Vanha vuosi, paska vuosi

Tää vuosi on ollut pitkä, tuskallinen ja kallis. Se alkoi hyvänä, mulla oli kiva koti, ihan sillee hyvä auto, kolme tervettä koiraa ja maailman hienoin kissa. Oli.

Helmikuussa epäiltiin nenäpunkkia, kun kaikki niisti ja sniffaili. Ystävän kehotuksesta, soitin homeopaatille joka määräsi kaikille jotain.

Maaliskuussa pakka alkoi hajota. Ensin sairastui Lola-kissa, ei meinannut saada pissattua ja siinä vähässäkin oli verta seassa. Eläinlääkäriin. Vein samalla pissanäytteen myös Tapsulta, joka oli alkanut pissailla sisälle. Sain tulokset ja seuraavana päivänä Tapsu näytille. Kissalla todettin virtsakiviä ja samalla piti ostaa sille lääkeruokaa. Se söi sitä päivän tai kaks ja sen jälkeen ei enää mitään. Ei yhtään mitään. Cindyn vuoro. Pissaili vielä normaaliakin enemmän myös sisällä ja verta seassa. Lääkäriin. Vein samalla näytteen myös oireettomalta Jidalta, koska musta oli ihan täysin uskomatonta, että 3/4 mun elukoista kärsii kusitulehduksesta yhtä aikaa. Jidalla oli hyvin vähäisesti kiteitä mut ei tulehdusta, ei toimenpiteitä.

No meillä syötiin sitten antibiootteja. Tapsun tauti ei lähtenyt ekalla kuurilla, eläinlääkäriltä uus. Kissa sai antibiootin lisäksi Levolacia, kun ei vieläkään syönyt, eikä myöskään paskantanut. Oletin syömättömyyden siis johtuvan ummetuksesta. Muutaman päivän jälkeen Levolac vaihtui parafiiniöljyyn, kun ei toivottua tulosta saatu. Aloitettiin eläinlääkärin kehotuksesta myös peräruiskeet. Eli Cindylle antibioottia, Tapsulle antibioottia, Lolalle antibioottia, elektrolyyttivettä kun ei juonut, parafiiniöljyä ja peräruiskeita kun ei paskonut ja Nutri-Plussaa kun ei syönyt. Antibioottikuuri uusittiin.

No sittenhän koitti päivä, kun Cindy ei suostunut enää kävelemään lenkillä. Se tuli ulos, pissas ja halus takas sisälle, kannettuna koska portaat. Oksensi ruokansa. Annoin särkylääkettä, ei mitään vaikutusta, se vaan makas apaattisena eteisen matolla. Kattoin sitä yhden päivän ja seuraavana se sitten lopetettiin. Mähän lupasin sille et sit kun on aika niin ei tarvitse kärsiä. Yhteistuhkaus.

CINDY 29.07.2003-24.03.2017

Kissa vaan laihtui. Se pysyi hengissä, koska me ystävän kanssa väkisin pidettiin se hengissä. Sille tarjoiltiin kaikkea, mitä nyt vaan ikinä voi keksiä kissalle tarjota, mut ei, se ei syönyt itse. Lopulta eläinlääkärin kanssa päätettiin, että nyt lopetetaan kaikki muut hoidot paitsi nesteytys ja katotaan kuinka käy. No, eräänä aamuna mä löysin sen makoilemasta pitkin pituuttaan, se ei reagoinut mihinkään enää mitenkään. Soitin päivystävälle lääkärille joka oireiden kuvauksen perusteella sanoi, että se on koomassa, ei kärsi enää. 2,5 tuntia mä istuin sen kanssa siellä nurkassa, ennen kun se sitten veti viimeiset henkäyksensä. Mä vähän kaduin kun en ottanut Cindyn tuhkia, joten yksilötuhkaus + uurna. 

LOLA 25.06.2007-27.04.2017

Kaikki menetti merkityksensä. Mä en oikeestaan tuohon aikaan tuntenu enää mitään. Ketään kohtaan. Mä hoidin jäljelle jääneet koirat asianmukaisesti, mut se  ei enää tuntunut miltään. Ihan ku olisin ollu joku robotti... Kyllä se siitä helpotti ajan kans, onneksi. Kyynisesti totesin ykskantaan, et katotaan kumpi kuolee seuraavaksi.

Kesäkuussa koitti auton vuoro. Katsastus. Vikaavikaavikaa, remontti.

Elokuussa mä löysin patin Tapsun nisästä. Lääkäriin. Huh, se on pelkkä tulehdus, antibioottikuurin kans kotiin. Ei vaikutusta. Vaihdettiin antibiootti, ja laitettiin kipulääke siihen rinnalle, kun koira oli selvästi laiskistunut, ei halunnut kävellä eikä kiivetä portaita. Sitten koitti se päivä, kun maailman ahnein pieni koira jätti ruokansa syömättä. Ei halunnut ulos niin kannoin sen portaat, ei halunnu sisälle niin kannoin portaat. Seuraavana päivänä se hengitti tosi pinnallisesti ja oli selvästi tosi kipeä. Lääkäriin, kipulääkkeet piikillä. Reilu annos kahta eri lääkettä, eikä se siltikään suostunut itse hyppäämään autoon, saati kiipeämään portaita. Eikä mihinkään muuhunkaan. Nelisen tuntia sitä katsoin, ennen kun tein elämäni raskaimman päätöksen - Tapsun on aika lähteä. Viimeinen piikki, yksilötuhkaus + uurna.

TAPSU 30.04.2005-25.08.2017

Sitten. Koti. Monet oli sanonu et sielä haisee home, mut en itse sitä haistanut niin en kokenut kovin tärkeäksi. Kyllä mä oirehdin, mut en silti jotenki tajunnu. Oireet paheni ja Tapsun lähdön jälkeen mä aloin syyttään kaikesta sitä taloa, joten muutto. Löysin kivan kämpän, vanhaa kalliimpi tosin, puolta pienempikin. Mutta ihan kiva rivarin päätykämppä, mukavan oloset naapurit ja vuokraisäntä jne...

Kaikki minkä mä alussa sanoin olevan hyvin, on nyt muuttunut. Täällä mä sitten asustan, en enää yski ja mulla on terve, tiine, hieno koira. Jälleen kaikki on päälle päin hyvin, olkoonkin et mä en edelleenkään oo lakanannu päivittäin hokemasta "mä haluun mun Tapsun takas". Tottakai ikävöin myös Cindyä ja Lolaa, mut jotenkin eri lailla. Ehkä se suru on jo tällä aikaa ehtinyt niin paljon muuttaa muotoaan. Tai jotain.

Mä oon siis tänä vuonna vienyt eläinlääkäriin ja eläinten lääkkeisiin 656€, krematorioon 287€ ja autoon 329€. + tietenki eläinten ruuat ja tarvikkeet, autoon bensat. Vertailukohdaksi, ylimääräsiä kuluja on tänä vuonna ollut enemmän kun yhden kuukauden neton verran. Ja tietenkin on vielä kaikki kuukausittaiset kulut jotka on pitänyt hoitaa siitä huolimatta. Siihen rinnalle vielä ihan jäätävä ikävä ja suru...

Sit vielä näin uuden vuoden aattona, 2 vuotta sitten tänä päivänä juhlat päättyi poliisin kutsumiseen.

Nyt toivomme parempia juhlia ja todellakin toivomme parempaa, stressittömämpää vuotta 2018.

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA EVRIBADI! 😊💜

Antenni.

Eilinen jäi kokonaan näköjään välistä kun oli niiiiiin paljon tekemistä.

Ensi aamulla kahvien jälkeen pakkaamista, mitä mä suuresti rakastan, sit ajelin Jalasjärvelle ja hyppäsin siinä siskon kyytiin, siitä suunta kohti Ikaalista. Käytiin kaupassa, metsästettiin avaimia ja päästiin viemään tavarat majoitusmestoille. Siitä suoraan kylpylään pulikoimaan ja sen jälkeen pikainen ihmistäytyminen ennen ruokaa. Meille oli varattu hienosti katettu pöytä ja maljoilla tietenkin alkoi ruokailu. Ruoka oli hyvää ja sitä oli paljon. Liikaa.

Syötiin ittemme ähkyyn ja lähettiin kämpille, puoli porukkaa paiskas suoraa maate. Vähän koitettiin siinä pelailla, ennen kun oli taas aika lähteä. Keilaamaan tällä kertaa. Siitä ei tullu mitää. Mä en millää löytäny sopivaa palloa, kaikki tuntui jotenki huonoilta ja muutenki olo oli vähä niinku olis kaks vasenta kättä. Mut en mä ihan viimeseks jääny, sille liputus.

Sit me vaan istuttiin ja puhuttiin paskaa kunnes päätettiin mennä koisimaan. Tarkotus alunperin oli lähteä johonki rientoihin, mut se sit kariutui, kun puolet porukasta oli liian väsyny, yks alaikänen, hotellin baaris huono bändi ja kalliit liput, muut baarit kaukana, oltais oltu lähös siskon kans kaksin jnejnejne.... Vähän vastusti lähteminen. Mulla oli läppäri mukana ja kyyläsin pari jaksoa Family Guyta ennen ku sain nukuttua.

Tänä aamuna kun sai kammettua ittensä ylös, oli aamiainen jo katettu ja yhdessä syötiin koko porukalla. Äiti lähti hierontaan ja vanhin mun pikkuveljistä lasten kanssa pelailemaan, niin me muut jäätiin sit siivoomaan kämpät kuntoon. MINÄ ihan ITSE ja täysin vapaaehtoisesti tiskasin käsin KAIKKI astiat, mitä meidän 10 hengen seurue sai vajaassa vuorokaudessa aikaan. Eli aika paljon.

Sit vaan pelailtiin siellä hotellilla ku odoteltiin äitiä. Pelasin keskimmäisen pikkuveljen kanssa biljardia ja se oli suurin piirtein yhtä kädetöntä touhua ku se keilaaminenki. Ja mulla on teoria siitä, miksi näin. Mä sain Lamotrigiinista, eli yhdestä tasaavasta lääkkeestä, sivuvaikutuksena koordinaatiokyvyn heikkenemisen ja vaikeuksia hahmottaa tiloja ja etäisyyksiä. Mä söin sitä vuosia, eli elin tän ongelman kanssa vuosia. Opettelin elämään sen kanssa ja pärjäsin ihan hyvin. Nyt kun mä en enää syö sitä, niin noi kyvyt muuttui taas ja nyt mun on vaikea sopeutua siihenkään. Eiks kuulosta ihan järkevältä?! Kotimatka meni aivan jees, nou propleema. Joku 💖 oli kolannu lumet mun pihasta sillä välin kun olin pois. 😊

Koiraa hakiessani hoidosta sain samalla kutsun ystävän perheen kanssa viettämään uutta vuotta. Ajattelin mennä. Huomenaamulla mä saan siis tehdä tuplasti kaikkea mitä rakastan, eli purkaa toi edellinen matkakassi ja pakata se uudelleen! Voi vittu miten mä inhoan molempia.

Mun varastossa homepilkkuja kerännyt läppärilaukku tuli just pyykkikoneesta puhtaana ja hyväntuoksuisena. Mä jo pelkäsin et joudun hankkiin uuden. Enpä taida enää viedä sitä takaisin varastoon.... Hakisin kaikki muutkin tekstiilit sieltä pois, mut mulla ei vaan yksinkertasesti oo täälä sisällä säilytystilaa millekkään... Ja se ottaa suuresti minua päähän.

Mä täs mätäs mietin, et pitäiskö hakee kaljaa. Huomenna nyt ainakin haen, mut entä tänään? Täs on viel pitkä ilta edessä ihan yksin, paljon aikaa kuolla tylsyyteen. 10 hengen porukas vuorokausi ja nyt yksin kotona. Vähä jännä on olo. Enpä tiiä... Mut ainakin nyt pitää laittaa kone tarkistaan itteensä kun se on ihan naama mutrulla 😞 Paipai!

Sekaisin.

Mutta mistä? No päästään. Tästä tulee pitkä ja sekava teksti, sori siitä.

Me suunniteltiin vievämme koko sisarusporukalla äiti 50v. lahjaksi Ikaalisten Kylpylään yheksi yöksi huomenna, se oli niinku ylläri josta kerrottiin jouluaattona. Äiti oli ensi aiva yhtä innoissaan ku mäki, mut sit eilen yhtäkkiä ilmoitti ettei ole lähdössä. Soitin siskolle joka ne on varannut ja hän sanoi että on erittäin huono päivä et soitellaan huomenna. Huolestuin sit tietenkin siitäkin niin paljon et otin yhteyttä siskon ystävään. Kerroin huoleni ja pyysin et vois puhua hänen kanssaan kun ei kerran mulle puhu.

Ensimmäisenä ajatuksena tän jälkeen oli, et lopeta suunnittelu. Ei tarvitse miettiä mitä pakkaat, tai koska viet koiran hoitoon. Ei tarvitse, et pääse kotoa mihinkään koskaan. Sit tuli mieleen, et sitä majoitusta tuskin tällä varoitusaikaa saa peruttua, joten mitä jos ehdottais siskolle, että mentäis päinsä hänen lastensa kanssa. Tästä kerroin siskon ystävälle ja hän ehdotti, että vois ottaa lapset ja mä pääsisin siskon kanssa kahdestaan liikenteeseen. Mikä idea, tätä ehdotan siskolle huomenna kun soitellaan.

Aamulla, melkein heti kun nousin, sisko soitti et äiti olikin muuttanu mieltään, mennään sittekki. Nyt mä en osaa enää suhtautua tähän yhtään mitenkään. Kerkisin jo innostua siitä et mentäis kahestaan, kerkisin jo ajatella ja suunnitella miten mä mahdollisesti voisin siskoa piristää.

Tää on aina sama juttu. Mä suunnittelen jotain, mut sit siinä meneekin joku pieleen, mä suhtaudun siihen tasaisen harmaasti, olishan tää nyt pitäny arvata. Sit mä suunnittelen jotain korvaavaa ja saan kaiken pääni sisällä valmiiksi, et tästä tulee nyt hyvä juttu, niin jää kaks vaihtoehtoo. Joko tää toinenki juttu menee vituiksi enkä suunnittele enää ikinä mitään tai sitten se alkuperäinen toteutuu sittenkin. Ja mä en enää tiedä mitä pitäis ajatella. Melkein tekis mieli sanoo et mä en lähe mihinkää.

Mä niin harvoin suunnittelen ja vielä harvemmin innostun jostain, et olisko liikaa pyydetty et ei heiteltäis ihan jatkuvasti niitä kapuloita rattaisiin?!

Okei, se siitä. Huomenna sit lähtö ja mä en oo tehny yhtään mitään sen eteen. Mulla meni pasmat ihan sekaisin tästä säätämisestä...

En saanu ees nukuttua. Menin sänkyyn pyörimään kun tuntui vähän jo väsyltä, pyörin ja hyörin. Sit eräs herra Y rupes laittaan mulle viestiä, et mitä teet, onko tylsää, heiteltäiskö vähä tikkaa. Vastasin siihen sitte tympeesti et "et sä halua olla mun kans tekemisis", niin se jatkoi viestittelyä ja lopulta soitti. Puhuttiin puol tuntia, tai enimmäkseen hän puhui ja mä kuuntelin. Jutun pointti kai oli se, et hän oikeesti olis nyt sit päättäny haluta olla sittenkin tekemisis.

Mä en oikeen osaa suhtautua siihenkään. Ihan kun mä pikkiriikkisen olisin katkera. Eihän se nyt mitenkää voi ensi sanoa et ei voida olla tekemisis ja sit yhtäkkiä et päätinpä että en välitä mitä muut ajattelee. Ja mun pitäis olla täälä avosylin et ihanaa sä tulit takas! Öööö, not.

No, puhelun jälkeen mä jatkoin sängys pyörimistä kunnes lopulta nukahdin. Se oli muutamaa minuuttia yli 2 kun viimesen kerran katoin kelloo. Sit heräsin 4.15. Sain uudestaan nukuttua. Sit heräsin 5.59. Oli jo vähä vaikeemman takana saada uudelleen unta, mut sit ku sain niin nukuin aamuun asti.

Eli kuten sanottua, mä oon nyt ihan sekaisin. Huonot unet, tuo Y:n juttu, tuo kylpyläjuttu.... Ja mun mukamas pitäis tehdäkki tänään jotain järkevää. Pah.

En mä sitä sano, on se nyt kiva että onnistuukin, mutta kun mä en jotenki osaa enää kääntää tätä uutta suunnitelmaa pois... Tosi vaikee selittää mitä päässä nyt liikkuu, mut ainakin mä yritin. Muuta en voi. Mä jatkan sitten jos saan kiinni siitä ajatuksesta, tai jotain. Nyt meen, moikkis 😊

Ihan pihalla

Mä heräsin aamulla ja sen jälkeen makoilin kaks tuntia nautiskellen siitä, et tänään ei tarvi mennä mihinkään. Laiska päivä kotona. Sain mä nyt kyl jo pyykkikoneen päälle, uus saunatakki pesuun et saa tänään/huomenna ottaa sen käyttöön kun saunassa käyn 😍

Mä oon nyt jotenki ihan pihalla. Ei sytytä. Päässä on ajatuksia, mut niitä ei saa kasaan niin hyvin et siitä sais järkevää tekstiä aikaseksi. Hassu tunne... Jotenki sellanen irrallinen tai jotain.

Pitäis käydä hakemas vanhalta kämpältä lumentyöntyri. Se jäi sinne ja nyt mä sitä tarvitsisin, yöllä on tullu metri lunta. Mä en käsitä miksei tos vois olla vaikka roskakatokses taloyhtiön yhteinen lumikola. Pitää ottaa puheeksi jos mut kutsutaan kokoukseen 😃 Kutsutaankohan niihin vuokralaisia vai vaan kämppien omistajat? Paha sanoa. Koskaan en ainakaan moisessa ole ollut, mut en mä kyllä oo asunukkaa varsinaisesti taloyhtiössä tätä ennen.

Kinkkuvoileivät on hyviä. Siis vaaleeta joululimppua, margariinia, kinkkua ja Meiran sinappia. Vähä jääny toi oma kinkku vaille huomiota kun on ollut pois kotoa, mut pikkuhiljaa se siitä katoaa kun Johanna popsii leipiä. Tänään itseasias aattelin et vois paistaa kinkkusiivuja pannulla ja laittaa pottumuusin siihen kylkeen. Se vois toimia. Tai sit riisipuuroo. Jos nyt jaksaa syödä ollenkaa.

Mä en itseasias tänä jouluna oo syöny niin hirveesti kun jouluna "kuuluu".. Sen yhen lämpimän ruuan ja 1-3 krt päivässä niitä leipiä. Onhan se vähän enemmän kun mitä mä normaalisti syön, mut ei niin paljon kun mitä mä normaalisti jouluna syön. Suklaatakin on menny hyvin hillitysti, vaikka kaapit siitä notkuukin.

Nyt vois ripustella pyykit ja mennä kaivamaan auto lumikasasta. Tekemistä. 😊 Pai!

Sormet jäässä

No kyl ne oikeesti vähän jo kerkis sulaa. Sen verran et kirjottaminen onnistuu 😊Olin taas vaihteeksi äitillä ja ulkoiltiin loppuaika mitä olin, niin nyt ei meinaa sulaa kun ittensä sinne jäädytti. Äiti kyllä ehdotti et vois lainata siltä takkia, mut enhän mä nyt.. Koska... Niin, farkkutakki on ihan kätevä näin pakkasella.

Iskän kans otettiin eilen "vähä viiniä ruuan kanssa", eli kännissähän mä sieltä kotiin tulin. Jidakin pääsi kattoon koirakavereita, mutta ei leiki. Silloin kun mun Cindy-vanhus oli vielä hengis, niin toi yritti sitä aina haastaa leikkimään, mut sit ku olis joku joka tykkää leikkimisestä niin ei. Ihme pässi.

Aivot taitaa olla vielä jäässä. Nyt ei oikeen tää tekstin tuotto suju... Ehkä tästä tuli nyt tällänen tynkä, ei sitä oikeen väkisinkään voi vääntää. Huomiseen!

Mä nukuin!

Hyvät unet oli. Meinas olla vähän rankka päivä eilen.. Sosiaalistuminen on rankkaa. Olin äitillä syömäs ja pukkia kattomas, siel oli äiti, sen mies, kaks mun veljistä ja pikkusisko. Mukavaa oli ja se kadonnut joulumielikin löytyi, mut rankkaa silti. Tänään sit sama uusiksi, kun meen iskälle ja sielä on kaikki sisarukset + isosiskon lapset. Haudoilla ja mummulaskin käydään tässä kohtapuoliin. Mulle taitaa itseasias tulla vähän kiire, kun oon vielä yökkäreis ja vajaan tunnin päästä on lähtö. Ja mä vaan istun koneella 😀

Mä sain muutaman paketinkin siltä pukilta, olin siis ollu sillee semikiltti. Äitin jokavuotinen "olitko tyytyväinen lahjoihin" jäi kysymättä tällä kertaa, mut olinhan minä. Olisin ollu ihan tyytyväinen jouluaaton viettotapaan ilmankin niitä, mut ne oli ihan hyvä bonus. Sain sellasen pipon, mis on sisäänrakennetut bluetooth-kuulokkeet, en kerinny viä testata sitä, mut se on varmaan aika loistava jos joskus saan itteni tästä vielä lenkkeilykuntoon. Sit tommonen kenkään kiinnitettävä huomiovalonauha, ihan mielenkiintonen ja nätin violetti. Parasta kuitenki, uus saunatakki! Vanha olikin jo ihan aikansa elänyt, reikäinen ja pinttynyt. Ja suklaata, tietysti. Koska mä tykkään myös kuvaamisesta, otin kuvan.

Eilen tapahtui jotain uskomatonta. Mä tossa muutama kuukausi sitten soitin poliisit kaverille, joka lähti kännis ajelemaan autolla. No, senhän nyt sit arvaa kuinka paljon se rakasti mua sen jälkeen. Not. Ja se syytti koko hommasta mua, mun syy et siltä lähti kortti. Se vihas mua, tai niin mä ainakin luulin. Eilen se laittoi viestiä et tarjoonko kaljan jos tulee käymään ja lupasin sitte. Kaikki oli ihan niinku ennen vanhaan, me juteltiin niinku normaalit ihmiset konsanaan! Ja se sanoi et ei se mua missään vaiheessa vihannut, oli vaan niin kiukkuunen. Se sanoi myös, et se oli ehkä jopa ihan hyvä, koska siitä oli tullut sille tapa ja näin se saatiin katki. Ja sanoi vielä et oma syyhän se oli. Piti melkein nipistää itteensä, et tapahtuuko tää nyt oikeesti!

Nyt mun pää on jo täynnä ajatuksia, mitä pitää muistaa ennen lähtöä. Ei mahdu muuta nyt mieleen, eli hankala jatkaa kirjoittamista, jollei sit rupee tähän keräämään listaa. Lahjat, hautakynttilät... 😂 No joo, jääköön listaus johonki muualle. Mun olis nyt varmaan oikeesti aika tehdä jotain järkevää, tai kirjoittaminenhan on järkevää, mut tässä tilanteessa se ei mitenkään edistä mun lähtemistä.. Joten siis, hei vaan hei. 😊

Hyvää joulua!

Mulla ei oo enää yhtää joulufiilis. Vähä sama asia kun et koko päivän väsyttää ja nukkumaanmenoaikaan ei enää toivookaan. Mä oon täs nyt monta viikkoa odottanu ja valmistellu joulua ja nyt ei edes kinkkuleivät houkuttele. Ei tunnu joululta sit yhtään. Yritän täs kuunnella joulumusiikkia jos vaikka fiilikset lähtis kohoomaan.

Siivotakki sais taas pitkästä aikaa. Kinkkuvalvojaiset meni ihan putkeen, mun vieras oli niiin kännis et hyvä et kämppä on vielä pystyssä. Onneks oli seuraa sit A:sta ja kinkku tuli paistettua. Mut tosiaan, toi mun ruokapöytä on ihan sen näkönen sätkien käärimisen ja pakettien avaamisen jäljiltä, et ihan ku sitä ei olisi siivottu ikinä. Kaikki kinkun rääpeetki on vielä hellalla...

Täs olis vielä tunti aikaa. Mä katon joka joulu joulurauhanjulistuksen ja sit loppuu tekeminen. Asiaan kuuluvalla hartaudella alkaa joulun vietto. Julistuksen jälkeen saunaan, jossa kynttilöitä. Puhtaat lakanat vaihdoin aamulla sänkyyn, pääsee sit illalla nautiskelemaan niistä. Aika paljo mulle on tähän ikään mennes keriinny näitä perinteitä tulla, osa nyt tietenkin jo lapsuudesta, mut on niitä omiakin juttuja.

Nyt ei runosuoni syki tän enempää tällä erää. Oikein rauhallista ja lämmintä joulua kaikille!  💗

Aamukahvi-itku

Tuli Facemuistoissa vastaan kuva opiskeluajoilta, jossa mun edesmennyt elämäni rakkaus on kaverin kahden edesmenneen koiran kanssa makoilemassa asuntolan lattialla. Tippa linssissä sen sitten jaoin, vaikka tuskinpa se kiinnostaa muita kavereita kun sitä asianomaista. Laitan sen tähänkin, koska se on hyvä kuva 💗 Tuo vasemmanpuoleinen siis on se mun Tapsu.

Mä olin illalla tosi väsyny ja menin aikasin sänkyyn. Otin läppärin mukaan et saa kattoa Netflixiä unta odotellessaan. No, mä odotin ja odotin, nousin syömään ja kävin röökillä, pyörin, odotin, katsoin, kunnes meni hermot ja turvauduin tarvittaviin. Sen jälkeen yhtä herätystä lukuunottamatta nukuin aamuun asti.

Tää herra Y soitti mulle yöllä. Siis se, joka ei halua olla mun kans tekemisis. Mähän olin niin sekasin herätettynä, et en muista siitä puhelusta yhtään mitään ja piti aamulla puhelimesta ihan tarkistaa et soittiks se oikeesti vai näinks mä unta 😀

Sit siinä aamulla heräillessäni tää mun ystäväni B soitti mulle kännissä. Mähän keskiviikkona kutsuin sen mun luo kinkkuvalvojaisiin lauantaina ja se oli nyt ottanu vähän ennakkoa. No, se tulee tähän kunhan saa ittensä liikenteeseen. Kinkku ei kyllä oo vielä lähelläkään uunia, mut kai sitä vois silti avata kaljan tai viinin kuhan saa aamukahvit juotua. Jos alottaa aikasin niin pääsee ajois nukkumaan! Mukamas.

Ja nauroin, kun se puhelimessa sanoi jotain et "viinikännissä sä itket Tapsua, mut kaljakännissä sul on meininkiä". Totesin sit et kyl mä itken kaljoissa ihan yhtälailla. Sit toi kuva tuli vastaan ja itkin kahveissakin 😂 Tää ikävä on jotain ihan käsittämätöntä... Ensimmäinen joulu ilman rakasta 💔

Ystävä C taas on tulossa tuomaan koiralle lihoja. Mä vaan toivon et se tulee ennen B:tä. En mä oikeen tiä miks. Ehkä mä en halua sen näkevän ympärikännistä mieshenkilöä mun luona tähän aikaan päivästä. Se on niin eri maailmasta.

Mä oon yllättyny. Sain paljon tekstiä taas aikaan vaikka kello on vasta noin, enkä mitään oo tänään vielä tehnyt. En lupaa mitään, mut saattaa olla et tänään tuleevielä toinenkin teksti, kun päivää on näin paljon vielä jäljellä. Mut nyt ei muuta, moihei!

Pieni lisäys vielä: MÄ olin PERJANTAIN selvin päin!! Hyvä mä!

Ruma ja rupsahtanut.

Multa ei kysytty Alkos papereita! Tämä on huutava vääryys ja nyt mulla on ikäkriisi. Kävin hakemas kinkunpaistoviiniä huomiseksi. Sit mä olin maailman laiskin ja kävin autolla M-Marketis, eli mun lähikaupas, johon tulee kävellen AINAKI 200m. Tosin, puolustaudun, se kävi samalla reissulla kun muiski kaupois.

Mä ostin aika paljon juomia. 3 pulloo punaviiniä, 9 Olvia ja 4l maitoo. Ruuaksiki hyvän ja ravitsevan paketillisen pinaattilättyjä. Niillä mä ajattelin pärjätä joulun. Suunnittelin sen niin et ei tarvi käydä kaupas luultavasti ennen keskiviikkoo, ainakaan kun mä lopetan syömisen koska oon läski. Mä oon oikeesti lihonu 7kg siitä, mihin itteni sain laihdutettua järjettömällä vaivalla. On siitä kyllä jo 3 vuotta aikaa kun olin parhaimmillani, eli 57kg ja siitä se on hitaasti mutta varmasti kivunnut takas ylöspäin. Ja mähän siis oon kääpiö, 159cm.

Toi paino on mulle hankala juttu. Lähtötilannehan oli se, että mun painoindexi oli 29.2, siitä mä sen tiputin 22.5. Nyt kun oon taas pyöristyny, niin en oo enää laskenu. Vois muuten. Lempifarkutkin on nyt niin tiukat et jos niitä haluis käyttää, sais vältellä kaikkea liikkumista, istumista, seisomista ja varmaan vielä makoiluakin, ettei ne ratkee.

Niin se, miksi se on hankala juttu, on se, että mulla on jonkinasteinen ruumiinkuvahäiriö. Silloin kun mä olin valas, en osannu yhtää arvioida kokoani. Tilasin liian pieniä vaatteita (😯) ja sit itkettiin kun se vanha koko ei ollutkaan enää sopiva. Mä tilasin yhdet farkut, joihin mahtui mun toinen jalka polveen asti. Se ei ollu kivaa.

Kun mä laihduin sen yli 16kg, se oli melkeinpä vielä vaikeempaa. Mä tilasin aina liian suuria vaatteita, koska en mitenkää enää voinu nähdä kroppaani muutakun sinä läskinä. Ne aiemmin mainitut farkut oli mulle liian isot, mutta mä en vieläkään, siltikään tajunnu. Nyt kun mä oon taas vähän pyylevä, oon päässy jo siihen pisteeseen et hei, mähän olin laiha. Tai siis normaalipainoinen. Taaskaan mä en tiedä mitä mä nyt oon. Vaaka sanoo noin, mut tarkottaaks se mitää? Ei mulle. Mä oon nyt läski ja piste.

Mun suhtautuminen kroppaani on siis jollain asteella kieroutunut. No, se siitä.

Mulla ei oo taaskaan mitään tekemistä. Imuroidakki voi vasta huomenna, kun haluan aattona joulusaunan jälkeen tepsutella puhtailla lattioilla ja ton pienen tiibettiläisen kanssa eläes ei oo toivokaan et lattia ois moskaton kahta päivää peräkkäin. Pyykit vois kääriä kaappiin, mut ei siinäkää oo ku max. 10 minuutiksi puuhaa. Vois lähtee johonki, mut mihin muka... Vois heittää tikkaa, mut yksin...  Tää on niin tätä, joka päivä samaa paskaa. Tän takia mä juon, mulla ei vaan yksinkertasesti oo parempaakaa tekemistä.

Tulipas taas paljon tekstiä. Tän takia mulla on blogi, mulla on niin paljon asiaa 😀 Sellaista asiaa mitä ei viitti Facebookiin kirjottaa, eikä täälä oo ketään kelle puhuiskaan. Paitsi koira. Ja se, että voin jakaa nää tekstit sellasille ihmisille, joita mun kuulumiset kiinnostaa ja joille niitä haluan jakaa. Kirjottaminen on just sen takia niin mahtava tapa purkaa itteensä, voi nostaa esille asioita mielestään ja sit se teksti saattaa jopa herättää keskustelua. Tosta painoasiastakaan en varmaan ikinä olisi kellekkään mitään naamatusten puhunut. Tai ehkä sen verran et "hei mä oon läski" mut nyt on avattu tarina tän takana.

Jees, eipä mulla muuta. Ainakaan just nyt. Pai!

Torstai.

Uus päivä, uudet fiilikset. Toissapäivänä supersankari, eilen masis ja tänään ihan vaan minä. On semmonen fiilis, ettei oo oikeen mikään fiilis. Mut mä nukuin! Aamulla vaikeahkon herätyksen jälkeen olin ihan hyvällä tuleella ja oon mä jotain tänään saanu jo aikaseksiki. Semmosta pientä puuhastelua tässä koneella istumisen lomassa.

Soitin hätäkeskukseenkin tossa aamupäivällä, kun ikkunasta näin vanhuksen kalsareissa ja t-paidassa tuola pihalla. Mittari nollas. Puin ja lähdin perään mut en enää tavoittanut häntä... Toivottavasti löysi kotiinsa.

Mä en millää malttaisi odottaa, huomenna pääsee kauppaan! Vaikka mä viihdyn kotona ja lähteminen itsessään on tosi hankalaa ja oikeestaan inhoan kauppoja, silti on ihan kiva päästä käymään jossain. Mä en voi uskoa et mä voisin sitäkin kaivata, mut nyt kun on melkein viikon ollu missään käymättä (tota viereistä pikkukauppaa ei nyt lasketa) niin ajatus poistumisesta on kieltämättä aika houkutteleva. Ehkä mä en ookkaa ihan niin erakko kun oon aina ajatellu. Ihan.

Pitäis dosetti jakaa et näkis mitä lääkkeitä pitää ostaa. E-pillerit mun pitää varmaan lopettaa, kun ei oo varaa syödä niitä, ainakaan nyt toistaiseksi. Toimeentulotukee mä yritin hakee et sais maksusitoumuksen, mut mulla jää tulot kuulemma 106,68€ plussan puolelle. Eli mä oon rikas! En vaan tiedä missä ne mun rahat sit on kun ei ne ainakaan missään näy. Tää kallis kämppä nyt tietysti tekee osansa, kun vuokra on 130€ enemmän kun mitä yksinasuvalle on KELAssa rajattu. Mut kuitenki, mulla on tälle kuulle kaks sähkölaskua ja teekoon vuosimaksu niin olisin kuvitellu et ne riittäis. Ei.

En mä sit sille psykiatrille soittanukkaa tänään, kun kun.. Mähän sen Seroquelin laskin omin lupineni, koska se tasas mun makuun liikaa. Nyt kun ei oo liian tasasta, niin on sitte tosi möykkyistä. Jos mä olisin soittanu, mä olisin joutunu kertomaan sille ja se olis sanonu et nosta takas se. That's it.

Mulla on uusvanha kaveri. Miespuolinen. Tunnettiin joskus mut ei olla oltu tekemisis enää vuosiin. Nyt se viestittelee, haluu vaihtaa numeroita, tulla käymään, pyytää sinne ja mikä pahinta, melko suoraa vihjailee jotain...... Mua ahdistaa ihan sikana. Liikaa liian nopeesti! Vastailen sille sitte 1-2 sanalla joka asiaan, en antanu numeroani ja ilmotin etten mä käy missään. Siihen mä en toistaiseksi oo sanonu mitään et se haluis tulla tänne. Noiden vihjailujen takia en kyllä taida kertoa sille osotettani.

Tämmöstä tänään. Kinkku sulaa jääkaapissa, pyykit kuivaa narulla, ruoka on syöty ja tiskikone on käynnis. Viä pitäis siivota pakastin ja kammata koira, mut voi olla et ainakin toinen jää huomiselle. Tai sit ei. Pitääpi katsoa mitä tämä loppupäivä tullessaan tuo 😊 Hei vaan hei!

Keskiviikko, osa 2/2

Toinenki päivitys tälle päivää kun päässä on taas niin paljon kaikkee. En ees tiedä mistä alottais.

Tai jos alottaiski siitä mitä muut näkee. Tai näkis, jos täälä olis joku. Mun rakas ystävä kävi mun kans heittelemäs parit tikat. Darts on mukava harrastus, tykkään, mut ensinnäkin se on ihan tylsää yksin ja toiseksikin, yhdistän sen liian vahvasti juomiseen. Sehän on pubipeli alunperinki. Oliks toi taas hyvä tekosyy? Sit mä ihan itte, samaisen ystävän henkisellä tuella, leipasin parit joulutortut ja oli sit hyvii 😍

Sit kävin saunas. Raavin taas itteni verille. Join kaljan. Saunan jälkeen avasin toisen. Tota toista harkitsin kyllä pitkään ja hartaasti, aiemmassa päivityksestä ilmi käyvistä syistä, mut aattelin sit et vitunko väliä. Just niin ei kuulemma saisi ajatella.

Kuulin vähän juttua moisesta, kun julkaisin sen päivällisen tekstin Facebookin Kakssuuntasten ryhmässä. Sain tosi paljon kommentteja aiheesta huolestunut omasta juomisestaan. Toisten mielestä mulla ei oo ongelmaa, joidenkin mielestä se on alkava ja useimmat oli sitä mieltä et kannattais lopettaa vielä kun voi, tai ainakin raakasti vähentää. Oikeestaan mä oon sitä mieltä, et pitäis syömisen ja tupakoinnin lisäksi vetää myös juomiseen jonkinlainen raja. Vielä kun keksis millanen.

Tein BDI:n nettiversion. 28pst. En muistanukkaa et siinä on noin paljon mitä nykyään -kysymyksiä, tein sen tämän päiväisten fiilisten mukaan, kun eilenhän oli eilen. Eilen voittaja, tänään keskivaikeasti masentunut. Make sense. Laitan huomenna psykiatrille soittopyynnön, tää olo on niin mahtava. Ihan sillee Jee!

Viinipullo jääkaapissa vähä polttais näppejä, mut sovitaan et nää kaks kaljaa riittää tälle päivää. Viinit lauantaille kinkunpaistoon. Joulupäivänä tai viimeistään Tapanina otan kyl pienet, perinteiset.

Paitsi että, se toinen niistä mun kahdesta ystävästä soitti just ja kysyi, et jos se päättää juoda tänään niin voiko tähän tulla. Tietysti lupasin ja kyselin rahaa lainaan. Ai kuinka niin helposti vietävis?!

Mä mietin jotain sen tyylistä, et nyt kun mä oon tehny kaikki "pakolliset", eli puunannu, koristellu ja jynssänny kämpän joulukuntoon, niin nyt on taas hyvä aika masennella. Siis, kun se pakollinen on hoidettu ja enää ei oikeestikkaa oo mitään "tärkeetä" tekemistä jäljellä, niin ei enää kiinnosta tehdä mitään. Vois vaikka kammata koiran, heittää tikkaa, väritellä, puhallella ilmapalloja ja seisoo päällään, mut ei kun mikään ei vaan kiinnosta.

Mä istun koneella, odotan seuraavaa röökiaikaa, odotan iltaa et pääsis maate, odotan perjantaita et tulee rahaa, odotan lauantaita et sais paistaa kinkun, odotan aattoa et pääsis äitin (miehen) työ viettämään lämmintä perhejuhlaa, joulupäivää kun iskä tarjoaa joulupöydän ja jatkanko. Mä vain kulutan kaiken aikani odottamiseen.

Nyt just mun on aika vaihtaa pyyhe vaatteisiin ja viedä koira ulos. Jotain tekemistä, jotain pakollista ja tärkeetä. Joku tarvii mua johonki!

Hyviä öitä 💜

Hei olen Johanna, olen alkoholisti!

No en oo. Tai sit oon? Mistä mä tiän.

Sanoinki jo aiemmin kuluttaneeni viimeiset rippeet eläkkeestä kaljaan. Nyt jouduin kaivamaan kolikkopurkista 2€ hakeakseni lähikaupasta perunoita. No, perunat maksoi 66snt ja mun ensimmäinen ajatus oli että siitähän jäi vielä yhteen kaljaan. Joten sellainen hankittiin.

Toisaalta taas, mulla säilyy alkoholi kaapissa päiviä, viikkoja ja pystyn lopettamaan juomisen vaikka sitä oliskin vielä jäljellä. Maanantaina kun otin, mulle jäi yks kalja, 1/3 pulloa viiniä ja 0,7l valkoviiniglögi kaappiin. Ja ne on sielä vieläkin. Ei ongelmaa. Muistaisin kuulleeni myös krapularyyppyjen olevan oire, mut ei, sellasia ei tee mieli.

Mä oon tavallaan tosi huolissani juomisestani ja siitä, että ajattelen juomista niin usein. Oikeesti (niinhän ne kaikki sanoo) mä pystyisin kyl olemaan juomatta, mutta kun, ensinnäkään mulla ei oo parempaakaan tekemistä iltaisin ja toiseksikaan, tuntuu ettei sillä oo mitään väliä. Aikuinen ihminenhän mä kuitenki oon. Loistava argumentti vai mitä.

Tälläsiä mä täälä pohdin silloin kun herään ennen seittemää ilman mitään syytä ja mulla on ihan liikaa aikaa. Tai ehkäpä tätäkin on hyvä miettiä silloin tällöin. En mä tiä.

Nyt ruokaa, perunoita. Nam.

Paipai,

Voittajafiilis!

Mä sit kivasti kulutin koko aamun torkuttelemalla herätyskelloo ja nousin vähä 12 jälkeen... Melkein oli jo sellanen fiilis, et päivä on pilalla ja mitään en tuu saamaan aikaseksi. Mäpäs kumosin tän myöhään nukkumisen kirouksen ja aamukahvin jälkeen laitoin tuulemaan. Pyykkikone käyntiin ja imuri käteen, sit lattian pesu,  pyykkien ripustelu ja kämpän tuuletus. Aika hyvät fiilikset on nyt 😊 Nyt litkin täs kahvia tunnelmavalaistuksessa ja odotan et toinen koneellinen pyykkiä valmistuu..

Mulla on ongelma. Taas. Se on sellanen, että kun mä touhaan ja puuhastelen, niin unohdan ihan kokonaan syödä, sit tajuan sen yleensä niin myöhään et järkevä päivällisaika on jo ohi. Ja joo, oon tarkka ruoka-ajoista. Periaatteeshan pitäis syödä viidesti päivässä, niin mä syön 1-2 kertaa, niinä aikoina miten normaalit ruokailuajat menee. Muulloin ei voi syödä, jos skippaa päivällisen niin seuraavana on sit iltapala. Tänään kyl hoksasin unohtaneeni jo sellaseen aikaan, et tilanteen ehti korjaamaan hyvällä ja varsin ravitsevalla mikroburgerilla. Tosin uunissa valmistettuna.

Sama pätee tupakointiin. Yritän vähentää, normaalisti kun vedin 2-4 röökiä tunnissa, niin nyt vähensin sen yhteen. Tupakointiaika on viittä vaille-kymmenen yli, sit jos ei tohon väliin käy niin odotetaan seuraavaa aikaa. Oon kuullu natsikurista lapsille ja koirille, mut moniko voi sanoa pitävänsä sellasta itelleen (koiransa lisäksi) 😂

Mun tekis taas mieli kaljaa. Onneks mulla ei oo yhtään rahaa ennen perjantaita, koska ostin viimeisillä kaljaa. Ajattelin et mulla on kaikkee, eli röökii, kahvia, leipää ja maitoo niin että pärjään perjantaihin, joten totesin olevan ihan sama vaikka viimeiset meniski kurkusta alas. Yks tuola vielä olis, mut enpä tiiä.. Tuleeko siitä vaan paha mieli?

Kas, nyt se pyykkikone pysähtyi. Lähdenpä tästä siis ripustelemaan pyyhkeitä. Paipai! :)

Huhhuh.

Mä oon ollu tänään ihan super! Kävin aamulla diakonias ja sain avustusta loputtomaan köhyyteen. Niina kotikuntoutuksesta kävi. Ostoskierros Halpa-Hallissa ja Tokmannissa. Siivous, huone kerrallaan. Tavaroiden vienti paikalleen, tiskit koneeseen, roskat roskikseen ja sillee. Pölyjen pyyhkiminen ihan kaikesta, jokaisesta pokaalista ja koriste-esineestä erikseen.

Niin, Imurointia ja lattianpesua vaille koko kämppä joulusiivos. Tekis mieli hehkuttaa ihan vitusti, mä oon ollu tänään niin reipas 😊

Mä taidan olla vähän pöhnässä. Taas. En tiä miten se noin maistuu se kalja, mut kun maistuu niin maistuu. Mä alan pikkuhiljaa olla huolissani, viime aikoina tota on uponnut enemmän kuin tarpeeksi. En oo lääkärille enkä hoitajalle tai kellekkää puhunu mitään asiasta. Joskus se kai on pakko ottaa puheeksi jos tätä menoo jatkuu. Ei kestä pää eikä jalka. Eikä mikään muukaan ruumiinosa...

3 tunnin yöunien jälkeen tää 9 tunnin puuhastelu kävi vähän voimille.. "vähän". Ja toi ruokailemattomuus on kans ihan oma juttunsa, muistin nimittäin just et oon unohtanu syödä taas tänäänKIN.. Ei oo helppoo olla mies, vai mitenkäköhän se nyt meni...

Huomenna kun vain jaksais imuroida ja mopata, niin sit mä olisin ihan jouluvalmis.. Tai onhan täs nyt monta päivää vielä siivousaikaa, mut mitä pikemmin sen parempi. Tuliski nyt se joulu jo niin olis joskus ohiki!

Mulla on lääkkeet vähis ja rahat vähis. Mä oon ihan tosissani miettiny jättäväni kaikki lääkkeet pois. Ton Seroquelin puolituksen jälkeen on tuntunu reippaalta, sillee niinku elävältä! Voi itkeä ja nauraa, voi tehdä jotain. Ei jumita kovin pahasti. Nää on mun mielestä tärkeitä juttuja, vaikuttaa elämään niin paljon...

Tänään jää teksti lyhyeksi kun ei vaan oikeestaan oo mitään asiaa 😂 Öit!

Hoimenta

Mäpäs sitten nukuin puolen vuorokauden yöunet. Otin illalla kaikki säännölliset ja tarvittavat lääkkeet, muttei silti toivookaan nukahtamisesta ennen ku 2,5h myöhemmin.. Meinas lähtee järki. Laitoin puhelimen äänettömälle illalla ja tarkotus nukkua koko päivä. Siinähän mä onnistuin ku heräsin 14 jälkeen 😅 Nyt olis mukamas ruuanlaittoaika mut mulla on viä aamukahvi kesken... Eipä mun kyllä muutenkaa tekis mitään mieli.

Ihmissuhteet on hankalia. Tää on nyt maailman sekavin selitys, mut mä yritän. Mulla on exä, jonka kans erottiin riitaisissa merkeissä. Mies (X) oli väkivaltainen ja alkoholisoitunut. Sit mulla OLI uus kaveri (Y), jolla on oman exänsä kans kaks lasta. Lapset asuu naisen luona pääosin. No, nyt nämä meidän entiset puolisot on lyöneet hynttyyt yhtyyn. Y ei tykkää siitä yhtään, koska X:n maine on huono ja oikeestaan vois sanoo et hänet tunnetaan hulluna, eikä Y halua lastensa lähelle moista tyyppiä.

Niin, miten tää liittyy muhun. Y teki/tekee (en tiedä aikamuotoa) lastenvalvojalle ilmoituksen siitä, että lapset on vaarassa, tjsp. Hän ei tietenkään halua omalle puolelleen mitään, mitä ex-nainen vois käyttää häntä vastaan. Joten, arvon herra Y ei voi olla mun kanssa tekemisissä, kun mä oon kuitenki avohoitopotilas kera vahvan lääkityksen!

Joo, avohoitopotilashan mä oon, se on myönnettävä. MUTTA, mä hoidan itteeni asianmukaisesti, mulla ei oo rikosrekisteriä tai päihdehistoriaa, enkä mä oo ikinä edes nähny niitä lapsia. Miten helvetissä mun kans liikkuminen vois olla pahasta, kysynpä vaan. Mä taisin vähän loukkaantua. "Vähän". Ihan kun se vertais mua tähän X:ään tai jotain.

No nyt pääsin jo tähän itse asiaan. Viime yönä X oli laittanut Faceen päivityksen siitä kuinka Y jauhaa hänestä paskaa pitkin kyliä. Lähetin kuvakaappauksen tästä päivityksestä Y:lle, kun häntähän se nyt kerran koski, ajattelin et hyvähän se on jos asia tulee hälle tietoon. Sen jälkeen herra soitti mulle, kännissä, ja sanoi ettei haluis olla musta erossa mut kun on pakko. Mukamas pakko. Sit se pyysi mua sen luo yöks 😳 No en menny, mut hetken piti raapia päätään et mitä vittua täälä oikeen tapahtuu.

Sitten mulle oli oudosta numerosta tullut puhelu aamuyöllä. Se oli X:ltä. Ja perään tekstiviesti, jossa uhkaavaan sävyyn kehotettiin lopettamaan hänen mustamaalaaminen ja paskan puhuminen etc.. Vastasin siihen sitten etten oo paskaa puhunut ja mun nähdäkseni saatiin asia ihan silleen sujuvan aikuismaisesti suljettua. Tältä musta nyt tuntuu, mutta en mä varma voi olla. Luottamus vähän kusee kyseiseen henkilöön.

Eiköhän se ollu sekavan selityksen osalta siinä, jatkoa seuraa kun tilanne kehittyy. Mulla on sellanen tunne et ei tää todellakaan tähän jää... Kun nyt vain osaisivat pitää mut erossa tästä asiasta.

Nyt mä aattelin olla ihan uhkarohkea ja kipaista tuohon naapuriin, eli Lidliin, hakemaan leipää ja maitoo. Fiilis on ehdoton nou kauppa, mut pakko kai se on... Tai sit syön iltapalaksi pieniä kiviä kera lumesta sulatetun teeveden.

Joo. Nyt. Ylös tästä. Heippa. 😊

Hengissä taas, eilen ei

Eilen olin niin kuoleman väsynyt koko päivän et en vaan mitenkään saanut minkäänlaista tekstiä aikaseksi. Tänään ollu parempi, oon jaksanu nähdä ihmisiä ja siivosin keittiön. Ruokaakin laitoin pitkästä aikaa ja se jopa meni alas ilman ongelmia!

Tosta syömisestä, olin tosiaan lähes kokonaan syömättä torstain ja perjantain. Ei vaan mennyt mikään alas, ennen kuin sitten perjantai-iltana sain hillittömän ahmimiskohtauksen. Iso sämpylä, kipollinen chilipähkinöitä, sipsejä, suklaata, toinen sämpylä, lisää suklaata.... Jotain aivan järjetöntä. Syöminen loppui siihen että nukahdin sohvalle teeveetä katsellessa, muuten olisin varmaan tyhjentäny kaikki kaapit napaani!

Tälle päivälle ohjelmaa, oon lupautunu kuskiksi illalla. Se on ihan mukavaa touhua 😊 Tai riippuu tietenkin ihan siitä, ketä kuskaa. Toiset ihmiset on todella raskaita pöhnissä, mut toi porukka jonka kans tänään oon lähdös liikenteeseen, on mukavia. Tiäks,  takapenkiltä kuuluu sellanen iloinen puheensorina, ei vittuilua ja vääkästystä tai muitakaan soraääniä...

Mä nukuin taas tosi huonosti. Toi sohva on ihan paska! Ei voi tietää nukuinko huonosti, koska nukutti huonosti, vai koska sohva on paska. Lopputulos nyt kuitenkin on sama. Onneksi mä en missään väsymystilas nuku ilman lääkkeitä, ikinä, niin rattiin nukahtamisesta ei oo pelkoo 😁 Mä joskus kokeilin mitä tapahtuu jos jätän iltalääkkeet kokonaan syömättä ja reilun 70 tunnin valvomisen jälkeen yks kaveri syötti ne mulle puoliväkisin. Meni vähä överiksi.

Mulla on nyt tavallaan tosi tylsää. Jos jaksais tehdä jotain, niin ei täältä kyllä tekeminen kesken lopu, mut kun oikeestaan ei jaksa. Juon täs kahvia koneelle liimaantuneena... Tekemistä kai se on seki. Vielä olis muutama tunti aikaa saada jotain järkevää aikaseksi ennen ku pitää lähtee. Kattoo ny.

Mä vähä säädin. Mulla muutama viikko sitten nostettiin Seroquel lääkitys 300mg->600mg, nyt mä ihan itse omin lupineni laskin sen takasi. Jotenki tuntuu liian tasaselta, ei oo väsy eikä pirtee, ei oo nälkä, ei oo iloinen eikä surullinen, on vaan, olla möllöttää. Mä oon nyt kahtena iltana, eilen ja toissapäivänä, ottanu ton 300mg ja tänään on jo ollu vähä elävämpi fiilis. En tiä pitäiskö soittaa lääkärille tästä asiasta. Haluiskahan se tietää?

No joo, eiköhän siinä ollu taas suurimmat.. Paipai

Joka päivä sitä oppii jotain uutta!

Tänään mä opin sen, et päivä, joka alkaa paniikkikohtauksella, voi olla aivan hyvä päivä. :)

Mä heräsin aamulla ja katoin kelloo. Voi ei, se on 11! Mä oon myöhäs! Salamana sängystä ylös ja puhelin käteen, jospa sen ajan vaikka sais siirrettyä. Mä mietin ja mietin mihin soittaisin, mut en mä keksiny mistä mä oon myöhäs. Tyyny takas päähän ja pieniä hengitysharjoituksia, kunnes aivot alkoi sen verran raksuttaa et tajusin, ettei mulla ihan oikeestikkaa oo tälle päivää mitään.

Uus yritys. Sängystä ylös ja aamutoimille. Parin kahvikupillisen jälkeen onnistuin lataamaan tiskikoneen täyteen ja käyntiin. Eihän se sitä montaa päivää odottanukkaa. Kun sain facen selailtua läpi, innostuin kuvailemaan ja askartelemaan! Moneen päivään tehny mitään ja nyt iski inspis. Vihdoin. Ja siitä tuotoksesta tuli vieläpä aivan hyvä, sanoisin. Vähä kirjaimet hyppelehtii, mut näkeepä käsityön jäljen 😂 Tein niitä heti kolme, mummulle, kummitädille ja yhden ylimääräisen, eiköhän sekin osoitteensa vielä löydä.

Mulla on ongelma. Se on sellainen ongelma, että silloin kun masentaa tai on alavirees muuten, mä en anna minkäänlaista arvoa millekkään mitä teen. Eilen illallallakin mietin, et taas yks päivä kun en tehnyt mitään, mut mähän kulutin koko päivän koiran huoltoon! Punnitus, lenkki, kynsienleikkuu, kampaus ja pesu + visiitti lähikaupassa ja ruuanlaitto/syöminen. Silti mun päässä on vaan musta aukko kun mietin päivän tekemisiä... Eli kun mä sanon et en oo tehny mitään, kukaan ei koskaan tuu tietämään pitääkö se paikkansa. :D 

Tänään pitkästä aikaa voi sanoa viettäneensä ihan mukavaa aikaa puuhastellessa, ei oo sellasta pakkopullaa kun viime aikoina ihan kaikki on ollut. Jos huomenna on sama fiilis niin saan ehkä siivottua täällä, vai meneeköhän se jo toiveajattelun puolelle... :D Vielä pitäis viimeistellä tuo koira eilisen pesun jäljiltä, sit olis kai päivän ohjelmanumerot siinä. Tai mistä sitä tietää vaikka innostuisin paketoimaan lahjat!

Eli tänään mä oon tehny vähemmän kun eilen, mut silti fiilis on aivan toinen. Sellanen tyytyväinen jopa. Vaikka kyllä tajusin just et oon kokonaan unohtanu syödä.. Ja kaupaski muka piti käydä. Onneksi (mä vihaan tätä sanontaa) huomenna on uus päivä!

Mä tos eilen lueskelin noita mun vanhoja tekstejä ja mä oon ihan ulalla, oonks mä oikeesti joskus osannu kirjottaa noin hyvin! Siis... Minä! Senkin pistin merkille, että mä oon jonkin verran saattanu päästä elämässä eteenpäin tässä vuosien varrella, kehitystä. Vähän. Ihan pikkuriikkisen. Ei oo vuosikausien työ tän pään kans menny ihan hukkaan. :) 

Siinä kai kaikki tällä erää. Huomiseen! <3

53 kuukauden tauko.

Heissan! Mietin pitkään perustanko uuden blogin vai jatkanko tätä, päädyin muokkailemaan tämän nykytilanteeseen sopivaksi. En tosin jatka siitä mihin viimeksi jäätiin, kun tässä on "vähän" kaikenlaista sattunut ja tapahtunut viimeisimmän postauksen jälkeen.

Mä tosiaan tykkään kirjottamisesta, mut kun kaikkee ei viitsi/uskalla/kehtaa tai vaan yksinkertasesti voi jakaa Facebookissa. Tänään mulla on mielen päällä ihan hirveesti kaikkee, liittyen koiraan ja jouluun ja ihmissuhteisiin. Alotetaan nyt kuitenki siitä, mitä mulle kuuluu, mikä kaikki heinäkuun 2013 jälkeen on toisin.

Mä oon menettänyt tänä vuonna paljon. Cindy-koira meni lopetuskuntoon maaliskuussa, Lola-kissa pitkän sairastelun jälkeen kuoli mun käsiin huhtikuussa ja elämäni koira, paras kaikista, Tapsu jätti meidät elokuussa. Jäljelle jäi 4v tiibetinterrieri Jida, jonka kanssa nyt kahdestaan asutaan kolmiossa keskustan tuntumassa. Jida astutettiin just, saa nähdä onko meitä helmikuussa monta. 

Mun elämäni sisältö on koira ja tietokone, muuten mä en tee mitään. En syö, en siivoa, en käy ulkona muuta kun koiran kanssa... Kunnes sitten taas eräänä päivänä on hirvee inspiraatio laittaa koko kämppä taas kuntoon. Nää mun mielialanvaihtelut on jotain niin mahtavaa. Not. Kultainen keskitie? Missä?

Mulla on näennäisesti kaikki hyvin. Mulla on kiva koti, oma auto, hieno koira, vakaat, ihan kivat tulot, pari hyvää ystävää ja läheiset välit vanhempiin ja sisaruksiin. Mut silti mä kehtaan olla masentunu ja suurimman osan ajasta haluan kuolla. Vaikka Afrikassakin kaikilla on kaikki huonommin. Hyi mua.

Kun joku kysyy, mitä mulle kuuluu, vastaus on aina että täshän tämä menee. Noku ei aina välttämättä mee, mut kukaan ei jaksaisi kuunnella rehellistä vastausta. Siks mä kirjotan, se on sit lukijan vastuulla haluaako mun juttuja nähdä vaiko ei. Winwin.

Tänään on koiran harjaus- ja pesupäivä, pitänee toimia ennen ku tulee yö.

To be continued...