Verenpaine

Kaikki on hyviä jossain, sanotaan, ja mä olin aina se, jolla oli luokan paras verenpaine. 110/70 +/- jotain on mun normi, toki edellisestä mittauksesta on aikaa. No, osastolla sitä mitattiin ja kappas vaan, kun en ollut sitten hyvä enää siinäkään. 137/96 näytti mittari maanantaina 18.9. Ja lähes samaa näytti toinen mittaus noin 5 min myöhemmin. Uskottava se siis oli. Äsken kävin siellä labrassa ja samalla hyödynsin terveysaseman verenpaineen itsemittauspistettä. 3 kertaa mittasin, aika samoissa pysyi lukemat, jotka oli kolmen lähes sokerittoman päivän jälkeen 116/85! Alapaine on vieläkin vähän korkea, mutta onhan tuo nyt huomattava ero edelliseen! Jee! Tuli hyvä mieli. 😊

Piti ihan KVG, siellä sanottiin, että "suuri sokerin määrä näyttää tutkimusten valossa olevan yhteydessä korkeaan verenpaineeseen." Mä luulin, että se johtui siitä, että oon tämmöinen valaskala nykyisin, mutta eiköhän nyt ole todistettu ihan omakohtaisesti, että se johtuikin siitä herkuttelusta. Ehkä sitten, kun saan painoa alas, alkaa tuo alapainekin normalisoitua. Ainakin Toivossa on hyvä elää, t: lapamato. 

Kahden viikon päästä sitten harrastetaan oikein urakalla. Oon taas luvannu itteni joka paikkaan ja vähän jo ahdistaakin. Fialla on rallytoko-kisat 110 km päässä lauantaina, sunnuntaina ajellaan Lohjalle tiibetinterrierien Open Show'hun, ajan ensin kotoa kaverin luo 100 km ja siitä matkataan yhdellä autolla 220 km ja sama päinvastoin illemmalla. Maanantaina on Fian sterilaatio 60 km päässä. Sitten loppuu koiraharrastelut hetkeksi, kun Jida kasvattelee turkkia talven yli ja Fia toipuu rauhassa leikkauksesta.

Pitäisi siivota. Perjantai on mun lakisääteinen siivouspäiväni. Ei kyllä napostele sitten yhtään, mutta jos nyt vaikka imuroisi ja pesisi vessat. Ja keittiön tasot ja pöydän jos puunais kans. Ei se ota ku tunnin ja tulee hyvä mieli. Ehkä. Koiranruuat jo kävin pussittamassa tuossa äsken. Jidan pesua suunnittelin illalle tai ehkä huomiselle, kattoo nyt kuinka on jaksuja. 

Mun vanha kaveri niiltä ajoilta, kun juopoottelin paljon ja asuin vielä yksin, soitti eilen. Vastasin, kuulin äänestä että oli kännissä, joten sanoin heippa ja löin luurin kii. Soitti jonku ajan päästä uudelleen, tarvi apua. Kuskinsa oli jäänyt kiinni ratista ja poliisi oli lukinnut auton ja vienyt avaimet mennessään. Hän oli rikkonut ikkunat, koska oli viinalasti siellä autossa. Oli maksanut jollekin kuskille etukäteen, ei koskaan saapunut. Tarjos mulle viinapullon, jos käyn hakemassa sieltä ja heitän kotiin sen lastin kanssa. Sanoin, etten juo viinaa. Sanoin myös, että en oikeasti halua olla tekemisissä tuollaisen asian kanssa enää. Sen jälkeen kun muutin pois kotikaupungista ja aloin olla nykyisen mieheni kanssa, samalla jätin koko tuon elämän taakseni, syystä. Tuli kuitenkin kurja ja itsekäs olo, koska vain suojelin itseäni ja vähän myös mainettani tällä uudella paikkakunnalla. Purkasin tätä oloa yhdessä WA-ryhmässä ja siellä sanottiin, että ulkona on lämmin eikä sada ja jos on hätä niin hätäkeskus on sitä varten. Se ehkä vähän helpotti oloa, koska on ihan totta.

Nyt voit lakata lukemasta, jos olet hyvin herkkä, kuten minä. Seuraava kappale käsittelee itsensä ampumista ulkopuolisen näkökulmasta.

Joo siis toissailtana puolisoni sai viestin että hänen eräs tuttu oli tappanut itsensä. En oikein saanut selkoa, miten läheinen oli puolisolleni, mutta ainakin hän oli selvästi järkyttynyt. Juteltiin kyllä asiasta hetki ennen kuin menin nukkumaan. Seuraavana päivänä kun hän tuli töistä, kertoi, että tämä oli ampunut itsensä peurankyttäyskoppiin. Sarjassamme asioita, joita en olisi halunnut tietää, koska mielikuvitus lähti saman tien laukalle. Ensin mietin hetken, mitä oli mahtanut ajatella siellä yksikseen ase kädessä, mutta sitten kun ajatus eteni siihen, että joku on hänet sieltä löytänyt, lähti mun mopo käsistä. Joku on yrittänyt radiopuhelimella tavoittaa, ei vastausta. Hahah, menikö eilinen pitkäksi ja on sammunut, tjsp. Mennäänpä katsomaan, avataan ovi, MITÄ VITTUA..... Se kuva mielessäni minä sitten menin illalla nukkumaan. 

💗JS