Ei näin käy mulle!

Tiiätkö sen tunteen, kun katsot telkusta tai netistä ihmisiä, joille sattuu jotain ja sit ajattelet, että onneksi tuo en oo minä. Onneksi tuo ei tapahdu mulle. Ja sit yhtäkkiä tajuat olevasi siinä tilanteessa, että niin kävi sulle silti. 

Mä nimittäin tiedän. Lukuisat kerrat oon toivottanut tsemppiä ja voimia osastoreissuun jollekin muulle ja nyt mä oon itse täällä. Yksitoista päivää, lukuisia lääke muutoksia, itkua, surua ja ahdistusta takana ja loppua ei näy. 

Hoitaja yritti saada mua tekemään turvapaikkaharjoituksia, mutta siitä ei tullut mitään. Meni kilo paperia kun yritin piirtää turvapaikan ja koko kilo on mytyssä Roskilsessa. Ei sellaista paikkaa ole.  

Olin aamulla todella lannistunut ja valmis luovuttamaan, mutta se sattui onneksi päivälle, jona näin paljon rakkaita. En ehkä olisi selvinnyt tästä päivästä ilman heitä ihania 🥰❤️

Yritin aamulla piirtää ahdistukseni ja hoitaja tuli sanomaan, että onpa kiva kuva. Kiva ei ollut se kommentti, jota hain, mutta eihän se ollut vielä valmiskaan. Nyt on. Indicalla on sitten hyviä sanoituksia 😍

Eilinen kirjastoreissu meni just kuten toivoin: kukaan muu ei halunnut lähteä 😂 Reissu kesti 1,5 tunnin sijaan noin 15 min ja pääsin samalla hieman hengittämään ulkoilmaa ja kioskillekin pääsin.

Nyt oon lähdössä kuntosali/saunareissulle ekaa kertaa täällä. Vähän jännittää, mutta ehkä mä selviän. 

Jatketaan taas!

❤️:JS