Keskiviikkona Olanzapiiniannosta laskettiin lisää, eli 15->10mg. Sen jälkeen nukkuminen on ollu ihan mahdotonta, tai ainakin nukahtaminen. No, eilen ajattelin et syön tota 15mg:aa kunnes tää tiputusrumba on ohi, en mä jaksa sinne herätä jos nukahdan vasta aamuyön puolella. Eilen otin 15mg ja kappas, sain silti ottaa Opamoxin ennen kun Nukku-Matti vaivautui saapumaan vieraisille. Sen jälkeen uinuinkin sitten kuin pieni possu puoli kymppiin asti ja meinas tulla kiire.
Massu ei vieläkään ole ihan normaali. Eilen oksensin vain kerran ja yön nukuin hyvin, mutta nyt taas myllästää. Valitin ehtoolla kakssuuntasten ryhmäs, et mitä vitun pahaa mä oon kenellekään tehny ansaitakseni tän kaiken. Tuntuu että mua nyt rankaistaan jostain, mut kun en tiedä mistä. En olisi millään jaksanut haavapesullekaan, mutta niin vain kuitenkin sain ne uudelleen pakettiin. Alkavat näyttää jo tosi hyvältä, en tiedä onko mulla keskiviikkona sielä kontrollissa mitään näytettävää enää. Ei tos leikkaushaavas ees tarvisi enää pitää sidosta, mut kun se on niin susiruma, että tykkään tosta valkosesta lapusta enemmän.
Pihalla tulee ihan kaatamalla vettä. Miten mieltä ylentävä keli! Onneks ei oo koiria nyt.. Muutenkin oon ollut tyytyväinen etten vielä ottanut niitä kotiin, kun oon iltaisin niin väsynyt et meen jo kasilta sänkyyn ja aamuisin nukuttaa niin että en ehtisi niitä hoitaa ennen kun pitää tiputukseen lähteä. Huomenna otetaan PVK ja katotaan onko se hemoglobiini lähteny nousuun, voisko sieltä löytää syyn tälle uupumukselle. Sehän siis oli aika matalalla vielä kun sairaalasta lähdin.
Mua vaivaa. Nyt mä tiedän, et mä olisin voinu vammautua tai kuolla tuohon tautiin. Silloin kun kävin sillä hoitajalla, niin se sanoi että paise on aina keskussairaalan asia. Siitäkin kai olis jo voinu arvata että se on vakavaa. Kuitenkin kun lauantaina se paise löydettiin, kaikki yritti vaan tyynnytellä mua. Kysyin lääkäriltä siinä vaiheessa kun alettiin valmistella Tampereelle lähtöä, että kuolenko mä. En kuulemma. Kysyin, et voiko se puhjeta tai jotain, ei kuulemma. Sit se sanoi, et se on niin syvällä sielä omissa oloissaan et ei oo hätää et leviäis mihinkää.
Sit ne sanoi et mut nukutetaan jo ennen lähtöä ja lähden saattajan kera. Siitä olis jo voinu päätellä et se on oikeesti vakavaa. Sunnuntaina kun heräsin teho-osastolta, olis kai pitäny hälytyskellojen soida. Ei soinu. Mä en pystyny liikkuun, puhuun tai hengittään, mut olin aika varma et mulla ei oo mitään hätää. Pikkuhiljaa asiat alkoi selvenemään. Se leikkaus oli kestänyt 1,5h ja ollut vaikea. Paise oli kilpirauhasen ja päänvaltimon välissä ja niin kiinni nielurisassa, että sekin piti poistaa samalla.
Tapasin monia lääkäreitä ja tosi monia hoitajia. Yhdeltä hoitsulta kysyin, et olisinko mä voinu kuolla, niin se sanoi, et olisin kyllä soittanut ambulanssin siinä kohtaa kun henkeä olis alkanu ahdistaa. Okei, eli hengitysteiden tukkeutuminen olis ollu suurin ongelma. No ei, yks lääkäri sanoi, että se olis ihan hyvin voinut levitä aivoihin ja sit ei olis ollu kivaa.
Lähdin terveyskeskukseen ihan perus kurkkukivun takia ja palasin 2,5 viikkoa myöhemmin kera tiedon, et mä voisin olla nyt vammainen tai kuollut. Leikkauskin olis voinu mennä paljon huonommin kun mitä meni. Mä tunnen itseasiassa yhden ihmisen, jonka nielurisaleikkauksessa oli mokattu ja äänihuuli kärsinyt, puhuu silleen hassusti hinkumalla. Sit kun vielä oli kaikkia noita tärkeitä juttuja siinä paiseen lähellä, niin mitä tahansa olis voinu tapahtua. Kirurgiaki olis voinu vaikka väsyttää siinä aamuyön tunteina.
Ihan hirveetä ajatella, mitä kaikkee olis voinu tapahtua, mut oikeestaan mä pääsin aika helpolla. Tavallaan. Viikkoa myöhemmin kun heräsin sieltä teholta hengityskoneessa, aloin jo pärjätä ilman lisähappeakin. Yhdessä viikossa paljon edistystä. Sairaalajakso olis jäänyt paljonpaljon lyhyemmäksi ilman tota trakeostomiaa, se oli kaikista pitkäaikaisin ongelma. Kipujakin on ollu noin 2000x vähemmän kuin mitä vois luulla.
Mun täytyy tunnustaa yks asia. Mulla oli sielä sairaalassa lääkelistalla Oxynorm, eli vahva opiaattikipulääke, tarvittaessa. Burana ja Panadol jatkuvana. Ihan totta, mä olisin kyl pärjännyt ilmankin, mutta kun se opiaatti sielä listalla oli, niin välillä esitin kipiämpää ku oonkaa ja pyysin saada sen. Ihan vaan koska se oli kivaa. Niitä myydään kovalla rahalla viihdekäyttöön pimeästi ja mä sain niitä ihan vaan pyytämällä ilmaseksi. Tai no, sairaalamaksuun sisältyvästi. Sielä Tampereella ennen trakarin poistoa ja vähän sen jälkeenkin mulla kyllä oli ihan aikustenoikeesti kipuja, mutta Seinäjoella ei enää juurikaan...
Mut kun miettii, et jos mä olisin ihan oikeesti tarvinnu niitä, niin olis ollu paskempi homma. Sielä Tampereella lääkelistalla oli 5-10mg kerralla ja max. 40mg vuorokaudessa. Kun pääsin Seinäjoelle ja lääkäri kattoi mun listaa, niin se vähän leikkas sitä.
Vähän. 5mg kerralla ja max. 10mg vuorokaudessa. Kertaakaan en kyllä ottanut maksimiannosta missään kohtaa. Teho-osastolla sain Fentanyyliä suoneen ja se vasta kivaa olikin. Semmonen leijuva olo ja kivut unohtui kyllä ihan täysin. Paljoakaan en kyllä siitä ajasta muista, mut ehkä se on osittain hyväkin juttu.
Nyt pitäis päättää mitä sitä laittais ruuaksi vai keittäiskö vaan lisää kahvia. Mun on suunnilleen siitä asti kun sain luvan syödä, tehny mieli perunaa ja nakkikastiketta 😂 Värkit kyllä löytyis, kun vaan jaksais. Yks vaihtoehto on spagettikastike tuosta ylijääneestä tortillajauhelihasta tai sit ihan mun suosikkia eli broileripastaa. Se kahvi kyllä houkuttelis kans. Hmm...
Tulipas taas tekstiä. Innostuin. Nyt vois lähtee tyhjäämään tiskikoneen ja kattoo sit sitä ruokaa. Pai!
