Ryhmäterapiassa meillä oli aiheena tänään naisen vuodenajat. Me katottiin DVD jossa joku puuduttavan olonen täti piti luentoa tästä aiheesta. Siis vuodenajat silleen kuvainnollisesti, et kevät kuvaa lapsuutta, kesä aikuisuutta, syksy keski-ikää ja talvi vanhuutta. Tai kuten tämä täti, jonka nimeä en muista, sanoi "myöhäisaikuisuus".
No, joka tapauksessa, mieleen jäi hurjasta epäkeskittymisestä huolimatta jotain. Ainakin kun tästä keväästä puhutaan, hän käytti esimerkkinä kasvimaata. Kevään istutuksista riippuu se, millainen kesä on tulossa, saadaanko syksyllä satoa ja onko talveksi ruokaa. Aika pysäyttävä ajatus.
Puhetta oli siitä, että itsetunto alkaa kehittyä jo kohdussa, siis jos lapsi on toivottu ja odotettu niin se tietää sen, sama päinvastoin. Tyttö peilaa itsetuntoa isästään, käytösmalleja äidistään - noin niinkuin yleensä. Mä luulen että oon tehny niin. Kun mä oon ollu pieni tai vähä isompiki, niin isä on ollu lähes aina pois. Sillä oli oma rekka ja yleensä se oli viikot töis, toisinaan viikonloputki. Mä luulen, että joku kohta isäsuhteesta on saattanu jäädä multa väliin. Se täti sanoi, että kannustavan isän tytöillä on hyvä itsetunto. Mä muistan isän kerran sanoneen et se on ylpee musta. Se oli silloin, kun sain kuorma-autokortin ja ajoin inssin ilman virheen virhettä. Mut ei se oo isän vika, isä on aina ollu huono ilmasemaan ajatuksia ja varsinki tunteita, just niinku minäki. Maailman paras ja rakkain isä jokatapauksessa <3
Se mitä se Saara! Sen nimi oli Saara! JEE MÄ MUISTIN! :D Niin. Se, mitä se Saara sanoi äideistä, meni multa vähän ohi, kun mun keskittymiskykyni on aika lähellä nollaa, vain pikkusen sen alapuolella. Mut kuitenki se jäi mieleen, että tyttö peilaa äidistään naisena olemista, niinkun melkein taisin hetki sitte mainita. Siis jos äiti aina jaksaa valittaa naisena olemisen kamaluutta ja sitä kun kukaan muu ei tee koskaan mitää ja justiin mä siivosin ja taas on sotkua ja plääplää, niin tytölle tulee aikuisuudesta sellanen kuva et naisena oleminen on oikeesti ihan kamalaa. Mä en usko et mun äiti on hirveesti tehny sitä, mut en myöskään muista sen koskaan sanoneen että vitsi kun on kivaa olla aikuinen naisihminen.
Kolmas aivokuoreeni painunut ajatus on kestosyyllisyys. Se käytti oikeesti nimenomaan tuota termiä. Avasi asiaa jotakuinkin niin, että lapsi kokee syyllisyyttä iloitsemisesta tai leikkimisestä tai kaikesta hauskasta ylipäänsä, jos äidillä on paha mieli. Tytöt, siis useimmat, jäävät vähän niinkuin sijaiskärsijäksi kotiin, kun tuntuu väärältä mennä kaverin luo jos äiti jäisi kotiin itkemään. Pojat, siis useimmat, ratkaisevat asian yksinkertaisesti menemällä sinne kavereille. Se säilyy niillä ihan aikuisuuteen asti - poissa silmistä, poissa mielestä.
Meillä ei kotona ollut ollenkaan tuollaista, eikä äiti ollut kärsivä ihminen ja niin edespäin, mut nyt sit tässä aikuistuessani oon jostakin löytänyt itselleni ajatuksen, että mun pitää kärsiä joka asia kaikkien muiden puolesta. Se on kivaa. Jee. Mä en jotenki vaan osaa ajatella itseeni tälläsis tilanteis, vaikka mä kuinka mulla olis nälkä ja väsy ja vituttaa ja kaikkea, niin aina mulla on aikaa ja jaksamista auttaa. Vaikkei oikeesti ookkaan.
Vanhemmistani en ainakaan usko löytäväni kuin ehkä osasyitä nykyiseen olotilaani, meillä on ollut hyvin turvattu ja muutenkin hyvä lapsuus. Mun mielestä. Ja mä oon siitä kiitollinen. <3
Tony tuli käymään ja mun ajatukset meni umpisolmuun, joten siis tuo riittänee tuosta aiheesta. Kahdesta miehestä kuuluu järjetön meteli kun ne keskustelee.
Nyt mä luulen että mun pää tyhjeni kaikista ajatuksista, kun sain äskesen selostuksen sieltä ulos. Se on ihan hyvä asia. Taidan mennä tupakan kautta keittiöön, ruuanlaittoa suunnittelemaan.
 |
| Tässä vielä kynteni, joiden laittamiseen minulla on pakkomielle. Tälläinen tyyli tällä kertaa :) |
Jeps moikk!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti