Paluu arkeen

Alkaa pikkuhiljaa sujua. Olin eilen niin reipas kun vaan voi olla rasittamatta itteään liiaksi. Sain firman asioita hoidettua, lähetin pari sähköpostia ja kirjoitin pitkän pätkän tekstiä aiheesta muistutus terveyskeskukseen sen toiminnasta. Syöminen on alkanut sujua nyt kun saa itse määrittää ruokalistan, vaikka äitin safkoja eilen söinkin. Nukahtaminen on vaikeeta Olanzapiinin laskun jälkeen, mutta pärjäsin eilen ilman tarvittavia. Heräämisestäkään ei meinannut tulla mitään.

Ahdistaa se teekoohin meno. Vilkuilen koko ajan kelloa ja se lähestyy uhkaavasti. En ees tiä mikä siinä on niin paha, eihän se oo ku puol tuntii istumista siellä, mut silti. Ensi sen piti olla selvä homma et kotisairaanhoito tulee tiputtamaan sen mulle, mut sitten seuraavana päivänä se ei yhtäkkiä enää onnistunutkaan. Pyllystä. Mut sain sentään alkuperäisen 3x päivässä -suunnitelman muutettua yhteen kertaan.

Tänään antibiootin lisäksi ohjelmassa on käydä apteekissa, soittaa pari puhelua, Mari tulee klo 12, pyykkiä pitäis pestä, ruokahuolto suunnitella, haavat hoitaa ja tiskikone tyhjätä. Siinä vois olla taas tarpeeksi yhdelle päivää.

Tästä tuli nyt vähän tynkä. Häiritsee inspiraatiota tuo kellon tuijotus ja ajatukset on niin sekava möltti ettei sieltä oikeen saa mitään järkevää ulos. En tiä miks mä sovin sen tiputuksen aamuun, olisin ihan hyvin voinu sanoa tulevani vaikka kahdelta. Nyt pitää sit ruveta pukeutumaan ja muuta, eli heippa!