Ennätys!

Pakko heti alkuun mainostaa eilistä lenkkiä! Käytiin radalla ja kävelin reippaasti 5,5km. Ei siinä mitään, mutta matkantekovauhti on ennätystasoa! 10,55min/km, vaikka pidin pari juomataukoa ja keräsin kolmet koiranläjät pussiin matkalla. Yleensä se on yli 12! Vähäkö tyytyväinen olen tuohon. 😊

Mä olin eilen aika reipas. Ravitsemusterapia- ja kirjanpitäjäkäyntien jälkeen tein ruuan, täytin tiskikoneen, jaoin dosetit, skannasin ja sähköpostitin parit paperit, leikkasin koirien kynnet ja kävin lenkillä. Illalla yritin kattoa Criminal Mindsia vielä tabletilta, mut en jaksanut kovinkaan kauaa ennen kun alkoi unettaa. Levottomasti meni yö, mut sainpas silti itteni seittemältä ylös. Kylkeen vielä viikottainen raportti, jossa ei juuri ole kehumista..

Mun vaaka on laitettu postiin tänään! Kohta se on täälä ja sitten... Niin, sitten mulla on uus vaaka! En mä varmaan silti punnitse kuin kerran viikossa, tai ehkä kaks. Pitää nyt kattoa. Sieltä Telialta ei oo kuulunut mitään niistä mun uusista laitteista. Sit mulle on tulossa puhelimen suojakuoret Kiinasta ja rannekkeeseen uudet, pinkit, remmit Yhdysvalloista. Paaljon paketteja, minä pidän paketeista! 😍

Mulla pyörii mieles lapsen sanat. Se näki keittiön ilmotustaululla sen sururyhmän ohjelmalappusen ja kysyi mikä on sururyhmä. Selitin sit et kun iskä kuoli niin mä käyn sielä ryhmässä juttelemassa ja se helpottaa. Sit se kysyi, et "kannattaako ikävöidä jotain sellaista mitä ei koskaan enää näe". Menin vähän sanattomaksi. Meinasin kysyä et meinaako neiti, et jos oma isä kuolis niin ei tulis yhtään ikävöityä, mutta katsoin parhaaksi olla hiljaa.

Sain sysäyksen sieltä terapiasta aloittaa uus, terveempi elämä. Mä onnistuin n. 5 vuotta sitten tiputtamaan painoa 17kg sillä, et lopetin kaljanjuonnin, vaihdoin kokiksen sokerittomaan, lenkkeilin aika paljon ja söin 5 kertaa päivässä. Nyt mulla on toi Olanzapiini roikkumas mukana, mikä vaikeuttaa operaatiota, mutta aion yrittää. Kirjoitan motivaatiolistaa, jonka aion laittaa jääkaapin oveen. Sit kun syömis- ja/tai ruuanlaittomotivaatio kusee, niin katson listasta miksi syön ja siitä tulee parempi mieli. Lista on vielä kesken, mutta näyttää nyt tältä:

Listan viimeinen kohta jäi ulos kuvasta. Se on: Mä syön säännöllisesti 5 kertaa päivässä, koska en halua olla Virpi. Virpi on mun entinen paras ystävä, joka sairastui anorexiaan vuosia sitten. Se vaihtui jossain vaiheessa bulimiaan ja sitte se vasta sekasin oliki. Mä seurasin sitä sekoilua vierestä vuosikaudet ja voin kertoa, et ei ollut kivaa. Mä tunnistan omista nykyisistä ajatuksistani hyvin paljon yhtäläisyyksiä Virpin ajatusmaailmaan ja se pelottaa, pelottaa ihan helvetisti. Asialle on tehtävä jotain ja ainut mitä mä voin tehdä, on syöminen.

Toisaalta ahdistaa, Silloin kun mä viimeksi laihdutin, olin just eronnut, oli välirikko em. Parhaan ystävän kanssa, asuin eri kunnassa kuin muu perhe jne.. Mulla ei siis ollut ketään, mulla ei yksinkertaisesti ollut mitään menoja tai tekemisiä. Sen takia olikin helppo kuluttaa kaikki aikansa terveellisiin elämäntapoihin. Nykyään mulla on enemmän sosiaalista elämää, mutta järjestänkö mä kaiken niin, että oon ruoka-aikaan kotona? Ja lenkkiaikaan lenkillä? Kaljanjuonnin lopettaminenkaan ei ole vaihtoehto, koska nykyään mulla on kavereita ja suunnitelmia, esim. Tikkakisat lauantaina.

Toisaalta ahdistaa myös siksi, että mun päässä on aika syvällä ajatus "en voi laihtua jos syön koko ajan". Tiedostan kyllä, että näin asia ei ole, mutta en mä voi ajatukselle mitään. Olishan se laihtuminen nopeempaa paastolla, mutta pysyvämpiä tuloksia saa elämäntapamuutoksella aikaan. En mä kuitenkaa voi paastota loppuelämääni, kaiketikaan.

Okei, se syömisestä taas. Tänään olis ohjelmassa pyykkishow, kaupassakäynti jaja.. No, kyl mä jotain keksin. Niin joo, tavaroita pitäis laittaa myyntiin. Tiskikoneen tyhjäys ja koirien kampaus, ehkä imurointi. Ohan siinä jo paljon kaikkee. Aloitan, kunhan saan kahvit juotua.

Mä en malttaisi odottaa torstaita. Mari tulee silloin ja mul olis aika paljon asiaa! Saanhan mä toki tänne blogiin purettua, mut on se silti eri asia jutella ihmisen kans livenä. Saa jopa ihan vastauksia ajatuksiinsa!

Mun sisko on Kreikassa. Maailma on epäreilu paikka. Sil on kaks lasta ja koira ja se pääsee lähtemään viikoksi irti arjesta. Mulla on 0 lasta ja kaks koiraa, enkä mä pääse koskaan mihinkää! Laivareissua oon suunnitellu jo ties kui pitkään, mut ei vaan ei. Ei mulla oo koirille hoitopaikkaa. Äiti ottaa ne mun synttärien ajaksi, niin sekin mahdollisuus on jo käytetty. Perseestä, etten paremmin sanois. Olishan täälä koirahoitola, mut niis on pöpöjä ja korvapunkkeja ja kaikkee ällöö. Ja 24/7 häkis istumista. Tai pääsee sieltä vissiin 3 kertaa päiväs lyhyelle kävelylle... Tuntuis julmalta viedä koiriaan sinne.

Ehkäpä mä tästä lähden sinne kauppaan. Sii juu!