Pitkästä aikaa

Mä kirjotin maanantaina tekstin, mut se meni sensuuriin, mun omasta toimesta tokikin. En vaan tunnin kirjoittamisen jälkeen enää uskonut sen olevan julkaisukelpoista materiaalia. Unikuvaakaa ei tänään tuu, koska niitä pitäis laittaa kolme. Nukuin siis kolmessa pätkässä sen mitä nukuin. Lenkkeilykuvaa ei tuu, koska en oo käynyt lenkillä.

Mä oon masentunut. Vaikeasti. Kävin eilen sielä tehostetun avohoidon yksikössä hoitajalla ja se teetti BDI:n taas. Mun pisteet vaan kasvaa viikko viikolta! Nyt oli jo 38. Eipä siellä sitten sen kummallisempia. Mulla on lääkäriaika ens viikolla ja hoitaja kehotti koittamaan jaksaa sinne asti. Kannustavaa. Kyllä se sentään sanoi et jos en jaksakaan niin saan mennä sitten sinne psykiatrin päivystykseen.

Ravitsemusterapiakin oli eilen ja sielläkään ei juuri mitään. Siis kun oon nyt niin huonossa kunnossa, että pidetään saavutuksena sitä, jos pystyn pysymään rytmissä että syön 3h välein. Annoskoko ja ateriasisältö vähän kusee, mutta terapeutin neuvosta annetaan niiden kusta vielä toistaiseksi, kunnes olo paranee. Se on semmosta, lämmitin äsken 10 Atrian pinaattiohukaista ja sain syötyä niistä 6. Sillä pärjää taas maailman tappiin ja takasi...

Kotielämä on ihanaa paskaa. Mä oon tosi onnellinen yhteenmuutosta ja mun ja koirien on hyvä olla täällä. MUTTA: Mun pää ei enää anna nauttia mistään. Päinvastoin, oon koko ajan huonolla tuulella ja kaikki ärsyttää. Se sit purkaantuu sillä et tiuskin kaikille ja suutun ihan mitättömistä asioista. Esimerkiksi seuraavasta: Koirat odottaa lupaa syödä sen jälkeen kun oon laskenut kipot lattialle. Annoin luvan, mutta Fia jäi vaan tötterönä katteleen mun päälle. Sillekkin piti sitten korottaa ääntään et "ota vaan PERKELE!".

Vielä toissaviikolla mulla tuli lenkillä parin ekan kilsan jälkeen semmonen innostunu olo, et en millään malttais lopettaa lenkkiä ja lenkiltä palattua oon yleensä tyytyväinen suoritukseen, mut seki on mennyttä. Lenkkivaatteiden pukeminen tökkii, lähteminen tökkii, itse lenkkeily tökkii ja jopa lenkiltä palaaminen tökkii - ei siksi että en malttaisi lopettaa, vaan siksi et ajattelen etten jaksanut tarpeeksi pitkää lenkkiä ja oon ihan paska.

Meillä oli jälleen kerran tiistaina sen syömishäiriöpolin hoitajan kanssa puhetta siitä, että vaikka mä oon tosi huonossa kunnossa pään sisältä, niin musta tulee maailmanluokan valehtelija, näyttelijän lahjat kukoistuksessaan jne. Mulla on niin tehokas naamioitumisjärjestelmä syntynyt tässä vuosien varrella, kun on ollut pakko esittää että kaikki on loistavasti, on ollut pakko vaan jaksaa jatkaa. Kyllä mä sen itsekin huomasin, et olin ihan eri ihminen tiistaina vastaanotolla, ku keskiviikkona kun nähtiin odotustilassa ja hän istui hetkeksi vaihtaan mun kaa pari sanaa.

Tähän loppuun mun ehdottoman lempibiisin ensimmäinen säkeistö. En halua Jujua vähätellä, mutta toi on just niin et olisin voinut ihan hyvin kirjottaa sen itte! Biisi on siis Juju ft. Hanna - Et sinä yksin

Jees. En mä osaa sanoo mihin oon menossa ja mitä tekemään, mutta meen sinne nyt kuitenkin. Jatkamme!