Mitä mä sitten silloin viimeksi tein? Mä vaihdoin kokiksen sokerittomaan, lopetin kaljanjuonnin, aloitin lenkkeilyn ja syömisen. Orjallisesti viis ateriaa tasan tarkasti oikeaan aikaan ja tietysti myös seuraillen mitä sitä syö.
Miksen mä tee nyt samaa? No, silloin mä olin yksin, tai siis Tapsu-koiran kanssa kaksin. Mulla ei yksinkertaisesti ollut mitään muuta tekemistä kun vahtia kelloa, koska on ruoka- tai lenkkeilyaika ja noudattaa niitä. Nyt mulla on jonkinnäköinen sosiaalinen elämä kuitenkin... Lenkkeillä yritän, syödä yritän, lopettaa napostelua yritän, lopettaa kaljanjuontia yritän... Kokis on edelleen sokeritonta, jos nyt jotain positiivista tästäkin haetaan.
Tää kaksvuorotyön rytmiin sopeutuminen on hankalaa. Tai siis olis paljon helpompaa, jos sais tehdä samat asiat samaan aikaan joka ikinen päivä. Nyt mä pyrin viettämään mieheni kanssa kaiken sen ajan mitä se ei ole töissä, niin se tarkoittaa esim sitä, että lenkkeily hoidetaan työvuoron aikana. Ruoka-asiat sujuu ihan kohtuuhyvin ja on mukava laittaa ruokaa kun toinen tykkää myös ja syö yhtä aikaa. Mutta taas tää vuorotyöjuttu, muutama päivän aterioista mun olis laitettava ihan vaan itteäni varten, kun toinen on puolet päivästä poissa. En silti mistään hinnasta vaihtaisi rakastani mihinkään, tähän on nyt vaan sopeuduttava.
Lenkkeily on kivaa. Mä nautin kirpeän pirtsakasta syyssäästä ja lenkkeilen sillee puoli-isosti. Eilen kävin 4,87km lenkin ja juuri äsken tulin 8,45km lenkiltä. Vähä meinaa jalat olla juikissa oudoksesta mut jospa tässä nyt koittais vähän venytellä tjsp. Jotenkin tuo pimeys ja kylmyys vaan kiehtoo ja tulee hyvä mieli kun ulkoilee. 😊
Eipä kai tässä sitten muuta. Pai!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti