Sielä alettiin tutkia. Se CRP oli oikeesti 365, verenpaine 105/50 jne.. Eka lääkäri kopeloi ja tutki, sit keuhkokuviin joissa ei näkyny mitään. Sit pään ja kaulan TT-kuvaus ja kohta tultiin sanomaan et tästä tuli nyt Tampereen reissu. Mut laitettiin tehovalvontaan kiinni jokaiseen laitteeseen jonka ne keksi ja kyseltiin jatkuvasti et ahdistaako hengitystä. Se olikin ainut vaiva mitä mul ei ollut. Mä yritin kysellä mitä nyt tapahtuu, niin kaikki oli sillee et ei oo mitään hätää, et sieltä kuvista löytyi paise joka pitää leikata, mut ei oo vaarallista. Mut siirrettiin toiseen huoneeseen ja laitettiin uneen.
Sunnuntaiaamuna kun mä heräsin, yritin nousta istumaan mut se ei onnistunu. Hoitaja tuli sanomaan et älä yritä nousta. Yritin kysyä et mis mä oon, mut ei tullu ääntä. Hoitaja selitti et mä oon Taysissa teho-osastolla, mut on leikattu ja mulle on tehty trakeostomia, minkä takia mä en pysty puhuun. Pieni paniikki. Sain jotenkin hoitajalle viestittyä et voisko soittaa mun äitille ja kertoo et oon hengis. Äiti oli tuijottanu puhelinta koko yön...
Maanantaina mut irrotettiin hengityskoneesta lisähapen varaan. Maanantai-iltana mut siirrettiin teholta osastolle. Tiistaina mitkään arvot ei ollut laskusuunnassa, CRP yhä yli 300, kuume yli 39, leukkarit yli 15 etc.. Uudet TT-kuvat ja uus leikkaus. Se pirulainen oli kasvanut takasi. Keskiviikkona trakariin vaihdettiin se henkitorven sisälle tuleva osa, minkä ansiosta pystyin jo vähän puhelemaan tahtiin sana viikossa. Alkoi hengästyttää jos yritti sanoa kaks sanaa vetämättä välillä henkeä.
Siitä alkoi sitten toipuminen. Mä en saanut syödä tai juoda suun kautta mitään ja mulle tuli huono olo siitä letkusafkasta. Mä elin ekan sairaalaviikon pelkästään suolasokerivedellä joka tipan kautta meni suoneen. Trakari poistettiin perjantaina, leikkaushaavan dreenit lauantaina ja sunnuntaina aloin jo pärjätä ilman lisähappea. Mulla oli lupa syödä, mutta mikään ei maistunut. Mikään. Söin sen vajaan viikon 1-2 jugurttia päivässä väkisin ja pahaa teki.
Taas oltiin jo maanantaissa. Veriviljelystä selvisi mikä bakteeri oli aiheuttaja ja se oli tosi havinainen ja vaikeehoitonen. Actinomyces Graevenizii ja toisesta viljelystä tuli vielä Streptococcus Milleri. Hoitona 4vko suonensisäinen antibiootti 4x päivässä, josta siis reilu viikko oli mennyt jo, 19pv jäljellä. Sen jälkeen tabletteja 3x päivässä kunnes puoli vuotta tulee täyteen. Mut siirrettiin Tampereelta takaisin Seinäjoelle jatkohoitoon.
Sain oman huoneen infektio-osastolta. Nenämahaletkun oksensin ulos ensitöikseni ja luojan kiitos lääkäri seuraavana päivänä päätti ettei sitä enää asenneta takaisin. Siinä sitä sitten opereltiin syömistä nestemäisellä ruokavaliolla, ne kantoi naaman eteen toinen toistaan hirveämpiä sosekeittoja ja iltapalaksi mannavelliä. Elin edelleen jugurtilla ja sellasilla kaloripommeilla, lisäravinnejuomilla joissa reilusti energiaa ja proteiineja.
Sain luvan kiinteeseen ruokaan ja kuinka olinkaan ikävöinyt leipää! Yritin mä vähän muutakin syödä huonolla menestyksellä. Perjantaina mut siirrettiin korva-, nenä-, ja kurkkutautien osastolle ja sain luvan alkaa suihkutella haavoja suihkussa. Siitä asti oon pessyt ne päivittäin.
Tiistaina ne meinas kotiuttaa mut, mut mä sain semmosen vuosisadan ahdistuskohtauksen. Mä vaan itkin, kurkkua kuristi ja oikeen mitään en saanu sanotuksi. Pelotti. Liikaa avoimia asioita ja huoletti oma jaksaminen, haavojen hoito, kivut, koirat, ruokailut, sairaalamaksut... Kaikki. Vielä sekin että olis pitäny teekoos ravata 3x päiväs antibiootilla. Mulla kävi henkinen ensiapu-ihminen sairaalakirkosta juttelemas ja sain 2 Diapamia niin olo vähän helppas.
Keskiviikkona antibiootti vaihdettiin pitkävaikutteiseen, joka tarvii tiputella vaan kerran päivässä. Mulla kävi sosiaalihoitaja ja sain raha-asioihin vähän selkoa. Kaikki hyvin, olin ihan valmis kotiin. Apteekin ja kaupan kautta psykiatrin vastaanotolle ja Olanzapiinia vähennettiin lisää. Äiti siivoili vähän ja sen jälkeen alkoi yksinolemisharjoitukset. Pesin haavat, laitoin ruuan ja kaikki ihan jees. Tarvittavat piti ottaa et sai unta, mut sen jälkeen nukuin hyvin.
Nyt on paljon asioita hoidettavana. Aion tehdä valituksen terveyskeskuksesta hoidon viivästymisen vuoksi, mistä aiheutui pitkä sairaalajakso ja tuo trakeostomia, mistä jää kosmeettinen haitta. Jos nielemisvaikeudet ei mee ohi niin siitäkin. Firman asiat on ihan retuperällä, niihin pitää keskittyä vielä tänään.
Iloisempia uutisia. Tuli postia KELAlta ja mulle on myönnetty työkyvyttömyyseläke 1.2.2019 alkaen! En sekuntiakaan uskonut että sitä tällä ikää mulle annettais, mut toisin kävi. Sitä ollaan sitten ihan virallisesti eläkeläisiä! Sain kortinkin, nyt tulee aleja 😁 Harmi et mä en käy uimahalleis enkä matkustele junilla. Lisäksi mä oon laihtunut melkein 4 kiloa! Nyt pitää vaan yrittää pitääkkin ne poissa.
Jees, nyt on viimeiset reilu pari viikkoa käyty läpi, niin mä lähden tiputukseen, antibiootin teekoosta hakemaan. Kivaa taas kirjoittaa pitkästä aikaa! Heipat 😊
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti