Pikaset

VAROITUS: Haavasta taas kuva lopussa!

Unikuvatus. Ei taas ihan mahdottoman paljon liikaa tullu nukuttua... Kaikki masentava on vielä entistäkin masentavampaa näillä unilla kuorrutettuna. 

Mulla on täällä käynnissä karuselli.

Piti laittaa hellanpesään valkia, jotta tarkenee mennä suihkuun. Suihkua varten piti irrottaa side, se oli tarrautunut ihan liian lujaan, piti mennä suihkuun irrottamaan se. Nyt en voi sitoa sitä uudelleen, koska mulla on vain liimasiteitä eikä toi jalka kestä niiden irrottamista enää, pitää käydä apteekis, pitää sitoa haava et voi laittaa housut, että voi poistua kotoa, mut sen sitomista varten pitää käydä apteekis ja kaiken muun hyvän lisäksi hellanpesäs on tuli → mä en pääsisi täältä mihinkään vaikka keksisinki miten sitoa toi haava. Huoh.

Mä kuulemma näytin hassulta eilen, mut kerroin leikkiväni muumimammaa. Tein siis pitsaa ja mulla oli essu päällä mut housut puuttui. Oon viihtynyt tän haavan kans kovin hyvin ilman housuja, sattuneesta syystä. 

Haava näyttää paljon paremmalta jo, mutta on myös huomattavasti kipeämpi kuin eilen. Ainut vaan että se perkeleen side repi ton polvitaipeen yläpuolella olevan valumajäljen vereslihalle. Ei mukava tunne. Mut oon toiveikas, kyllä se siitä vielä umpeen menee! Kauniit arvet varmaan kyl jää mut ei maha mittää..

Mun pitää mennä laittaan safkaa, mies tulee pian töistä. Pai!

P.S. Mies lupas käydä apteekis mun puolesta! 💗

Tuska

VAROITUS: Loppuun tulee kuvia, joita ei kannata kattoa jos kammoksuu verta ja suolenpätkiä.

Mä olin taas mä, oma tapaturma-altis itseni. Kaadoin maanantaiehtoolla juuri uunista tulleet kinkunrasvat syliini ja voin kertoa et ei kannattanut. Oikeeseen jalkaan paloi semmonen etureiden kokoinen pläntti, josta noin 5x20cm alue rakoille asti. Lisäksi navan alapuolelle vasemmalle paloi semmonen pieni alue, noin 2x5cm.

Mun piti saada aattona kivat, juhlavammat vaatteet päälle, mut laitappa nyt tuohon sitten farkut kun vyötärö tulee just vamman kohdalle ja muutenkin puristaa tota reittäkin. Vaihtoehtona olis ollut lyhyt mekko et kaikki varmasti näkee. Ei tuu kesää. College-housut vaan jalkaan ja menoks. 😖

Täs on nyt ollut monenmoista. Mulla on mennyt apteekkiin jo 70€ sidetarpeisiin ja rasvoihin. Ei riitä, taas on värkit vähissä ja lisää tarvitaan. Olis kyllä varmasti ollut rahalle muutakin käyttöä, mut eipä voi ny mittää..

Ärsyttää. Yritän antaa mahdollisimman paljon ilmakylpyä tolle isolle haavalle, jotta se paranis nopeesti. No, ilman sidettä en voi pitää myöskään housuja, joten ulos ei oo asiaa. Jos tekee jotain, haava vuotaa ämpärikaupalla kudosnestettä joka sotkee joka paikan, oli sidottuna eli ei. Jos ei tee yhtään mitään, haava voi hyvin mut pää hajoo. Ei kuinkaan hyvä.

Se on tosi jännä. Haava itsessään ei oo kovin kipee, siihen voi ihan koskeakin. Ei se mukavalta tunnu, mut ei varsinaisesti satukkaa. Mä nilkutan, koska siihen sattuu ihan simona kävelemisen yrittäminen, kaikenlainen jalan vääntely, kääntely, pyörittely yms. Vesikin kirvelee. Kaikista pahinta on olla aika X ihan paikoillaan ja sen jälkeen yrittää lähteä kävelemään.

Ärsyttää sekin, että ihan kaikki on ihan eri mieltä siitä, kuinka tuota pitäis hoitaa. Anna ilmakylpy, ei missään tapauksessa ilmakylpyjä! Benbanthen on parasta, no joo kyllä Bebanthenkin käy jos ei muuta oo. Sido paksusti että imee vuotavan kudosnesteen mut sido ohuesti että hengittää varmasti. Puhdista viilellä vesijohtovedellä mut älä missään tapauksessa, vaan keittosuola on ainut oikee vaihtoehto! Mitähän vielä..

Nyt niitä kuvia. Melko brutaalia kyllä, tässä vaiheessa on hyvä aika vielä muuttaa mielensä, katsooko niitä ollenkaan 😅

Maanantai-ilta pitkän viilennyksen jälkeen

Tiistaiaamu

Keskiviikkoaamuna heräsin siihen kun potkaisin vesikellon rikki ja sattui muuten ihan pikkusen. Tolta se näytti sen jälkeen, kun olin repinyt kaiken sen kuolleen nahan siitä pois päältä.

Torstailta ei oo kuvaa itse haavasta mut tommoselta näytti sidos kun heräsin.. 

Lauantaina tuo palanut alue oli muuttunut violetiksi, mutta tuo pieni, polvea lähinnä oleva läiskä oli jo ruvella. 

Tänään vähän säikäytti, kun otin siteen pois ja minusta tuo näyttää ihan mädältä....

...mutta kun sain pesun suoritettua, haava itse oli oikeinkin nätti. Ei merkkiäkään tulehduksesta. 

Ei kai siinä sit kummosempia, näihin kuviin ja näihin tunnelmiin.... Heippa!

Virtanen

Unituskuvatus:

Vähä lyhykäisen näköiseksi noi unet taas jäi, mutta syvää unta tuli enemmän ku yleensä, mikä on silti huomattavasti vähemmän ku pitäis. Ei se mitään. Mulla on kaikki maailman virta ja oon miehen töihinlähdöstä asti vaan puuhastellut kaikennäköistä. Muunmuassa lämmittäny puuhellaa, tiskannut, tehny koirille kampaukset ja manikyyrit, hakenu 3 koppaa puita, imuroinu, pessy ja ripustellu 2 koneellista pyykkiä ja onnistunut vielä syömäänkin tasan kolmen tunnin välein. Hyvä mä!

Eilen mulle iski ajatus, että leivonpa pullaa. Siihen liittyy paljon muistoja. Iskä tykkäs mun tekemistä korvapuusteista ihan hurjan paljon ja sille niitä aina leivoin. Tää oli nyt iskän kuoleman jälkeen eka kerta puustienväsäilyä... Ei mulla reseptiä ollut mutta kyllähän sitä nyt jotain muistaa kun satamiljoonaa kertaa on kyseisen taikinan väsänny, vaikkakin viime kerrasta tosiaan on kauan. No yhtäkaikki, pullat on oikein hyviä ja vielä jopa näyttävätkin korvapuusteilta!

Mä oon rakastunut. Imuriini! Hain eilen vanhasta kodista imurini, koska tämän talon imuri on perseestä, ja kylläpä se olikin mukavaista imurointikin kuhan on kunnon väline! Lisäksi ihan mahtavaa on niin pitkä ulottuvus, että ei tarvinnut siirtää johtoa kertaakaan koko taloa imuroidessa! Koska meillä on koiria sekä puuhella, sitä roskaa oli lattialla vähän vaan. Kolmatta säiliöllistä pölyä, karvoja ja puunmoskaa, mut ei se mitään kun sen saa tyhjättyä roskikseen ja jatkettua hommia. Olisko kivaa vaihtaa pölypussi kahdesti imuroinnin aikana ja siirtää johtoa kolme kertaa, kysyn vaan. 😅

Vessat on viä pesemättä. Se olis nyt sitte seuraava operaatio, jonka jälkeen keitän kyllä lisää kahvia. Mut nyt menox! Pai!

Alun loppua?

Tunnen oloni rakastetuksi jälleen. Se oli kai sit sitä masennuksen sanelemaa paskaa, niinkuin epäilinkin.

Mulla on ihan super-super-fiilis! Kävin tänään Seinäjoella loppuja lahjaostoksia tekemäs ja paketoin kaiken, tai siis niin paljon kun paperia riitti. Kuva:

Ajatus suorastaan lentää! En oo vielä alkanut puhumaan ittekseni, mutta eiköhän sekin kohta ala. Tai sit soitan jonnekki ihan vaan höpöttääkseni. 

Mulla oli vaikka kuinka paljon asiaa kun aloin kirjottaa tätä tekstiä, mut jotenki kaikki on nyt levinnyt sellaseksi sekavaksi puuroksi että taidanpa lähteä tästä leipomaan pullaa. 

Tai no kerron aluksi hoitajakäynnistä. Syön liian harvoin, liian vähän ja liian paskaa tavaraa. Sen pituinen se. 

Korvapuustit on muuten oikeesti aika hyvii. Mulla olis kaneliaki ja kaikkee, jospa nyt oikeesti purkaisin tän tarmoni taikinan vaivaukseen. Idea!

Joo heippa. Pullataikina kutsuu!

Lopun alkua?

Vaiko vaan masentuneiden aivojen epätoivoa, kas siinäpä vasta kysymys. Mulla on semmonen tunne että tulossa on häätöilmoitus, eli mies käskee mun kerätä kamani ja häippäästä. En oikein ole edes varma, mistä tälläinen tunne tulee, mut se tulee jostain ja on ihan lamauttavan voimakas. Mä en uskalla mieheltä kysyä asiasta, koska... Mä en halua vastausta. Mutta oikeestaan kysyminen olis ehkä ainut tapa selvittää tää tunne. Terve osa aivoista (kyllä, jossain on vielä sellainen) ajattelee, et se olis jo heittäny mut pois jos se aikois. Heti kun kirjoitin tuon, masennus alkoi huutaa että ei välttämättä! Ehkä pitäis vain rohkaistua kysymään...

Toisaalta, nehän sanoo et se semmonen vakiintuminen tulee joskus ja alkuhuuma katoaa, mutta mä en oo vielä valmis siihen. Mä haluan et mua huomioidaan ihan koko ajan ja saan tyyliin halipusun aina ohi kävellessä. Sitä se oli alkuun, ei oo enää. Ehkä nimenomaan tästä tulee tuo lopun alku -fiilis, kun tuntuu ettei se huomaa mua enää ollenkaan. Mutta tässä on sama juttu kun siinä "mä en ikinä saa mitään aikaseksi" -ideologiassa, että kun alkaa oikein miettiä ja tarkastella niin kyllähän se mut ihan oikeesti huomaa. Mun makuun vaan ihan liian vähän.

Tää masennus alkais ihan oikeesti jo riittää. Tänään psykiatrin soittoaika, toivottavasti saa selkoa johonkin. Senhän olis tarkoitus ottaa kantaa mun lääkitykseen ja mahdollisesti lisätä vieläkin tuota masennuslääke Azonaa. Lisäksi se on luvannut ottaa selvää mun jatkohoitomahdollisuuksista ja siitä, kenen kanssa lähdetään tätä mun lääkitystä järkeistämään. Kotikunnan psykpoli ainakin on ihan yhtä tyhjän kanssa, niillä on loputon lääkäripula siellä. Kaikista parashan se olis saada sinne syömishäiriöyksikköön, mutta taitaa olla mahdotonta..

Äiti mietti eilen et ehdottaiskohan ne mulle sähköhoitoa, mut en mä kyllä sitä taida haluta. Luin just jostain tyypistä, joka oli käynyt sähköhoidossa ja sen seurauksena joutunut meneen uudestaan kattoon jonku uutuusleffan elokuvateatteriin, kun ei muistanut mitään ekasta kerrasta kun näki sen ennen hoitoja. Mulla kun on tapana napata itelleni nuo kaikki huonot sivuvaikutukset niinniin.. Ei paljon napostele tollanen muistinmenetys.

Sit on vielä yks iso ressi, nimittäin joulu. Eilen kun puhuin äitin kans niin tuli taas kaikki pintaan. Päällimmäinen ongelma tänäkin vuonna on joulu ilman iskää, mutta on niitä muitakin. Mullahan ei oo kovin kummosia lahjoja muuta ku äitille, miehelle, pikkusiskolle ja sisarusten lapsille. Kaikki muut saa vaan suklaata. Sehän ei ollut mikään ongelma vielä ennen eilistä. Mulla olis mahdollisuus antaa hyvä lahja siskon perheelle, mutta en mä voi sitä antaa, kun ei mulla oo muille mitään. Paitsi suklaata. Ja kun mulla on sen lapsille jo molemmille omat lahjat niin sitte vielä perheen yhteinen siihen lisäksi? Joo, ei.

Joo. Ehkä mä jatkan näiden asioiden pähkäilyä, enkä edes yritä muistella oliko vielä jotain muutakin.. Muita asioita kerkiää ressata myöhemminkin. Elikkä heipat!

Viikko jouluun

Joulu. Se on meillä ollut aina rauhan aikaa. Rakkaiden seuraa, hyvää ruokaa ja koska pienin sisaruksista on vielä oikeasti pieni, niin joulupukki on yks ohjelmanumero. Antamisen ilo ja saamisenkin toki. Näin siis teoriassa.

Mun jouluperinteet muuttuu joka vuosi, eli oikeesti ei oo perinteitä. 2017 mä olin aattona ja joulupäivänä äitillä ja Tapaninpäivän iskällä, aterian jälkeen mun ja iskän perinteiset joulukännit. 2018 iskää ei enää ollutkaan, niin olin koko joulun äitillä. Tänä vuonna mä en enää oo yksin päättämässä mitämissämilloin, vaan tästä pitää tehdä kompromissi. Tämänhetkinen suunnitelma olis että mentäis aatoksi taas mun äitille, joulupäivänä käytäis miehen porukoilla, mä laittaisin ruuan kotona ja vedettäis ne perinteiset joulukännit. Sit Tapanina rapulas naahia niitä jouluruuanloppuja. Sunitelma. 

Pitäisi saada jonkinlaista joulutunnelmaa tähän taloon. Ei tunnu yhtään siltä, että olis viikko jouluun. Keittiössä ja ulkona on jouluvalot mut muuten ei oo merkkiäkään moisesta... En mä nyt niin yltiöpäisesti tykkää koristella, mutta olis se ihan kiva ees vähän, tietäis ainakin mitä aikaa vuodesta eletään. Jos tänään paketois lahjoja, jos siitä tulis vähän ees fiilistä. 

Se joulusta. Mulla on taas väsymyspäivä. Ehkä tein taas eilen liikaa liian nopeasti.. Tänään en meinannut päästä sängystä ylös millään ja kun pääsin, en oo tehnyt mitään järkevää. Paitsi jos kirjoittaminen lasketaan järkeväksi. En oo ees syöny taas aamupalan jälkeen, ihan kakkaa. Olisko se nyt niin vaikeeta laittaa jotain syötäväksi kelpaavaa. Olis. VMP. Mä inhoan tätä oloa!

Joo kai se taas oli tässä tälle päivää.. Jatkamme, moooi!

Hampaat-on

Unikuvalla aloitus. Kuten näemme, olen nukkunut syvää unta jopa 10%! Harvoin tämmööstä näköö.

Heräsin ainakin 2000 kertaa aamun aikana milloin koirien, milloin miehen tekemisiin. En olis millään noussut, mutta perkeleen hammaslääkäri! Mulla siis viimeisen viisaudenhampaan poisto tänään, kai mää nyt sitten oon ihan tyhmä ilman niitä. Kai. Olisin kyllä perunut sen, mutta kun sitten olisin joutunu uudelleen röntgeniin. Hammasta poistaessa pitää olla vuoden sisään otettu hammasröntgen ja mun kuva otettiin viime joulukuussa... Eikä röntgenissäkään muuten mitään, mutta kun kaikki nää 12 kappaletta korviksia pitää ottaa sitä varten pois ja se käy melkein jo työstä. Olin kiltti ja tottelevainen. En syönyt enkä juonut yhtään mitään 2h15min hampaanpoiston jälkeen ja sähköröökistä pidin taukoa jopa reilun 4h! Kyllä se nyt paranee hienosti ja kaikkee.. 😁

Sitten kun kuitenkin nousin, ajoin kotikuntaan hampulekurille, kävin kaupassa tuppoa purren ja otin kotoa jotain tavaraa kotiin mukaan 😅 Käsitys "koti" on saanut uudet mittasuhteet nyt kun niitä on kaksi. No mutta, ajelin takas nykyiseen himaan ja sit mä sain ihmeellisen virtapiikin. Laitoin ruuan ja söin sen, tiskasin valtavan läjän astioita, lämmittelin puuhellaa, siivoilin keittiön kaappeja ja mulla oli niin hyvä, kodikas fiilis! Toivotaan että mies on mun kans samaa mieltä uudesta kaappien järjestyksestä 😖 Siitä se ehkä ainakin on kun tän maesntuneisuuden keskellä sain vihdoin epilaattorin käteen ja käyttöön... 😊

Kai mää lähden koiria viemään ulos tässä vaiheessa.. Pai!

Perjantai 13.

Mä taidan olla jo aika epätoivoinen. Mulla kävi tänään kaks tätiä SPR:stä haastattelemassa mua ystävätoimintaan. Mä toki leivoin itse Lidlin paistopisteellä parit donitsit ja keitin kaffeet. Ne oli jotenki aivan ihmeissään, et ootpas sä mukava kun näin huomioit. Sanoin vaan, et mulla käy niin harvoin vieraita että niitä vähiä on oikein mukava passata. 😊

Sit mä kävin moikkaamassa mummua, eli iskän äitiä. Se täyttää tänään 90v. Oli intervallissa ja vaikka en kauaa viipynyt niin alkoi jo ahdistaa se paikka. Tuli niin surku jättää mummu sinne, mut minkä mä voin.. En mitään. Mummulle järjestetään juhlat sunnuntaina ja sinne on tulossa yli 60 henkee. Mä ilmoitin et oon huonossa kunnossa ja lääkemuutoksia on tehty, niin en tiedä jaksanko mennä. Menen jos jaksan mut en tiä jaksanko. Sen näkee sitten sunnuntaina..

Kotiin päästyäni piiitkästä aikaa kampasin, puunasin ja föönasin koirat ja tajusin, miten paljon oon ikävöinytkään turkkiterapiaa! Vanhemman koiran karva alkaa olla siinä mitassa että saa taas ruveta säännöllisesti kampaamaan ja pesemään. Kivaa!

Oon odottanut miestä töistä nyt noin 9h. Se laittoi mulle viestin jossain vaihees, et pari kylmää kaljaa maistuis rankan työviikon päälle, mut ei ite kerkee hakee kun pääsee vasta klo 22. Sanoin, et en kyl jaksa lähtee, mut koska mä oon ihan vitun ihana ihminen niin lähdin kuitenkin. Ajoin sen 20km muutaman kaljan ja rakkauteni vuoksi. Just ennen töistä pääsemistä tuli viesti et "iskä pyysi käymään, suututko jos poikkeen nopsaa?" Sitä mä vaan mietin, miksei koskaan voi reagoida niinku normaalit, aikuiset ihmiset? Mä nimittäin vastasin tuohon: "En. Sammutin saunan ja kaadoin kaljat viemäriin. Hyvää yötä!" Eli mä paljastin yllätyksen ja saatoin ehkä vähän vaikuttaa siltä että suutuin.

En mä jaksa enää ajatella. Jatkamme taasen sitten joskus... Pai!

Se tunne kun kulutit just 5min miettiessä otsikointia

Mä kävin tänään psykiatrilla. Se haastatteli mua aikansa ja sit ruvettiin miettiin toimenpiteitä. Mitä lääkkeitä on jo kokeiltu? Mitä kokeiluista seurasi? Mitä on vielä kokeiltavana? Mitä mä suostun kokeilemaan? Vaihtoehdot vähissä. Litoon tai Lamiin en koske pitkällä tikullakaan, enkä oikeestaan Venlaankaan. Jäljelle jää kasa SSRI-lääkkeitä ja Debra + ne, joita mä jo syön. Yleisön pyynnöstä selvennän tätä kappaletta seuraavalla kuvalla.

Oli pakko vielä googlata ja valehtelin. Lito on alkalimetalli, ei raskasmetalli. Lisättäköön tähän väliin mahdolliset sivuoireet, joista ne jotka mua arveluttaa, on kilpirauhasen vajaatoiminta, sekä litiummyrkytys. 

Mä kuulin yhden elämäni parhaista vitseistä. Se meni jotenki näin: "Toi sun lääkitys on jo sen verran vahva, että mitä jos kokeiltais niin, et pitäisit kii uni- ja ateriarytmistä ja tekisit väkisin sellasia asioita, joista sulle normaalisti tulis hyvä mieli." (Huomaa konditionaali) Sain kerrankin suuni auki oikeassa kohtaa ja kysäisin, et eikö tolle lääkitykselle nyt ihan oikeasti olisi tehtävissä mitään.

Hän sitten päätyi ratkaisuun, että masennuslääke Azonaa lisätään 1x50mg aamuun, 3x50mg illassa pysyy samana. Se, mikä mua vähän yllätti, oli se kun ihan oikeesti alkoi purkaa jotain, eikä aina vaan lisätä. Psykoosilääke Olanzapiinista leikattiin 5mg pois, eli 15mg:lla mennään alkaen tänään. Soittaa mulle ens viikon keskiviikkona ja kyselee miten on vaikuttanut. Lisäksi selvittelee mihin mut siirretään jatkohoitoon, kun ne tuolla tehoavolla tapaavat pitää potilassuhteet max 2kk mittaisina ja mä oon jo ekan käyttänyt.

Yks iso muutos tässä on ollut, joka ihan varmasti masentaa. Mähän sain iskän firman viimeiset paperityöt hoidettua viime kuussa ja tipuin tavallaan johonkin monttuun. Siis viimeistä allekirjoitusta singeeratessani mietin, muistin sen vasta tänään, että nyt mä joudun vieläkin kauemmas iskästä, kun ei ole enää mitään konkreettista jäljellä. Josko osa tästä syvästä masennuksesta olisikin ihan tervejärkistä surua...? Mistäpä sitä tietää. Myös muuttaessani pois kotipaikkakunnalta jätin iskän haudan ihan yksikseen.

Itkuhan se tuli, kun iskä tuli puheeksi. Itkuksi meinaa nyt mennä tää kirjottaminenkin, mut ei se enää haittaa kun mä oon jo kotona yksin piilosa maailmalta. Nyt mä mietin, toisaalta olis ihan kiva itkeä tätä jollekin, mut kuitenkin tavallaan yksin on hyvä... En mä tiä!

Toinenkin hyvä vitsi tälle päivää, kun kirjoittelin kakssuuntasten ryhmään ja joku sanoi sanatarkalleen näin: "Taitaa olla ettei sinulla ole varsinaista mielisairautta juuri ollenkaan, suru, jota ei ole vielä surrut ja haastava pesän selvitys, siinä on jo riittävästi ainesta oireiluun." Öö. Mun oireilu alkoi 15 vuotta ennen iskän kuolemaa... No mutta eipä siinä. Kukin näkee asiat tavallaan.

Nyt mä taidan muuttaa mieleni. Meinasin kirjoittaa, että taidan lämmittää eilistä soppaa, mut sit katoin kelloo ja totesin et ei ole sellainen aika tämä aika ollenkaan. Kai mä väsään jotain leipiä sitten iltapalaksi hetken päästä tai jotain. Mut nyt meen kuitenki, heipat!

Kelle täällä pitää maksaa ettei kaikki olis niin paskaa?

Lenkkeily on paskaa, koska pihalla on kylmä, kuuma, sataa, ei sada, liukasta, sohjoista, kuraista, vetistä jne... Ja nyt kun sielä on pirtsakka -10 asteen pakkanen ja aurinko paistaa niin mä oon jumissa sisällä koska mua nyt ei vaan kinosta.

Nukkuminen on paskaa, koska voisin tehdä sitä koko ajan ilman mitään hyötyä. Tänäänkin nukuin yli kolmen tunnin päikkärit miehen lähdettyä töihin ja nyt tuntuu taas maatemeno houkuttelevalta.

Hereillä oleminen on paskaa, koska on ihan vitullinen väsy koko ajan.

Koirien omistaminen on paskaa, koska olon ollessa tämä ei vaan mitenkään pysty antamaan niille kaikkea niiden ansaitsemaa huomiota.

Seurustelu on paskaa, koska mun pää ei kestä. Mulle tulee kaikkia itseviha-ajatuksia ja ne johtaa siihen et mä näen miehen jotenkin ylenkatsovan mua ja sit mä teen riidan ihan tyhjästä. Eilen yksi hyvä esimerkki oli hirvenlihamureke, siitäkin voi riidellä jos pää on tässä kuosissa..

Yksinäisyys on paskaa, koska... No, on yksinäistä! Miestä on ikävä, onneksi se pääsee pian töistä. Meidän pitää kyllä vähän puhua kun se tulee.

Puhuminen on paskaa, koska on niin vaikeeta löytää oikeita sanoja. Pitää harkita tarkkaan mitä päästää suustaan ettei tuu väärinymmärretyksi.. Mä oon tosi huono puhumaan.

Hiljaisuus on paskaa, koska on liikaa aikaa kuunnella omia ajatuksiaan ja se vasta onkin syvältä.

Musiikin kuuntelu on paskaa, koska kaikki hyvät biisit on jo niin kuultu ja huonot on huonoja.

Tuliko nyt selväksi et mä tarvisin vastauksen otsikon kysymykseen?

En jaksa ajatella enempää.. Sohva kutsuu. Pai

Pitkästä aikaa

Mä kirjotin maanantaina tekstin, mut se meni sensuuriin, mun omasta toimesta tokikin. En vaan tunnin kirjoittamisen jälkeen enää uskonut sen olevan julkaisukelpoista materiaalia. Unikuvaakaa ei tänään tuu, koska niitä pitäis laittaa kolme. Nukuin siis kolmessa pätkässä sen mitä nukuin. Lenkkeilykuvaa ei tuu, koska en oo käynyt lenkillä.

Mä oon masentunut. Vaikeasti. Kävin eilen sielä tehostetun avohoidon yksikössä hoitajalla ja se teetti BDI:n taas. Mun pisteet vaan kasvaa viikko viikolta! Nyt oli jo 38. Eipä siellä sitten sen kummallisempia. Mulla on lääkäriaika ens viikolla ja hoitaja kehotti koittamaan jaksaa sinne asti. Kannustavaa. Kyllä se sentään sanoi et jos en jaksakaan niin saan mennä sitten sinne psykiatrin päivystykseen.

Ravitsemusterapiakin oli eilen ja sielläkään ei juuri mitään. Siis kun oon nyt niin huonossa kunnossa, että pidetään saavutuksena sitä, jos pystyn pysymään rytmissä että syön 3h välein. Annoskoko ja ateriasisältö vähän kusee, mutta terapeutin neuvosta annetaan niiden kusta vielä toistaiseksi, kunnes olo paranee. Se on semmosta, lämmitin äsken 10 Atrian pinaattiohukaista ja sain syötyä niistä 6. Sillä pärjää taas maailman tappiin ja takasi...

Kotielämä on ihanaa paskaa. Mä oon tosi onnellinen yhteenmuutosta ja mun ja koirien on hyvä olla täällä. MUTTA: Mun pää ei enää anna nauttia mistään. Päinvastoin, oon koko ajan huonolla tuulella ja kaikki ärsyttää. Se sit purkaantuu sillä et tiuskin kaikille ja suutun ihan mitättömistä asioista. Esimerkiksi seuraavasta: Koirat odottaa lupaa syödä sen jälkeen kun oon laskenut kipot lattialle. Annoin luvan, mutta Fia jäi vaan tötterönä katteleen mun päälle. Sillekkin piti sitten korottaa ääntään et "ota vaan PERKELE!".

Vielä toissaviikolla mulla tuli lenkillä parin ekan kilsan jälkeen semmonen innostunu olo, et en millään malttais lopettaa lenkkiä ja lenkiltä palattua oon yleensä tyytyväinen suoritukseen, mut seki on mennyttä. Lenkkivaatteiden pukeminen tökkii, lähteminen tökkii, itse lenkkeily tökkii ja jopa lenkiltä palaaminen tökkii - ei siksi että en malttaisi lopettaa, vaan siksi et ajattelen etten jaksanut tarpeeksi pitkää lenkkiä ja oon ihan paska.

Meillä oli jälleen kerran tiistaina sen syömishäiriöpolin hoitajan kanssa puhetta siitä, että vaikka mä oon tosi huonossa kunnossa pään sisältä, niin musta tulee maailmanluokan valehtelija, näyttelijän lahjat kukoistuksessaan jne. Mulla on niin tehokas naamioitumisjärjestelmä syntynyt tässä vuosien varrella, kun on ollut pakko esittää että kaikki on loistavasti, on ollut pakko vaan jaksaa jatkaa. Kyllä mä sen itsekin huomasin, et olin ihan eri ihminen tiistaina vastaanotolla, ku keskiviikkona kun nähtiin odotustilassa ja hän istui hetkeksi vaihtaan mun kaa pari sanaa.

Tähän loppuun mun ehdottoman lempibiisin ensimmäinen säkeistö. En halua Jujua vähätellä, mutta toi on just niin et olisin voinut ihan hyvin kirjottaa sen itte! Biisi on siis Juju ft. Hanna - Et sinä yksin

Jees. En mä osaa sanoo mihin oon menossa ja mitä tekemään, mutta meen sinne nyt kuitenkin. Jatkamme!