Pilasit mun elämän

Otsikointi on niin hankalaa, et käytän tällä hetkellä soivan biisin nimeä. Esittäjä Elastinen, ihan ok, 4/5. Jää helposti soimaan päähän, siitä yks miinus.

Mä päätin taas lakata olemasta ällöttävä läski. Mä päätin taas laihtua. Mä päätin tehdä sen lisäämällä taas liikuntaa ja syömällä oikein, taas. Nyt mä syön kolmen tunnin välein ja syön jotain oikeesti järkevää, kaks lämmintä, aamu- ja iltapala sekä riittävän monta välipalaa. Napostelut pois. Herkut pois. Alkoholi pois. Huomenna katon aloituspainon aamulla ja sitte semmosella suunnitelmalla eteenpäin...

Mä oon miettinyt. Silloin kun mä oon ollut pieni, iskä on ollut viikot töissä ja vaan viikonloput, välillä oli niinkin että vaan joka toinen viikonloppu, kotona. Mä en käsitä millä äiti on kestäny sitä! Sillä oli vielä lapsiakin siinä... Mut kun mä tunnen pakahtuvani ikävään jo tän matkoineen laskettuna 9 tunnin työpäivän aikana, varsinkin iltavuorossa. Nää pimeet illat täällä yksinään on niin helvetin pitkiä ja tympeitä... Mutta mikään ei oo sen hienompaa kun pitkän odotuksen päätteeksi käpertyä kullan kainaloon 💗

Mä täytän ens viikolla vuosia. Ei tuu mitää pyöreitä eikä muitakaan tasalukuja, mutta synttärit nyt kuitenkin. Oon viitenä edellisenä vuonna pitänyt perinteiset syyspippalot synttärien kunniaksi, mut tänä vuonna ajattelin jättää väliin. Mua ei nyt jotenkin vaan napostele. Eikä rahatilannekkaan ole kovin kummoinen. Lisäksi silloin on tikkakisat, joihin mun melkein kaikki kaverit menee ja tärkein "este": Mun rakkaani on luvannut viedä mut johonkin. Siis niinku reissuun, iiiihan kahdestaan, irti arjesta. Isänpäiväviikonloppuhan se on kyllä juu mutta mun iskä ei niin välitä missä mä sitä vietän... 😭

Jotain mystistä tapahtui, kun minä ehdotin laivareissua ja mulle sanottiin, et on vähä turhan viinakas idea. Eli jotakuta, miestäni, siis kiinnostaa mun juominen/juomattomuus ihan oikeesti?! Nyt me suunnitellaan sitten jotain, mitä voi tehdä vähän enemmän selvin päin. Kuulemma saattaa olla jopa hieman romantiikkaa ilmassa! Odotan niin innolla! 😍

Taitais olla lenkillelähtöaika. Jaksaajaksaa! Jatkamme, heips...

Ahdistuksen purkua

Mä sain eilen illalla melko mittavan ahmimiskohtauksen. Ekan pitkiin aikoihin, en ees muista koska viimeksi ois ollut.. Se on semmonen, että päässä sumenee kaikki muut ajatukset paitsi "SYÖ! SYÖ! SYÖ!". Ihan mikä tahansa vähääkään syömäkelpoisen oloinen menee alas ja määrä on oikea siinä vaiheessa kun se loppuu, eli kun ei oo mahdollisuutta saada lisää.

No, kävin tänään hoitsulla. Se ihan oikeesti kysyi, että "oliko se nyt sitten ihan oikea ahmimiskohtaus?" Ja "ettei se olis ollut että söit vaan paljon kun päivällä söit niin huonosti?" No joo, ihan hyvä kysymys, mutta kyllä mä tiedän eron näiden kahden välillä ja väitän et eilinen oli ihan oikea kohtaus. Sitten mun vielä piti yksityiskohtaisesti kertoa kaikki tästä kohtauksesta ja mitä söin ja miten paljon. Voi jeesus ku oli oikeesti hirveetä palata siihen hetkeen, suorastaan nöyryyttävää!

Sit mä vielä näin kuvan itsestäni pari vuotta sitten sinisessä neuleessa, joka tänään roikkui pyykinkuivaustelineellä. Kuvassa olin semmosen 10-15 kiloa kevyempi. Ahmimiskohtaus + vanhat valokuvat = ISO ahdistus. Semmonen olo et oon ällöttävä läski ja haluan kuolla.

Mulla olis ollut muutamakin vaihtoehto, mitä tässä tilanteessa voisi tehdä. Päädyin sellaiseen ratkaisuun, että tyhjensin herkkukaapin ja kaivoin piilottamani kaljat esiin, pakkasin kaiken pussiin ja lahjoitin pussin ystävälle. Sit mä lähdin lenkille. Mun suunnitelma oli kävellä niin pitkään että ahdistus hellittää, ja hellittihän se. Laitanpa aiheesta oikein kuvan:

Tuon tunnin ja 38 minuutin aikana mulla oli paljon aikaa funtsailulle. Mä kerkisin miettiä kaiken maailman synnystä lähtien, mut eniten päässä pyöri vitutus ahmimisesta ja vitutus siitä, että sitä vähäteltiin. Ei suinkaan eka kerta kun mua tai mun sairauksia joku on vähätellyt, mutta aina se vaan tuntuu yhtä paskalta. Nyt kun se vielä tuli hoitotaholta niin... Ei hyvä.

Siitä mä nyt kuitenkin oon aika ylpeä, että tällä kertaa en ratkaissut pahaa oloa kaljalla ja vaipumalla synkkyyteen. Siitä kiitinkin jo miestäni, että jos häntä ei olis niin olisin ollut kaljakauapassa tän oloni kanssa jo aikoja sitten. Ja sitten seuraavaksi sielä synkkyydessä.

Ei kai mulla muuta tälle päivää. Oon ihan simoväsynyt, onneksi rakkaani pääsee pian töistä niin päästään nukkumaan. Heipat!

Pinnalla

Niin. Ei se, ylettyykö jalat pohjaan, vaan se, ylettyykö pää pinnalle. Kellukkeet ja uimataito on aivan jees siinä kohtaa, kun lakkaa ylettymästä.

Tässä tarinassa siis mieheni on kellukkeet ja uimataito kuvaa mun omaa tahtoa. Niin kauan kun mulla on molemmat, ei ole mitään oikeeta hätää, vaikka pohja alta katoaisikin. Ja vielä se, että uimataitoinen pärjää myös ilman kellukkeita, mutta onhan niistä tukea ja apua ja välillä voi ihan vaikka vaan kellua niiden varassa.
- Joo, nyt riittää mielikuvaharjoittelu tälle päivää. 😊

Tänäkin aamuna olisin hyvin voinut jäädä sänkyyn ja nukkua vaikka koko päivän, mut halusin viettää hetken miehen kanssa ennen kun se lähti töihin. Sehän nyt on jo puoli voittoa, et aamulla pääsee ylös ja ulos! Koirien kanssa kävelin kaikki 1,7km, mut sehän on pisin matka minkä oon kävellyt tällä viikolla, eli tavallaan aika reipasta meininkiä. 😅

Mulla on jotenkin parempi fiilis. Mieli on kevyempi eikä kroppakaan tunnu enää ihan niin raskaalta. Syömiset ei maistuisi vieläkään mutta ei enää niin pahasti pistä vastaan. Syöminen/syömättömyys on tässä masennuksessa ainut asia mihin mä voin itte vaikuttaa, joten yritän pitää kiinni säännöllisyydestä ja terveellisyydestä. Tiedän, että olo olisi vielä huonompi jos en söisi hyvin.

Mä pussitin koiralle lihat pakkaseen, kävin kaupassa, pesin uunin, hellan, vessan, kaks koneellista pyykkiä, vaihdoin lakanat, laitoin tiskit koneeseen, siivosin jääkaapin, vein roskat. Tuntuu et pitäispitäispitäis, sitätätätuota, nythetimieluusti, mikääneiriitä. Heti kun vähän jotain jaksaa niin sit pitäis olla kaiken jo valmista. Miten tästä päästä pääsee eroon?!

Joo kai tää oli sit taas jo valmis. Ruokaa laittamaan ennen ku yks tulee töistä. Paipapai

Odotus

Olipas päivä. Masennusaivot teki tepposet ja sai koko maailman näyttämään vähintäänkin romahtaneelta. Lopulta kaikelle kuitenkin löytyi ihan looginen selitys ja päivä pelastui. En taas tässä sen kummemmin parisuhteeni sisäisiä riitoja avaa, mutta tänään olin niin hermona, surullinen ja masentunut, että melkein jo sanoin "aivan vitun sama". Melkein. 

Mä oon käynyt mielenkiintoisia keskusteluita. Ensin mietittiin hoitsun kans mun suhdetta eksääni, kuinka me ollaan yhä ystäviä. Mun pitäis kuulemma miettiä, miltä miehestäni tuntuu ja mitä itse ajattelisin jos hänen ystävänsä olisikin eksänsä myös. Mulle jäi vähän sellainen tunne, et mun hoitaja haluaa mun valitsevan mieheni ja ystäväni välillä. Näin tuskin on, mut syytetään edelleen masennusaivoja. 

Sit me keskusteltiin aiheesta mun masennus, miten mies siihen suhtautuu ja miten mä suhtaudun mun miehen suhtautumiseen. Sen mä sanoin, et metsähallituksen puolelle tässä nyt josain kohtaa mennään, en vaan vielä tässä vaiheessa tiennyt, missä kohden. 

No, tästähän sitten irtosi keskustelu myös miehen kanssa. Me mennään metsään siinä kohdassa, missä mä oon masentunut joka tapauksessa → Mies ei osaa suhtautua, koska ei tiedä asiasta mitään → mä en edelleenkään osaa puhua → mies ei voi ymmärtää jos en puhu → mä en voi suhtautua hyvin jos toinen ei ymmärrä jne. Monimutkaista, mutta ihan järkeenkäyvää. Nyt hän oli kuulemma eilen lukenut aiheesta masennus, mikä tietenkin on hyvä asia ja sen, sekä tämän käymämme keskustelun jäljiltä on taas kerran paljon viisaampi. 

Eilen me keskusteltiin siitä aiheesta, että mä koen olevani epäilty ja syyllistetty kun multa kysytään 80 kertaa päivässä tyyliin et mitä mä jätän kertomatta tms. Kirjoitin taas pitkän tekstin miehelle ja kerroin et mä yritän parhaani pitää itteni pinnalla hänen takiaan ja hän on syy siihen miksi jaksan yrittää. En oikeesti varmaan ees nousisi sängystä muuten... 

No, nyt on taas sitten kiristelty hermoja molemmin puolin ja tehty sovinto. Sovinnon jälkeen viestit on täynnä sydämiä ja kaikkee söpöö 😍 En malta odottaa, rutistan rakkaani lyttyyn kunhan palaa töistä! Huomenna aamuvuoro, eli mun ei tarvitse kuluttaa pitkää, synkkää, pimeää iltaa masentuneena yksin, vaan saan paikan toisen kainalosta. Parasta ikinä 💗 

Asia on muuten testein varmistettu, otsikko ei tarkoita yhdeksän kuukauden odotusta, vaikka menkat onkin jossain hukassa taas vaihteeksi. Luojan kiitos. 

Alkoholistakin tänään on puhuttu. Mähän sitä oon pari viikkoa jo sanonut että tulee taas vaihteeksi juotua liikaa, mut motivaatio tehdä asialle yhtään mitään suoraan sanottuna kusee. No, nyt yritetään sitäkin sitten yhdessä. Mieheni kuulemma tahtoisi tehdä kanssani vapaa-ajallaan jotain muutakin kun dokata, joten lupasin etsiä kadonneen motivaationi jostain. Ja näin aion myös tehdä. 

Semmosta tänään. Jatkamme taasen! Paipai

Sekavuudesta

Perjantaina menotti, panetti ja janotti, niihin kaikkiin löytyi kyllä ratkaisu. Lauantaina oli vähän rauhallisempaa ja otettiin vähän hillitymmin. Sunnuntaina hivenen alakuloista ja tänään... Tänään ihan suoraan sanottuna masentaa niin vitusti. Mitään pahaa ei oo tapahtunut, mut mua nyt vaan masentaa ihan masentumisen ilosta? Juupa juu..

Eilen mä makasin sohvalla ja katoin Tubesta kokkivideoita. Jee! Ei haitannu yhtää vaik sama jakso tuli toisen kerran, tai jos ne vaikka kokkailis mun inhokkiruokia, aivan sama. Mä vaan makasin sohvalla ja tuijotin. Illalla vähän piristi kun käytiin kaupassa, hyvinkin vähän, mutta vähän. Tänään oon ollut samanlainen. Ei oo paljon puhuttavaa, ei oikein jaksa, ei huvita. Tää ei mitenkään voi kaikista vähiten johtua siitä et tänään on iskän synttäripäivä...

Rakkaani on ihan hukassa. Se ei vaan voi ymmärtää sitä että ihminen voi olla masentunut ilman mitään syytä olla masentunut. Se yrittää kysellä mikä on vialla, mutta enhän mä voi vastata kun mikään ei kerran oo vialla. Pieni piristysruiske oli se kun osti mulle kukkasia 😍 En oo ees oikein osannu selittää tätä oloa.. Äsken kirjoitin pitkähkön viestin jossa selitin asian ja sieltä tuli ymmärrystä vastaukseksi. En tiedä miksi on niin vaikeaa puhua ääneen.... Kirjoittaminen on paljon helpompaa

Mietin, mitähän tälle vois tehdä. En tiedä vastausta. Lääkitykselle ei kai voi oikeen mitään, kun menee jo 300mg Voxraa ja 150mg Azonaa.. Tai sehän selviäis vissiin ihan lääkäriltä kysymällä, mutta kun lääkäri viimeksi mietti Liton aloittamista mikäli muut toimenpiteet ei auta, ja mä en haluu alottaa sitä niin en tiä viittinkö puhua tästä lääkärille mitään.. Kahtoo ny.

Vielä entistäkin enemmän masentaa se tunne, et mä en saisi olla masentunut. Me julkistettiin perjantaina Facessa meidän suhde. Eka kerta kun mulla lukee parisuhdetiedoissa jotain. Mun ei saisi olla masentunut, koska mulla on ihana, tuore parisuhde.
Sit mä lupasin muuttaa sinne tässä jossain välissä. Tarkalleenottaen sanoin, et sit kun sen työt tääläpäin on tehty, eikä oo enää syytä mun luona kortteerata, niin mä en aio tulla sinne vieraaksi. Mä tuun sit ihan oikeesti jos tuun. Eli nyt mä en saisi olla masentunut, koska mulla on ihania suunnitelmia tulevaisuuden varalle.
"On niin helppoo olla onnellinen." Mä oon onnellinen äskenmainituista asioista siitäkin huolimatta että mieli on maassa. Itseasiassa mä olisin varmaan haljennut innosta, jos vaan mitenkään jaksaisin.. Ärsyttävän ristiriitaista.

Joo, eiköhän tämä riitä. Lähden viemään iskälle kynttilän ja sit jotain... Pai!

No voihan nyt....

Mä oon kirjottanut jo kolme täyspitkää tekstiä, kuulostaa tyhmältä, aloitan alusta. En pysty keskittymään, menee vähän vissiin taas lujaa. Keskivertolujaa. Ihan perus oireenkuva;

• Herääminen pirteänä aikaisin (tänään klo 4.21, eilen 5.10, toissapäivänä 5.09...)
• panettaa ihan liikaa
• ruoka ei maistu
• tekis mieli mennä, tulla, tehdä, ostaa yms.
• Tekis mieli vetää jotain, vähintään alkoholia
• Puheripuli
• Itsetunnon yllättävä koheneminen

Taidanpa jättää tämän tähän. En mä saa mitään tolkullista tekstiä nyt aikaseksi niin parempi antaa olla... Jatkamme jälleen, pai. 

Itsenäinen nainen

Tää on kyllä mielenkiintoinen aihe. 

Mä oon pienestä asti halunnut opetella tekemään asioita itte. Olin varmaan tosi raskas uhmaikäisenä! Näin aikuisuuden kannaltahan se on tietenkin hyvä asia, koska nyt mä osaan vähän kaikenlaista. Mielestäni en kyllä varsinaisesti ole hyvä oikein missään, mutta osaan vähän kaikesta. Mitä en osannu, pyysin iskää opettamaan tai auttamaan, riippuu vähän aiheesta. Iskä auttoi aina kun ei ollut töissä ja siltä voi kysyä ihan mitä vaan, kaikki onnistui ja kaikkiin tarkoituksiin löytyi sopiva työkalu iskän tallista.

Kun iskä kuoli, niin jäin ihan oikeesti ihan yksin. Iskän oppeja muistelen vieläkin päivittäin tai lähes päivittäin, oikeestaan aina kun teen jotain vähän erikoisempaa. Silti on pärjättävä itse. Eli mä oon eläny viimesen vajaan pari vuotta mentaliteetilla DIY ja jos et osaa tai onnistu, maksa ammattilaiselle siitä että se tekee sen sun puolesta. Yksinkertaista, eikä tarvitse vaivata ketään omilla ongelmilla. Paitsi niitä ammattilaisia, mut itteppähän ovat alansa valinneet. 

Tässä vaiheessa mainittakoon, että äitikin on eräänlainen jokapaikanhöylä, mutta se asuu kauempana ja kun sillä on lapsi niin sen irtautuminen arjesta mun ongelmien takia on huomattavasti hankalampi operaatio kuin mitä se iskälle oli. Yhtään nyt mutsia syrjimättä tätä kirjoitan. 

Nyt mulla onkin sitten ongelmaa kerrakseen. Mulla on ihana mies, joka osaa ja ihan vilpittömästi haluaa auttaa mua asioissa, mutta mä en enää osaa ottaa apua vastaan. Varsinkaan pyytää sitä, eieiei. Ongelman tiedostaminenhan tunnetusti on jo puoli voittoa, mut se toinen puoliska puuttuu vielä. Vaatii funtsailua. 

Oon mä jo jotain oppinut. En enää välttämättä kuole sisältä kun mies laittaa esimerkiksi tiskikoneeseen jotain ihan eri järjestyksessä kuin minä. Ennen olisin kyllä sanonut "väärään järjestykseen"... Talvirenkaiden vaihtokin sujui mieheltäni varsin näppärästi. Sekin on niitä asioita, jotka olisin ennen teettänyt alan liikkeessä, tai vähintäänkin maksanut siitä jollekin.

Mut kaiken tän kovuuden ja lujan itsenäisyyden takana on pienenpieni, hyvin haavoittuvainen tyttölapsi. En rupee selittään nyt, mitä tapahtui, mutta väärä sanavalinta miehen suusta ja voimme yhdessä nähdä hauraan itsetuntoni murskautumisen lattianrakoon. Mä jopa melkein itkin, taisin viis kyyneltä pyöräyttää. Mullahan on nykyään vaikeuksia itkeä..  Kuitenkin, "riita" sovittiin ja todettiin että asian olisi voinut ilmaista vähän nätimminkin. Nyt se mun itsetuntoni, jonka löysin lattianraosta, on ihan päreinä mulla mukana. Se siis ei oo kokonaan mennyttä, mut aika lähellä...

Asiasta moottorisahaan. Kävin hoitsulla tänään ja se kertoi et mulla vaihtuu lääkäri. Kerkisin jo pelätä vaikka mitä Savolaisia, mutta se onkin se tositosimukava tohtori joka mua hoiti akuuttipolilla ennen kun aloitin syömishäiriöyksikössä kulkemisen. Eli mulla ei ole mitään hätää tämän asian suhteen. 😌

Moottorisahasta kukkapurkin reunalle. Mä sain vihdoin kutsun niihin odottamiini jokasyksyisiin tikkakisoihin! Mä jo luulin et joko niitä ei tänä vuonna pidetä, tai sit mua ei vaan oo kutsuttu, mut olin vissiin kaikin puolin väärässä. Marraskuun loppupuolella toki vasta, et hyvää aikaa reenata on ennen sitä. Ihan niinku sitä yksin tulis reenattua... 

Nyt tästä tuli melkein romaani mut onneks vaan melkein. Paipai!

Teksti #333

Sori taas pitkä tauko. Tää eläkeläisen elämä on niin kamalan kiireistä..... 😅 Nykyisin se on vielä entistäkin kiireisempää, kun on se toinen puolisko huomioitavana, silloin kun se ei oo töissä niin vietän mieluummin aikaa yhdessä kuin istun koneella. Lisäksi tää kulkeminen kahden kodin välissä tekee elämästä vähän hassua. Kyllä, koti on siellä missä 💗 on ja mun sydän on siellä, missä on mun koirat ja mies. Ja sitäpaitsi vaihtelu virkistää. 😊

Mä vastasin just kyselyyn onnellisuudesta, rakkaudesta ja vaatimattomuudesta. Mä oon ihan hyvä puhumaan aiheesta, koska oon onnellinen, rakastunut ja perusluonteeltani vaatimaton. Laitan tähän kuvan kirjoittamastani vastauksesta.

Niin, mitäs tuohon sitten enää lisäämään. Mä oon niin ylitsevuotavaisen täynnä nyt onnea ja rakkautta et voisin vaikka haljeta! 

Me tehtiin miehen kans lauantai-illan ratoksi BDI-testiä 😂 Miehen tulos: 9pst, ei masennusta. Mun tulos: 33pst, vakava masennus. Ekaa kertaa muuten täytin sen, enkä saanut pisteitä seksikysymyksestä! Tahtoo siis sanoa, että makkarissa kaikki ihan hyvin, enkä enää harrasta seksiä vain siksi, että tiedän miehelläni olevan tarpeita. Nyt voisin jopa ihan sanoa, että mulla on niitä itselläkin. Outoa, mut kaikkeen kai tottuu. 😊

Vielä pitäis 1,5 tunniksi keksiä jotain tekemistä. Mä niin inhoan iltavuoroa, kun menee valvomiseksi. Mä voisin melkein vaikka mennä jo nukkumaan, mut haluun odottaa et pääsen kainaloon. Aamuvuorot on kivoja, koska aikaisin aamulla herääminen ja lenkillelähtö on oikeesti aika nautinnollista. 

Mä oon tänään ollut väsynyt ja ärtyisä. Mikään tietty asia ei oo ärsyttänyt vaan on vaan sellanen yleisesti ärsyyntynyt olo. Tosi ikävää, varsinkin kanssaihmisille... Vähän saatoin aamulla tiuskiakkin ja se nyt vasta tyhmää on purkaa tätä muihin... Mut onneksi mulla on ihana ystävä joka tuli käymään ja pelasti päivän kun sain muuta ajateltavaa. 

Kai sitä vois alkaa kattella jotain iltapalaa... Hyviä öitä, tjsp 😊