Unikuva olis. Otin illalla vaan yhden Olanzapiinin ja sen kyllä huomas aamulla. No, kato kuvaa. Ei ylipitkiä unia, mutta enemmän syvää unta kuin hereilläoloa. Aika jännä, jos väsyttävä lääke aiheuttaa heräilyä. Hmm...
Tuli käräjöityä tänään, todistamassa siis olin. En paljonkaan kyllä kertonut, mutta tulipa käytyä. Mulle iski sellainen yhtäkkinen black out, etten enää ollenkaan muistanutkaan niitä tapahtumia. Näitä sattuu joskus kenelle hyvänsä! Istunto oli yli puoli tuntia myöhässä ja mulle iski taas se fiilis, että ne tarkkailee mun reaktioita viivästyksiin odotuttamalla mua turhaan. Selvisinpä siitäkin kuitenkin kunnialla.
Muutenkin mun muistini on aika hämärä. Koko tää sekavuusjakso, mikä tässä nyt on päällänsä ollut, tuntuu niin etäiseltä, oudolta. Olinko se oikeesti minä, tapahtuiko se mulle? Nyt kun olo on jo parempi, niin kai tommoset sit saakin unohtaa. Onhan mulla ihanasti parit blogitekstit ainakin aiheesta muistuttamassa 😅
Mun päässä kyllä soi edelleen musiikki. Kukaan muu ei kuule sitä, eikä sen lähdettä löydä etsimällä. Se kuuluu niin hiljaisena, että siitä ei saa mitään selvää ja jos oikein alkaa kuuntelemaan asioikseen, niin volume laskee lisää. Sit taas kun yrität keskittyä johonkin, sanotaan nyt vaikka blogin kirjoittamiseen, niin se voimistuu. Se seuraa mua. Se vainoo mua. Se on yhtä aikaa pelottavaa, häiritsevää sekä erittäin ärsyttävää. Ainut tapa jolla se on mahdollista saada hiljaiseksi, on kuunnella oikeeta musiikkia kovalla, mutta joskus ne alkaa riiteleen keskenään ja sen nyt tietää mitä siitä seuraa. Sekamelska päässä ja jäätävä ahdistus.
Nyt pitäis ruveta laittaan päivällistä. Tein ratavarauksen, vaikka uintia siellä varmaan saa kävelyn sijaan harrastaa. Tai saa nähdä, voi olla et pääsis luistelemaankin. Tai ehkä noita kaikkia? Tämä selviää reilun tunnin kuluttua! Mut nyt, heipat!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti