Otsikointi on hankilaa

Nytpä mä olen tainnut keksiä, et miks mulla on välillä niin pitkiä taukoja tänne kirjottelussa ja muutenkin toisinaan hirveen vaikeeta keksiä kirjotettavaa. Varmasti ainakin osa- jollei koko syy on se, että on hirvittävän sekopäistä kirjottaa tänään tätä ja eilen jotain ihan päinvastasta. Taas kun luen tuota jälkimmäistä eilistä päivitystä, niin tulee olo et kirjotinkohan mä ton ite. Nyt kun on käynyt niin, et tänään mulla on virtaa kun pienessä kylässä ja suursiivous onkin jo hyvällä mallilla! :) 

Mutta toisaalta sitten taas kun tätä asiaa miettii, niin tätä mun elämä on. Tunnin päästä mä saatan joko jatkaa siivousta tai sit hautoa itsaria makkarin pimeimmäs nurkas. Tai sit mä en tee yhtään mitään. Ja koska tää nyt on edelleen olevinaan mun päiväkirja, niin eikö siihen sit oo ihan hyväkin kirjottaa erilaisista fiiliksistään..?

Mulle on kyllä jo oikeestaan useempikin hoitotaho ehdottanut mielialapäiväkirjaa, mut juurikin em. syystä se ei oo koskaan onnistunu. Ehkä mun pitäis antaa psykologilleni tän blogin osote, niin ongelma ratkeais kuin itsestään. :D 

Tää on nyt luultavasti näitä mun omia uskomuksiani, mutta koska mä en voi olla varma, niin sanonpa silti mitä mietin; Mun on jotenkin hirveen vaikee uskoa, että kukaan muu vois uskoa, että näin sekavaa tunneskaalaa on olemassakaa.. Niin en oo sit ees viittiny yrittää selittää tätä kellekään ennenku nyt..

Mutta nyt mä lähen popsimaan jotain lounaaksi ja jatkan siivousta. Hyvää päivän jatkoa kaikille! :) (vaikka en tiedäkään lukeeko tätä kukaan, kommentteja ei ainakaan tule)

Huoh..

Pitipä sitä sitten vielä kaivautua ylös sieltä sohvan nurkasta kattomaan, et kuinka kauan sitten mä ton edellisen kirjotin. Siitä on n.2,5h. Mähän sanoin et mä tiän mielialani romahtavan vielä, mut en mä ihan näin pian sitä odottanu. 

Tuolla sohvalla maatessani mietin, että ehkä se paha olo pysyy poissa jos niitä ajatuksiaan purkaa. No, mä rupesin miettimään, et jos mä jollekkin lähtisin nyt purkamaan sitä, niin mitä sanoisin. Ja siitä se ajatus sit lähti: Yhden asian miettiminen johtaa toiseen, joka johtaa taas kolmanteen, toinen toistaan masentavampaan ajatukseen ja lopputulemana oot niin solmussa ajatustes kanssa, ettet enää tiedä mikä sua just nyt masentaa. Hienoa. 

Joten, vaikka mä nyt kovasti haluaisin pahaa oloani tähän näppäimistöön purkaa, niin tuo ajatusten umpisolmu ei halua tulla puretuksi. Sitäpaitsi, mitä enemmän mä kirjotan, sitä enemmän mä ite hämmennyn ja se taas masentaa lisää. Joten jospa nyt sitten palaisin sinne sohvalle, tai vaikka sohvan alle, ja vaipuisin synkkyyteen. Sen mä kaikkein parhaiten osaan. Paipai.

Hih

Kylläpäs minun kirjallinen ulosanti on ollut sekavaa eilisessä perin omituisessa onnenhuumassa :D Ja aika suppeaa sinänsä, tai siis.. öö. Kokeilenpa selittää hieman tarkemmin. 

Siis tuo mun ns. uus hullutus, jota lääkärini sanoo kiinnostumiseksi asioista, ei oo ihan noin pinnallinen kun edellisestä postauksesta voisi päätellä. Se ei ole suoranaisesti kauhistumista hevosenlihasta lasagnessa, vaan kauhistumista hevosenlihasta lasagnessa, jonka pakkausselosteessa lukee naudanliha. Mihin täs maailmas voi luottaa, jos ei enää siihenkään, että ruoka on sitä mitä valmistaja sanoo sen olevan. 
  Tässä vaiheessa mainittakoon, että en muutenkaan syö hevosenlihaa, koska musta on hivenen epäeettistä syödä lemmikkejä. Sama ku teurastettais sitte koirat ja kissatki ihmisravinnoksi.
  Ainakin tämä hommeli aktivoi mua kivasti, kun tulee laitettua ruuat alusta asti ite. Ennen oon voinukkin käyttää jotain valmisjauhehärdelliä, mut nykyään lähinnä ällöttää ajatuskin. Samoin mun koira barffaa, koska mua inhottaa syöttää sille jotain ällöttävän näköstä & hajuista, säilöntäaineiden täyteistä saissea, jonka sisällöstä puolet ei ees kuulu koiran ruokavalioon. Kissan barffiin en oo uskaltanu alkaa, koska en löydä siitä tarpeeksi tietoa et voisin uskoa ruokkivani niitä oikein, mut oon kuluttanut älyttömästi aikaa etsien niille mahdollisimman luontaista valmisraksua syötäväksi. 

Sit mitä tohon hygieniajuttuun tulee, niin joo, mä ajattelen bakteereja noin 10000x enemmän kuin ennen ja se on musta vähän jännää. Tai ainakin erilaista. Tää pätee siis enemmänkin kodin hygieniaan, henkilökohtainen on kyllä aina ollut ihan hallussa. Ja vaikka mun kämpäs on toisinaan melkosen sotkusta tän saamattomuuden seurauksena, niin (nykyään) keittiön tasot on ainakin desinfioitu. :D 
Edellisestä postauksesta saa (näköjään) sen käsityksen et oon kivasti rinnastanut lisäaineet ja bakteerit toisiinsa, mut joo, molemmat kyl inhottaa mua nykyään yhtä paljon. Erikoisessa onnitilassa kaikki on niin kummallista, et ei osaa näköjään ees muodostaa järkeviä lauseita. Mutta onneksi tollasta tilaa ei kovin usein (juuri koskaan) ole havaittavissa.

Tänään musta tuntuu siltä, että mä oon mahdollisesti löytämässä hieman elämää täältä kuolleesta maailmastani. Se herättää perin ristiriitaisia tunteita, kun oikeastaan haluais nauttia hyvästä olostaan ja tehdä jotain kivaa, mutta sisäinen kyyninen pessimistini huutaa vain, et "leiju ny, alas sä tiput sieltä kuitenki!". Ja sit ei oikeestaan huvitakkaan tehdä mitään, kun ajattelee vain niitä pettymyksiä jotka siitä mahdollisesti/todennäköisesti/varmasti seuraa... Taidanpa siis vain ottaa masennuspeikon kainaloon ja syöksyä sohvalle maate.. 

tällästä tänään, toivottavasti edes vähän selkeämpää kuin eilen :)

:)

Kävin tänään hoitavan psykiatrini vastaanotolla hakemassa lausuntoa psykoterapian jatkohakemusta varten, ja samalla tietysti keskustelemassa nykytilanteestani lääkärin kanssa. Lääkäri oli sitä mieltä, että vaikka mun jokapäiväinen elämä ja kaikki mitä teen on loputonta taistelua, niin jotain parempaakin on havaittavissa. 

  

Mä oon pitkään ajatellu, että mä oon taas keksiny itelleni uuden hullutuksen, kun oon nykyään niin tarkka keittiöhygieniasta, ruuan alkuperästä ja muusta.. Siis tosi pitkään jo mä oon ollut järjettömän tarkka siitä mitä koira ja kissat syö, mutta nyt se on leviämässä mun omaankin ruokavalioon. En halua syödä mitään tosi prosessoitua lihaa, enkä oikeestaan juuri mitään eineksiä turhien lisäaineiden ja kaikkien muiden ällötysten takia. Nyt tän hevosenlihakohun takia mua oikeestaan ällöttää kaikki, minkä alkuperästä en voi olla 110% varma. 

  Mut siis joo, lääkäri sai mut näkemään tässä uuden näkökulman: Mä en ole tulossa hulluksi, vaan mua on alkanut kiinnostaa! Vähä niinku normaalia ihmistä konsanaan :D 

  Lisäksi se halusi minun tietävän, että tämä mun loputon taistelu itseäni vastaan on välttämätöntä, mikäli mä haluan elää jäsenenä tässä yhteiskunnassa. Jos mä haluan viettää loppuikäni takametsäin erakkona, niin sit ei niin väliä. Ajattelin, ainakin näin alustavana suunnitelmana, yrittää jatkaa taistelua. :)

Mieltä paransi vielä entisestään se, että kävin lääkärin jälkeen kirpparilla ja löysin vihdoin sims2-pelin järkevään hintaan! <3 Elämä hymyilee mulle tänään, nyt mun pitää mennä piiloon ettei mikään tai kukaan pääse pilaamaan mun epätodellisen hyvää mieltäni! 

siijuu <3

Mitä on hulluus?

"Hullu on vanha nimitys ihmisille, joiden käytös poikkeaa huomattavasti yhteisön normeista, usein mielenterveyden järkkymisen vuoksi. Mielenterveysongelmat ovat niin arka aihe, että monista mielenterveysongelmaisen nimityksistä on tullut poliittisesti epäkorrekteja ja loukkaavia. Sanan hullu tilalle mielenterveysongelmaisen nimitykseksi onkin useampaan kertaan keksitty muita sanoja, kuten mielipuoli,mielenvikainen, mielisairas ja mielenterveysongelmainen."

Vanhan kansanomaisen keittiöpsykologin lausuntona on kuultu, että hulluuden ensimerkkejä on alkaa vastailla itse omiin kysymyksiinsä. Kertoiskohan joku viisas mulle, että mitä se sitten on, kun alkaa kyseenalaistaa omat vastauksensa?

Jos multa kysyy, ihan arkisestakin asiasta, että mitä mä siitä ajattelen, jään ite miettimään vastaustani joskus pitkäksikin aikaa tyyliin: "Ajattelenkohan mä ihan oikeesti noin, vai pakottaako joku mut sanomaan niin". Mä oon pitkään uskonut, että epävakaa persoonallisuushäiriöni on vallannut mun pääni. Mä kuvittelen näkeväni oikean itteni jossain oikean aivolohkon peränurkassa, pienessä häkissä vikisemässä, että ei, en mä ajattele niin, mutta kukaan ei kuule sitä. 

Ehkä hulluutta onkin sitten se, että sulla ei ole mitään hajua, mitä sun maailmassa tapahtuu, miten ja miksi. Siksi sen täytyy toistua.

Jos mä en kammoaisi ihmisiä, niin tää mun sisäinen keskustelu vaikeuttais huomattavasti sosiaalisia tilanteita. Tai no, enhän mä ihan kaikkia ihmisiä kammoakaan ja juurikin heidän kanssaan keskustellessa mä löydän näitä piirteitä itestäni. Erityisesti psykiatrin vastaanotolla on ongelmia, kun lääkärin täytyis muodostaa arvio mun terveydentilasta, mutta aina kun mä sanon sille jotain, alan epäröidä itekkin sen paikkansa pitävyyttä. 

Itseasiassa eilinen keskustelu ystävän kanssa sai mut miettimään tätä, kun puhuttiin tästä mun ruokahaluttomuudesta. Kaveri on huolissaan, koska ihmisten täytyis syödä. Mä sanoin jotain sellasta kuin: "Mulla on ollut tää aina ja tää on kausiluontosta. Välillä mä syön enemmän ja välillä vähemmän mut yritän kuitenki aina syödä ees sen pari kertaa päivässä. Tää on ohimenevää, on aina ollut!" Puhelun jälkeen mä jäin taas kerran miettimään, että oonko mä ihan varma et tää ei oo mikään ongelma, ihan normaali ja ohimenevä juttu vain. Ja ei, mä en oo varma. Mä en oo varma enää mistään mitä mun päässä liikkuu. Mutta tänään aion syödä kolmesti, sen kunniaksi. :)

Nyt oli kyllä hivenen hulluuspainotteinen postaus, mutta mitä odotit hulluuspotilaan päiväkirjalta?! :D Jatkamme tästä taas, sitten joskus. Haihai <3

HeiVaanMoi :)

Nyt on hyvä hetki istua alas ja kirjoittaa hetki, kun on kivasti saanut tänään jotain aikaiseksi. Siis muutakin kun istumista :D Soppa kiehuu hellalla ja sämpylätaikina on kohoomassa :)

Kuten varmaan voi ekasta kappaleesta päätellä, niin tuo asioiden aikaseksi saaminen ei oo oikeen kuulunu mun ohjelmistoon viime aikoina. Lähinnä mun päivät koostuu siitä, että nousen sängystä, istun koneen eteen syömään aamupalaa ja aamupalan jälkeen vain istun koneella. Puolilta päivin käytän koiran ulkona ja käyn kaupassa jos tarvetta on, sitten istun taas koneen eteen. Joskus tässä klo 18 aikoihin syön päivällistä ja vaihdan koneen äärestä telkkarin ääreen. Sit sama jatkuu, kunnes 21-22 aikoihin käytän koiran jälleen ulkona. Tässä on myös toinen väli jolloin voi käydä kaupassa. Ehkä. Sitte iltalääkecoctail nassuun ja untenmaille. 

Kaupassa käyminenkään ei oo viime aikoina ollut ihan niin helppoa, kun yhtäkkiä vois luulla. Mutta tosin, uloslähtemiskammossa on hyväkin puoli, meinaan se, et tulee leivottua vähän enemmän. Nytkin oon monta päivää yrittänyt käydä ostamassa leipää, mutta lopulta päädyin leipomaan itse. Huono puoli taas liittyy aika läheisesti koiraan, on nimittäin aika väärin sitä kohtaan että mä ahdistun hulluna kun edes ajattelen sen ulosviemistä. Sitte meidän lenkkeilyt on yhtä sekoilua, kun mua vaan ahdistaa ja koira vaistotessaan sen haluaa suojella mua ja tappaa kaiken mikä liikkuu. Ei kovin mieltä ylentävää.

Sekin on tuottanut vähän vaikeuksia, että joku on syönyt mun ruokahalun. Vaikka mä saisinkin itteni raahattua sinne kauppaan, niin en välttämättä kykene ostamaan sieltä mitään, kun kaikki vaan ällöttää. Mut kyllä sen kaks kertaa päiväs jotenkuten pystyy pakottamaan ittensä syömään jotain.. Vaikka ruokaympyrä itkiskin nähdessään mun ateriat! :D

Nyt tää lähtee pyöritteleen sämpylöitä! Moivaanhei! :)