Kylläpäs minun kirjallinen ulosanti on ollut sekavaa eilisessä perin omituisessa onnenhuumassa :D Ja aika suppeaa sinänsä, tai siis.. öö. Kokeilenpa selittää hieman tarkemmin.
Siis tuo mun ns. uus hullutus, jota lääkärini sanoo kiinnostumiseksi asioista, ei oo ihan noin pinnallinen kun edellisestä postauksesta voisi päätellä. Se ei ole suoranaisesti kauhistumista hevosenlihasta lasagnessa, vaan kauhistumista hevosenlihasta lasagnessa, jonka pakkausselosteessa lukee naudanliha. Mihin täs maailmas voi luottaa, jos ei enää siihenkään, että ruoka on sitä mitä valmistaja sanoo sen olevan.
Tässä vaiheessa mainittakoon, että en muutenkaan syö hevosenlihaa, koska musta on hivenen epäeettistä syödä lemmikkejä. Sama ku teurastettais sitte koirat ja kissatki ihmisravinnoksi.
Ainakin tämä hommeli aktivoi mua kivasti, kun tulee laitettua ruuat alusta asti ite. Ennen oon voinukkin käyttää jotain valmisjauhehärdelliä, mut nykyään lähinnä ällöttää ajatuskin. Samoin mun koira barffaa, koska mua inhottaa syöttää sille jotain ällöttävän näköstä & hajuista, säilöntäaineiden täyteistä saissea, jonka sisällöstä puolet ei ees kuulu koiran ruokavalioon. Kissan barffiin en oo uskaltanu alkaa, koska en löydä siitä tarpeeksi tietoa et voisin uskoa ruokkivani niitä oikein, mut oon kuluttanut älyttömästi aikaa etsien niille mahdollisimman luontaista valmisraksua syötäväksi.
Sit mitä tohon hygieniajuttuun tulee, niin joo, mä ajattelen bakteereja noin 10000x enemmän kuin ennen ja se on musta vähän jännää. Tai ainakin erilaista. Tää pätee siis enemmänkin kodin hygieniaan, henkilökohtainen on kyllä aina ollut ihan hallussa. Ja vaikka mun kämpäs on toisinaan melkosen sotkusta tän saamattomuuden seurauksena, niin (nykyään) keittiön tasot on ainakin desinfioitu. :D
Edellisestä postauksesta saa (näköjään) sen käsityksen et oon kivasti rinnastanut lisäaineet ja bakteerit toisiinsa, mut joo, molemmat kyl inhottaa mua nykyään yhtä paljon. Erikoisessa onnitilassa kaikki on niin kummallista, et ei osaa näköjään ees muodostaa järkeviä lauseita. Mutta onneksi tollasta tilaa ei kovin usein (juuri koskaan) ole havaittavissa.
Tänään musta tuntuu siltä, että mä oon mahdollisesti löytämässä hieman elämää täältä kuolleesta maailmastani. Se herättää perin ristiriitaisia tunteita, kun oikeastaan haluais nauttia hyvästä olostaan ja tehdä jotain kivaa, mutta sisäinen kyyninen pessimistini huutaa vain, et "leiju ny, alas sä tiput sieltä kuitenki!". Ja sit ei oikeestaan huvitakkaan tehdä mitään, kun ajattelee vain niitä pettymyksiä jotka siitä mahdollisesti/todennäköisesti/varmasti seuraa... Taidanpa siis vain ottaa masennuspeikon kainaloon ja syöksyä sohvalle maate..
tällästä tänään, toivottavasti edes vähän selkeämpää kuin eilen :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti