Odotus

Olipas päivä. Masennusaivot teki tepposet ja sai koko maailman näyttämään vähintäänkin romahtaneelta. Lopulta kaikelle kuitenkin löytyi ihan looginen selitys ja päivä pelastui. En taas tässä sen kummemmin parisuhteeni sisäisiä riitoja avaa, mutta tänään olin niin hermona, surullinen ja masentunut, että melkein jo sanoin "aivan vitun sama". Melkein. 

Mä oon käynyt mielenkiintoisia keskusteluita. Ensin mietittiin hoitsun kans mun suhdetta eksääni, kuinka me ollaan yhä ystäviä. Mun pitäis kuulemma miettiä, miltä miehestäni tuntuu ja mitä itse ajattelisin jos hänen ystävänsä olisikin eksänsä myös. Mulle jäi vähän sellainen tunne, et mun hoitaja haluaa mun valitsevan mieheni ja ystäväni välillä. Näin tuskin on, mut syytetään edelleen masennusaivoja. 

Sit me keskusteltiin aiheesta mun masennus, miten mies siihen suhtautuu ja miten mä suhtaudun mun miehen suhtautumiseen. Sen mä sanoin, et metsähallituksen puolelle tässä nyt josain kohtaa mennään, en vaan vielä tässä vaiheessa tiennyt, missä kohden. 

No, tästähän sitten irtosi keskustelu myös miehen kanssa. Me mennään metsään siinä kohdassa, missä mä oon masentunut joka tapauksessa → Mies ei osaa suhtautua, koska ei tiedä asiasta mitään → mä en edelleenkään osaa puhua → mies ei voi ymmärtää jos en puhu → mä en voi suhtautua hyvin jos toinen ei ymmärrä jne. Monimutkaista, mutta ihan järkeenkäyvää. Nyt hän oli kuulemma eilen lukenut aiheesta masennus, mikä tietenkin on hyvä asia ja sen, sekä tämän käymämme keskustelun jäljiltä on taas kerran paljon viisaampi. 

Eilen me keskusteltiin siitä aiheesta, että mä koen olevani epäilty ja syyllistetty kun multa kysytään 80 kertaa päivässä tyyliin et mitä mä jätän kertomatta tms. Kirjoitin taas pitkän tekstin miehelle ja kerroin et mä yritän parhaani pitää itteni pinnalla hänen takiaan ja hän on syy siihen miksi jaksan yrittää. En oikeesti varmaan ees nousisi sängystä muuten... 

No, nyt on taas sitten kiristelty hermoja molemmin puolin ja tehty sovinto. Sovinnon jälkeen viestit on täynnä sydämiä ja kaikkee söpöö 😍 En malta odottaa, rutistan rakkaani lyttyyn kunhan palaa töistä! Huomenna aamuvuoro, eli mun ei tarvitse kuluttaa pitkää, synkkää, pimeää iltaa masentuneena yksin, vaan saan paikan toisen kainalosta. Parasta ikinä 💗 

Asia on muuten testein varmistettu, otsikko ei tarkoita yhdeksän kuukauden odotusta, vaikka menkat onkin jossain hukassa taas vaihteeksi. Luojan kiitos. 

Alkoholistakin tänään on puhuttu. Mähän sitä oon pari viikkoa jo sanonut että tulee taas vaihteeksi juotua liikaa, mut motivaatio tehdä asialle yhtään mitään suoraan sanottuna kusee. No, nyt yritetään sitäkin sitten yhdessä. Mieheni kuulemma tahtoisi tehdä kanssani vapaa-ajallaan jotain muutakin kun dokata, joten lupasin etsiä kadonneen motivaationi jostain. Ja näin aion myös tehdä. 

Semmosta tänään. Jatkamme taasen! Paipai