Laitetaanpa tän päivän lenkistä vielä tarkennuskuva. Mä oon tosiaan nyt täällä uudessa kodissa, eikä ympyrät ole ollenkaan tuttuja, siis nää pikkutiet joita pitkin voisi lenkkeillä jos tietäisi mikä tie johtaa mihinkin. Siispä oon eilen ja tänään kävellyt matkan X suuntaan A ja sitten samoja jälkiä takaisin. Se on aika sikatylsää, siellä on liikennettä ja katuvalot, enkä tykkää. Tosi ankeeta verrattuna entisiin reitteihin, mutta näillä mennään. Pitää tutkia kartasta, löytyiskö jotain kivaa reittiä...
Mä tosiaan eilispäivänä kävin kaupoilla ja pakkasin farkku-Avensikseni ihan tupaten täyteen tavaraa. Ajoin Kodista 1 kotiin 2 noin tunnin ja purkasin auton, sekä kaikki tavarat. Pesin koneellisen pyykkiä, tiskasin, kävin lenkillä ja kaikki tämä ilman energian poikastakaan. Sitä vaan sinnittelee, tekee väkisin asioita ja koittaa uskotella itselleen että vielä joskus on paremmin. Vielä toistaiseksi en oo saanut sitä kerrottua tarpeeksi uskottavasti.
Niin, koteja on nyt tosiaan kaksi, kun mä en vielä toistaiseksi luovu omastani, mutta en myöskään vakituisesti asu siellä. Se on ensinnäkin siltä varalta, että jos tää yhteiselo ei lähdekään toimimaan ja toiseksi siksi että täällä on vielä paljon tekemistä ennen kun mun huonekaluille on tilansa. Mä en tiedä miksi, mutta mä pelkään ihan hirveesti että se mies kyllästyy muhun ja heittää mut pihalle. Kun kuitenkin me ollaan käytännössä asuttu yhdessä jo pari kuukautta (mutta mun luona) niin vois ajatella et pelko on aika järjetön. Tai sitten ei!
Mä sain lääkäriajan! 12.12. klo 12. Ei pitäis olla vaikee muistaa? Jos se vaikka osais sanoo jotain järkevää tähän mun lääkitysasiaan.. Ei oo järkee siinä, et syön ämpärillisen (11tbl) lääkkeitä päivässä ja oon silti masentunut, kuulen ääniä ja hermoja kiristää. Kaikkein pahinta tässä nyt tosiaan on se, kun ärsyynnyn niin helposti ja tiuskin miehelle ja koirille. Tiuskisin varmaan muillekki jos mulla olis ihmiskontakteja...
Tavallaan mä koen suurta riemua saadessani asioita tehtyä tästä suuresta henkisestä sekä fyysisestä väsymyksestä huolimatta. Toisaalta taas se perus vaativa minä: Kun mikään ei riitä. Hei, tein ton, ton ja ton, mut toi ja toi jäi prkl tekemättä! Ja viimeinen ajatus on se vallitseva, eli päädyn aina lopputulokseen et oon ihan paska enkä saa mitään aikaiseksi.
Tykkäyskuvia!
Osa 6: Kirkasvalolamppu!
Osa 7: Pienet remppahommat!
Osa 8: Koirien kurahaalarit!
Osa 9: Lumi! Talvi!
Jaa-a, oliskahan se sitte siinä. Pitäis päättää mitä sitä laittais lounaaksi tänään ja tiskaamista löytyis taas. Rikoin myös lupaukseni, että en ikinä enää muuta mihinkään, missä ei ole tiskikonetta. Mies on kyllä luvannut sellaisen hankkia, mut kestääkestääkestää! Musta alkaa tuntua et tiskaan täällä käsin vielä ens vuonnakin... Mut siis joo, näkyillään taasen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti