Mä taidan olla jo aika epätoivoinen. Mulla kävi tänään kaks tätiä SPR:stä haastattelemassa mua ystävätoimintaan. Mä toki leivoin itse Lidlin paistopisteellä parit donitsit ja keitin kaffeet. Ne oli jotenki aivan ihmeissään, et ootpas sä mukava kun näin huomioit. Sanoin vaan, et mulla käy niin harvoin vieraita että niitä vähiä on oikein mukava passata. 😊
Sit mä kävin moikkaamassa mummua, eli iskän äitiä. Se täyttää tänään 90v. Oli intervallissa ja vaikka en kauaa viipynyt niin alkoi jo ahdistaa se paikka. Tuli niin surku jättää mummu sinne, mut minkä mä voin.. En mitään. Mummulle järjestetään juhlat sunnuntaina ja sinne on tulossa yli 60 henkee. Mä ilmoitin et oon huonossa kunnossa ja lääkemuutoksia on tehty, niin en tiedä jaksanko mennä. Menen jos jaksan mut en tiä jaksanko. Sen näkee sitten sunnuntaina..
Kotiin päästyäni piiitkästä aikaa kampasin, puunasin ja föönasin koirat ja tajusin, miten paljon oon ikävöinytkään turkkiterapiaa! Vanhemman koiran karva alkaa olla siinä mitassa että saa taas ruveta säännöllisesti kampaamaan ja pesemään. Kivaa!
Oon odottanut miestä töistä nyt noin 9h. Se laittoi mulle viestin jossain vaihees, et pari kylmää kaljaa maistuis rankan työviikon päälle, mut ei ite kerkee hakee kun pääsee vasta klo 22. Sanoin, et en kyl jaksa lähtee, mut koska mä oon ihan vitun ihana ihminen niin lähdin kuitenkin. Ajoin sen 20km muutaman kaljan ja rakkauteni vuoksi. Just ennen töistä pääsemistä tuli viesti et "iskä pyysi käymään, suututko jos poikkeen nopsaa?" Sitä mä vaan mietin, miksei koskaan voi reagoida niinku normaalit, aikuiset ihmiset? Mä nimittäin vastasin tuohon: "En. Sammutin saunan ja kaadoin kaljat viemäriin. Hyvää yötä!" Eli mä paljastin yllätyksen ja saatoin ehkä vähän vaikuttaa siltä että suutuin.
En mä jaksa enää ajatella. Jatkamme taasen sitten joskus... Pai!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti