Siitä ei tokikaan olis tullut mitään, jollei äiti olisi soittanut mulle aamulla kysyäkseen, onko auto lämmityksessä, pihalla on 12 astetta pakkasta. No, eihän se ollut, kun mä olin viä silmät kii sängys. Tarkoituksena oli siis lähteä mun autolla Niinisaloon äitin ja pikkusiskon kanssa, katsomaan miten mun nuorin veli sielä armeijassa pärjäilee. Ja niinhän me teimme, jopa lähes aikataulussa! Veli on viihtynyt ja vaikutti pärjäilevän oikeinkin hyvin. Mulle vaan iski pikku kriisin.
Mä vertailen itteäni muihin. Tänään oli aiheena: Mitä kaikkea sellaista mun 10v nuorempi pikkuveljeni on saavuttanut, mitä minä en. Vastaus: Paljon. Veli valmistui koulusta, sai työpaikan, meni armeijaan. Siellä pärjää todennäköisesti loistavasti ja palattuaan on vakituinen työ odottamassa. Mä mietin myös asioita muiden puolesta ja se nyt vasta ongelma onkin. Mun vanhin veli on Arvon Korpraali, nuorin veli pärjää alokkaana oikein hyvin. Keskimmäinen veli lähetettiin muutaman viikon jälkeen kotiin, kun todettiin astma, eikä marssit oikeen sujuneet. Mä mietin jo sitäkin, että tunteekohan hän itsensä jotenkin riittämättömäksi tjsp.... Overthinking! It's my thing!
Sain kaverilta kivan ajattelutavan. Se menee jotenki näin: Mä oon oman annettavani maailmalle jo antanut, nyt on mun aika jäädä eläkkeelle. MUTTA. Mä työllistän muita. Mä käyn kaupassa ja pankissa, työllistän sairaanhoitohenkilökuntaa ja kotikuntoutusta. Ostan bensaa, korjautan autoni korjaamolla jne.. Tää on oikeesti aika kiva tapa ajatella!
Hassu juttu. Kakssuuntasten ryhmässä joku sanoi, et "et sä voi tietää mitä traumoja nää paremmin pärjäävät kantaa mukanaan". Niin, en voi. Se mikä täs on hassua, on se, et mä ajattelin. Tää armeijassa oleva nuorin veljeni on ollut alle viiden, kun äiti ja iskä on eronnu. Eihän hänellä voi olla lapsuuden traumoja. Sayyyy whaaat?? Oliko se tosiaan niin traumaattista aikaa kun ne oli yhdessä. Ne ei koskaan, tai ainakin hyvin harvoin, riidelly meidän aikana. Mä jotenki muistan sen eron raskaana, itte olin silloin 15v. Olin toisella paikkakunnalla yläasteen työelämääntutustumisjaksolla kun äiti soitti ja kertoi et iskä lähti kotoa. Siitä mulla on traumoja ja syytin itteeni tavallaan. No, ajattelinko mä sit niin, et 5v ei voisi traumatisoitua samalla tavalla kuin 15v. Vai mitä mä ajattelin? En tiedä, en todellakaan tiedä, mut traumoista ekana tuli mieleen just tämä.
Ei kai mulla sit tälle päivää sen ihmeempiä. Vois vaik jotain.. Heipat!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti