Multa ei kysytty Alkos papereita! Tämä on huutava vääryys ja nyt mulla on ikäkriisi. Kävin hakemas kinkunpaistoviiniä huomiseksi. Sit mä olin maailman laiskin ja kävin autolla M-Marketis, eli mun lähikaupas, johon tulee kävellen AINAKI 200m. Tosin, puolustaudun, se kävi samalla reissulla kun muiski kaupois.
Mä ostin aika paljon juomia. 3 pulloo punaviiniä, 9 Olvia ja 4l maitoo. Ruuaksiki hyvän ja ravitsevan paketillisen pinaattilättyjä. Niillä mä ajattelin pärjätä joulun. Suunnittelin sen niin et ei tarvi käydä kaupas luultavasti ennen keskiviikkoo, ainakaan kun mä lopetan syömisen koska oon läski. Mä oon oikeesti lihonu 7kg siitä, mihin itteni sain laihdutettua järjettömällä vaivalla. On siitä kyllä jo 3 vuotta aikaa kun olin parhaimmillani, eli 57kg ja siitä se on hitaasti mutta varmasti kivunnut takas ylöspäin. Ja mähän siis oon kääpiö, 159cm.
Toi paino on mulle hankala juttu. Lähtötilannehan oli se, että mun painoindexi oli 29.2, siitä mä sen tiputin 22.5. Nyt kun oon taas pyöristyny, niin en oo enää laskenu. Vois muuten. Lempifarkutkin on nyt niin tiukat et jos niitä haluis käyttää, sais vältellä kaikkea liikkumista, istumista, seisomista ja varmaan vielä makoiluakin, ettei ne ratkee.
Niin se, miksi se on hankala juttu, on se, että mulla on jonkinasteinen ruumiinkuvahäiriö. Silloin kun mä olin valas, en osannu yhtää arvioida kokoani. Tilasin liian pieniä vaatteita (😯) ja sit itkettiin kun se vanha koko ei ollutkaan enää sopiva. Mä tilasin yhdet farkut, joihin mahtui mun toinen jalka polveen asti. Se ei ollu kivaa.
Kun mä laihduin sen yli 16kg, se oli melkeinpä vielä vaikeempaa. Mä tilasin aina liian suuria vaatteita, koska en mitenkää enää voinu nähdä kroppaani muutakun sinä läskinä. Ne aiemmin mainitut farkut oli mulle liian isot, mutta mä en vieläkään, siltikään tajunnu. Nyt kun mä oon taas vähän pyylevä, oon päässy jo siihen pisteeseen et hei, mähän olin laiha. Tai siis normaalipainoinen. Taaskaan mä en tiedä mitä mä nyt oon. Vaaka sanoo noin, mut tarkottaaks se mitää? Ei mulle. Mä oon nyt läski ja piste.
Mun suhtautuminen kroppaani on siis jollain asteella kieroutunut. No, se siitä.
Mulla ei oo taaskaan mitään tekemistä. Imuroidakki voi vasta huomenna, kun haluan aattona joulusaunan jälkeen tepsutella puhtailla lattioilla ja ton pienen tiibettiläisen kanssa eläes ei oo toivokaan et lattia ois moskaton kahta päivää peräkkäin. Pyykit vois kääriä kaappiin, mut ei siinäkää oo ku max. 10 minuutiksi puuhaa. Vois lähtee johonki, mut mihin muka... Vois heittää tikkaa, mut yksin... Tää on niin tätä, joka päivä samaa paskaa. Tän takia mä juon, mulla ei vaan yksinkertasesti oo parempaakaa tekemistä.
Tulipas taas paljon tekstiä. Tän takia mulla on blogi, mulla on niin paljon asiaa 😀 Sellaista asiaa mitä ei viitti Facebookiin kirjottaa, eikä täälä oo ketään kelle puhuiskaan. Paitsi koira. Ja se, että voin jakaa nää tekstit sellasille ihmisille, joita mun kuulumiset kiinnostaa ja joille niitä haluan jakaa. Kirjottaminen on just sen takia niin mahtava tapa purkaa itteensä, voi nostaa esille asioita mielestään ja sit se teksti saattaa jopa herättää keskustelua. Tosta painoasiastakaan en varmaan ikinä olisi kellekkään mitään naamatusten puhunut. Tai ehkä sen verran et "hei mä oon läski" mut nyt on avattu tarina tän takana.
Jees, eipä mulla muuta. Ainakaan just nyt. Pai!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti