 €:n, koska sen verran menee bensoihin, kun tästä ajaa edestakaisin kaupunkiin. Joka kerta. No, se siitä.
Eilen illalla kun yritin nukahtaa, mun päässä vilisi ajatuksia siis niinkuin sata sekunnissa. Pahoja, surullisia, ikävöiviä, jopa aggressiivisia. Kaikkia mahdollisia negatiivisia. Ei kuitenkaan ahdistanut eikä itkettänyt, ne ajatukset tuli ja meni niin kovaa vauhtia, ettei siinä ehtinyt. Ihmettelin tätä tunnin verran, ennen kuin nousin vierailemaan lääkekaapilla. Otin sitten Diapamin. Se ei väsytä, mutta se tehoaa päänsisäiseen sekamelskaan poistaen sen ja näinollen auttaa myös nukahtamisessa. Puoli tuntia tästä olin täydessä unessa ja nukuin, kunnes koira herätti ensimmäisen kerran. Sitten toisen. Sitten soi herätyskellot. Sitten mies lähti töihin. Sitten koira herätti taas ja sitten paloi käpy niin että pomppasin ylös sängystä, huusin koiralle "turpa kiinni" ja lähdin ovia paiskoen vessaan. Johannan herättäminen = ei hyvä idea. Johannan herättäminen monta kertaa = ei ollenkaan hyvä.
Huomenna pitää herätä aikaisin, jotta ehtii lenkille ennen kuin pakkanen lauhtuu ja mittari kääntyy plussalle ja sitten on lämmintä, märkää ja ällöttävää. En tykkää. En oikein voi lenkkeillä plussakelillä kunnolla, koska mun on pakko mennä isolle tielle lenkille ja silloin siellä roiskuu rapa niin, että ei oo kovin mielekästä. Nää säät ei nyt viime aikoina oo, eivätkä lähiaikoina tule olemaankaan, mun lenkkeilyni puolella. Olispa juoksumatto.
Nyt pitää lähteä kauppaan, jotta ehtii syödä ennen pt:n soittoa.
💗JS
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti