No joo. Mä oon koko päivän yrittäny kirjottaa, niin tänne, kun bipopalstallekin, mutta ei tunnu tulevan taas mitään.. Aivot vaan kumisee tyhjyyttään.
Kokeilinpa sitten tosiaan niitä perjantaikännejä. Mä en takuulla juo enää ikinä (niin varmaan), kun koko seuraava viikko on pilalla. Väsymystä, unettomuutta, aiheetonta morkkista (ei, en tehnyt mitään tyhmää, en tuhlannut rahaa tms), levottomuus, saamattomuus, itsesyytökset, en oikeen ees saa kiinni mistä nyt taas pitäis olla syytettynä, mut syyllisyys edellesen seurauksena on silti läsnä. Mä vihaan nyt vain taas itseäni niin paljon..
En oo syönytkään melkein vuorokauteen mitään. Tuntuu liian raskaalta ajatukselta.. Kahvin keittäminenkin on nyt aika ylivoimaista, enkä siis oo juonut tänään kahviakaan. Aloin tossa yhentoista aikoihin miettiä, et mitäköhän sitä söis lounaaksi. Päädyin salaattiin. Tunnin taistelun jälkeen onnistuin jopa tekemään salaatin, niin ison, et siitä riittää päivällisellekin lisukkeeksi. No, sitähän nyt riittäis sitten vaikka huomiseksikin lounaaksi, koska en saanut syötyä. Noinkin suuren fyysisen ponnistelun jälkeen koko ajatus syömisestä tuntui vain niin vastenmieliseltä. Laiska mikä laiska. O_o
Lounasepisodin jälkeen päätin sitten, että nyt ainakin poistut sitten koneelta, *itut siinäkään tarvi koko päivää notkua, keksit jotain muuta tekemistä. Mut olo on niin huikea, että ainut keksimäni tekemisen muoto oli laittaa sohvalle maate, vetää peitto korviin ja tehdä sitä mitä parhaiten osaan: Ei mitään. Kolme tuntia siinä pyörin ja ihmettelin ja ajattelin, kunnes sain vähän eloa tähän kroppaan taas. Meinasin keittää kahvia, mut kävinki röökillä ja aloin kirjottaa.
Viimesen kahen vuorokauden aikana mä oon nukkunut yhteensä noin neljä tuntia. Nukahtaminen menee ihan hyvin, mutta sitten hetipian nukahtamisen jälkeen alkaa sellanen levoton hereille säpsyily. Eli sen neljäkin tuntia mä oon nukkunut noin 265 pätkässä. Kaikista oudointa tässä on se, että mulla ei oikeestikkaan ees oo nälkä tai väsy. Siis sellanen nukkumisväsy. Tää henkinen väsymys on kuitenki aina mukana.
Nyt on sellanen olo, et vois melkein tehdäkin jotain, mutta kun niskaa ja hartijaa särkee, niin unohdetaanpa. Tosin mä uskon kyllä etten tekis mitää kuitenkaan, oli kipuja tai ei, mut jotenki nyt vaan olo on sellanen.
Viime viikolla kirjotin kuinka outoo on, kun koira ei oo kotona. Nyt mun on jostain syystä ihan kummallisen vaikea sopeutua siihen, et se on kotona. Taas pyörii vain päässä miljoona ajatusta, mitä pitäis tehdä, ja tokikin on vanha kunnon syyllisyys siitä, ettei saa sen kanssa mitään tehtyä. Toki nyt pakolliset, mutta siihen se kaikki mun energiani sitten menikin..
Oho, olipas siinä asiaa.. Nyt on jotenkin purkautunu fiilis, jotenki ehkä helpompi hengittää. Enskertaan :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti