Enkeli-Elisa

Olen seuraillut Enkeli-Elisa blogia. Se kertoo 15-vuotiaasta Elisasta, jonka viimeinen elinpäivä oli tasan vuosi sitten. Lapsesta, joka kärsi koulukiusaamisesta niin pahasti, että päätti päivänsä. Elisan vanhemmat jakavat blogissa muistojaan ja tuntemuksiaan, mutta samalla haluavat levittää sanaa siitä, mitä kiusaaminen koulussa voi saada aikaan. Mun mielestä se on hyvä idea, mun mielestä ihmisten kuuluu tietää, miten paljon toiseen voi sattua, vaikkei se sitä näytäkään.

Itekkin olin koulukiusattu. Ja aika-ajoin kai myös kiusaaja. Elisasta lukiessa kaikki vanhat haavat on auennu uudestaan ja monet itkut oon itkeny, monet tuskat kärsiny. Aina uudestaan ja uudestaan. Omasta puolestani, kiusaamieni ihmisten, Elisan, Elisan vanhempien, kaikkien puolesta.  Mä aioin joskus tehdä saman kun Elisa, mut mä en tehny. Miks? Mä en tiedä. Eipä tää elämä nyt niin kovin hääppöstä oo ollu. Tosin, nyt kun oon lukenut Elisan vanhempien tekstejä, oon onnellinen että jätin väliin, tollasta tuskaa ei kuuluisi vanhempien, tai kenenkään muunkaan joutua kokemaan.

Jos tästä nyt yrittää löytää jotain positiivista, niin mun terapia on edistynyt. Elisan tarina sai mut tuntemaan ja ajattelemaan niin paljon, että joku lukko jossain syvällä sisällä aukesi. Mä muistan taas asioita, jotka oon varsinki yläasteajoilta sulkenut kokonaan pois, toisinaan pystyn jopa puhumaankin niistä. Mä itken nykyään paljon enemmän ku ennen ja huomattavasti oudommista asioista, mut mun psykologi pitää sitä hyvänä asiana. Että osaa tuntea. Mut jos moneen vuoteen juuri mikään ei oo tuntunu juuri miltään, niin tälläset tunteenpurkaukset on aika pelottavia, niin mun omasta kuin lähipiirinki mielestä. Mee ja tiedä.

Enkeli-Elisan löytää tästä linkistä:
http://enkelielisa.vuodatus.net/

Nyt tää tahtoo.. Pois. Moik.