Sekaisin.

Mutta mistä? No päästään. Tästä tulee pitkä ja sekava teksti, sori siitä.

Me suunniteltiin vievämme koko sisarusporukalla äiti 50v. lahjaksi Ikaalisten Kylpylään yheksi yöksi huomenna, se oli niinku ylläri josta kerrottiin jouluaattona. Äiti oli ensi aiva yhtä innoissaan ku mäki, mut sit eilen yhtäkkiä ilmoitti ettei ole lähdössä. Soitin siskolle joka ne on varannut ja hän sanoi että on erittäin huono päivä et soitellaan huomenna. Huolestuin sit tietenkin siitäkin niin paljon et otin yhteyttä siskon ystävään. Kerroin huoleni ja pyysin et vois puhua hänen kanssaan kun ei kerran mulle puhu.

Ensimmäisenä ajatuksena tän jälkeen oli, et lopeta suunnittelu. Ei tarvitse miettiä mitä pakkaat, tai koska viet koiran hoitoon. Ei tarvitse, et pääse kotoa mihinkään koskaan. Sit tuli mieleen, et sitä majoitusta tuskin tällä varoitusaikaa saa peruttua, joten mitä jos ehdottais siskolle, että mentäis päinsä hänen lastensa kanssa. Tästä kerroin siskon ystävälle ja hän ehdotti, että vois ottaa lapset ja mä pääsisin siskon kanssa kahdestaan liikenteeseen. Mikä idea, tätä ehdotan siskolle huomenna kun soitellaan.

Aamulla, melkein heti kun nousin, sisko soitti et äiti olikin muuttanu mieltään, mennään sittekki. Nyt mä en osaa enää suhtautua tähän yhtään mitenkään. Kerkisin jo innostua siitä et mentäis kahestaan, kerkisin jo ajatella ja suunnitella miten mä mahdollisesti voisin siskoa piristää.

Tää on aina sama juttu. Mä suunnittelen jotain, mut sit siinä meneekin joku pieleen, mä suhtaudun siihen tasaisen harmaasti, olishan tää nyt pitäny arvata. Sit mä suunnittelen jotain korvaavaa ja saan kaiken pääni sisällä valmiiksi, et tästä tulee nyt hyvä juttu, niin jää kaks vaihtoehtoo. Joko tää toinenki juttu menee vituiksi enkä suunnittele enää ikinä mitään tai sitten se alkuperäinen toteutuu sittenkin. Ja mä en enää tiedä mitä pitäis ajatella. Melkein tekis mieli sanoo et mä en lähe mihinkää.

Mä niin harvoin suunnittelen ja vielä harvemmin innostun jostain, et olisko liikaa pyydetty et ei heiteltäis ihan jatkuvasti niitä kapuloita rattaisiin?!

Okei, se siitä. Huomenna sit lähtö ja mä en oo tehny yhtään mitään sen eteen. Mulla meni pasmat ihan sekaisin tästä säätämisestä...

En saanu ees nukuttua. Menin sänkyyn pyörimään kun tuntui vähän jo väsyltä, pyörin ja hyörin. Sit eräs herra Y rupes laittaan mulle viestiä, et mitä teet, onko tylsää, heiteltäiskö vähä tikkaa. Vastasin siihen sitte tympeesti et "et sä halua olla mun kans tekemisis", niin se jatkoi viestittelyä ja lopulta soitti. Puhuttiin puol tuntia, tai enimmäkseen hän puhui ja mä kuuntelin. Jutun pointti kai oli se, et hän oikeesti olis nyt sit päättäny haluta olla sittenkin tekemisis.

Mä en oikeen osaa suhtautua siihenkään. Ihan kun mä pikkiriikkisen olisin katkera. Eihän se nyt mitenkää voi ensi sanoa et ei voida olla tekemisis ja sit yhtäkkiä et päätinpä että en välitä mitä muut ajattelee. Ja mun pitäis olla täälä avosylin et ihanaa sä tulit takas! Öööö, not.

No, puhelun jälkeen mä jatkoin sängys pyörimistä kunnes lopulta nukahdin. Se oli muutamaa minuuttia yli 2 kun viimesen kerran katoin kelloo. Sit heräsin 4.15. Sain uudestaan nukuttua. Sit heräsin 5.59. Oli jo vähä vaikeemman takana saada uudelleen unta, mut sit ku sain niin nukuin aamuun asti.

Eli kuten sanottua, mä oon nyt ihan sekaisin. Huonot unet, tuo Y:n juttu, tuo kylpyläjuttu.... Ja mun mukamas pitäis tehdäkki tänään jotain järkevää. Pah.

En mä sitä sano, on se nyt kiva että onnistuukin, mutta kun mä en jotenki osaa enää kääntää tätä uutta suunnitelmaa pois... Tosi vaikee selittää mitä päässä nyt liikkuu, mut ainakin mä yritin. Muuta en voi. Mä jatkan sitten jos saan kiinni siitä ajatuksesta, tai jotain. Nyt meen, moikkis 😊