Kuten varmaan on tullut huomattua, niin viimeisen kuukauden aikana mun aktiivisuustaso on kasvanut noin 98,9% entisestä. Nykyään mä enemmän teen jotain, kuin olen tekemättä ja se on varsin nautinnollista. Ihan oikeesti! Mä nautin liikunnasta, oon oppinut jopa pitämään syömisestä, mä ihan tykkään kotitöistä, varsinkin imurointi ja moppaus, koska ne käy ihan kuntoilusta ja kuntoiluhan oli kivaa 😅
Mä haluisin uskoa et se on nyt se oikea minä. Se, mikä on viettänyt monenmonet viime vuodet sairauden varjossa. Se on outoa, koska mä luulin et sitä minää ei oo enää olemassakaan. Toki voin olla väärässäkin ja..
↓
Se vois sittenkin olla sairauteni oire nimeltä (hypo)mania, tai sitten ei. Mania-ajatusta puoltaisi muut oireet, kuten edelleen varsin holtiton rahankäyttö sekä "hivenen" ylikorostunut libido. Siis oikeesti. Minä oon järkevä rahankäyttäjä, enkä ollenkaan mikään panopupu. Normaalisti mulle riittäis pari kertaa viikossa, mutta nyt haluis pari kertaa päivässä.
Mä keksin tänään et mä aloitan uintiharrastuksen ja tarvin vedenpitävän aktiivisuusrannekkeen. Tai siis onhan toi mun älykello vedenkestävä, mut minusta se on karvan verran liian kallis et lähtisin kyseistä ominaisuutta testaamaan. No, jonku älynväläyksen kerrankin sain enkä lähteny saman tien uutta ostamaan, vaan selailin ensin Torin läpi. Löysin parikin varteenotettavaa vaihtoehtoa, nyt oon yrittänyt saada myyjiin yhteyden. En vaan tiedä mihin meen uimaan kun uimahallit on yhtälailla sulussa kun kaikki muutkin paikat...
Oli kumpi oli, mulle on aika selvää et tää päättyy vielä masennukseen. Se varjostaa kaikkia niitä ilon ja riemun tunteita, kun tietää että se on väistämätöntä. Itku pitkästä ilosta! Haluisin taas uskoo et olis keino välttää se, mut ei mulla oo. Ja se jos mikä on perseestä.
Mä nukuin viime yönä ehkä maailman huonoiten. Unikuvakin on taas kolmessa, toinen toistaan lyhemmässä pätkässä, joissa syvä uni loistaa poissaolollaan. En tiedä mikä nyt näin yhtäkkiä, kun oon pitkään nukkunut silleen yhtäjaksoisesti, mut nyt tää.
Urheiluna tänään 5 km pyöräily kohtuusykkeellä. Nostin vastusta pitkästä aikaa, nyt mennään jo kuutosella. Aika hitaasti sai polkee ja reidet huuteli hoosiannaa, mut en mä kai voi kehittyä jos en aina välillä nosta vaatimuksia. Kai?
Pakko mainostaa vielä eilistä kävelyäkin. Mun oli tarkoitus rikkoa ennätyksiä lenkin pituudessa, kestossa ja poltetuissa kaloreissa, mut mun selkään sattui oikeesti niin paljon, et hyvä kun oikeesti selvisin sieltä himaan asti! Käytiin vähän uusia reittejä tutkimassa, mutta ei nyt ainakaan vielä löydetty mitään mieluista. Ehkäpä tänään? Hidaskin se oli, mut yritin pitää kävellessäkin sykkeen kohtuutasolla, eli ei mitään revittelyä.
Eipä kai mulla sitten muuta.. Pai!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti