Punnitus #4

Ristiriitaiset fiilikset. Toisaalta se, et paino on vihdoin lähtenyt laskuun, tuo motivaatiota jatkaa yrittämistä entistä kovemmin. Se taas tarkoittaa sitä, että koska en pääse lenkille ton kintun vuoksi, niin syömisten kanssa pitää olla erityisen tarkkana, pitää rytmistä ja terveellisyydestä kiinni. MUTTA, toisaalta ei tee yhtään mieli syödä, oikeestaan sekä koko kroppa, että aivot on sitä mieltä, että ton leivän tunkeminen naamariin väkisin on syvältä, eikä niin pitäisi tehdä. 

Painokuvasta puuttuu nyt rasva%, koska se ei nyt vaan halunnut antaa sitä tänään. Koska en edelleenkään luota sen tieteelliseen tarkkuuteen, niin annan nyt vaan asian olla. Viikon tulos: -600g!

En voi olla miettimättä tätä syvemmin. Johtuuko yhtäkkinen pudotus nyt siitä, että ne kestomenkat on vihdoin ohi? Sit mä lakkasin ressaamasta viikon tulosta, en siksi et se on järkevää, vaan siksi että luovuin toivosta. Tai se, et en oo käynyt lenkillä pariin päivään. En tiedä ku en oo asiantuntija, mutta eikös liika rasitus saata kerryttää nestettä esim jalkoihin? Paha mennä sanoon näin yhtäkkiä, mutta oon tyytyväinen et se laskee. 😍

Niin, se tohtori tosiaan soitteli silloin keskiviikkona. Puolitettiin nyt Azonakin, kun tuntuu ettei tää vauhti meinaa taipua. Oli vähän huolissaan ja toivotti tervetulleeksi päivystykseen mikäli tuntuu siltä, mutta ei nyt kyllä tunnu. Ei yhtään. Mikäli tuokaan lääkemuutos ei auta, on vuorossa Olanzapiinin nosto, mutta en mä haluu sitäkään. Joten nyt on vissiin kaikista paras vaan olla hiljaa ja vastustaa O:lla alkavia asioita, kuten osasto ja Olanzapiini. 

Hoitsulla kävin eilen ja täytettiin semmosta resurssitilkkutäkkiä. Tehtävänä oli listata tärkeitä ihmisiä, ystäviä ja idoleita eri aikakausilta, eli lapsuus, nuoruus ja aikuisuus. Vittu että oli vaikeeta! Perhe nyt tietysti oli helppo, mutta ei mulla oo lapsuuskaveria. Mietin mun luokkalaisia ja kaikkia, mut ei siellä ollut ketään joka olis jäänyt mieleen erityisen tärkeänä. Vaan nythän mä jotain keksin tässä kirjoittaessa, eli mulla on kaks mun ikäistä serkkua, joiden kanssa vietin tosi paljon aikaa lapsuudessa. Listataanpa se. 

Nuoruuteen tuli ex-mies, jonka kanssa seurustelin melkein 4 vuotta 2.8.2009 alkaen 😁 Vaikka olinkin silloin "jo" 18v. Niin listaan sen nuoruuteen, koska tuntuu että siitä ihan oikeesti on ihmisikä aikaa. Nykyään entinen paras ystävä tuli kans nuoruuteen ja terapeutti lasten ja nuorten psykiatrianpolilta. Siinä ne. Aikuisuudessa tulee mieleen taas psykoterapeutti sekä nykyinen mies ja nykyinen paras ystävä, mut ei ne voi olla ainoot, eihän? Miksei toki voisi, jos on erakkoluonne... 

Ehkä mä olen jotenkin rajoitetusti kyvykäs solmimaan kestäviä ihmissuhteita noin yleisesti? Tää on kyllä nyt paha ajatus, enkä haluu et tää on totta, mutta mitä jos mä en vaan arvosta ihmisiä ympärilläni tarpeeksi? Niinku ajattelee esim tätä nykyistä edeltävää suhdetta silloin vuosia sitten, niin en mä lisää sitä tolle listalle, vaikka silloin sanoinkin lähes joka päivä rakastavani. Suhde päättyi hyvin ikävissä merkeissä, mut oli siinä vuoden verran pääosin hyvää aikaa kuitenkin. Enkö mä arvosta sitä, eikö se merkkaa mulle mitään, vai peittääkö se paska sitten kaiken hyvän alleen? Mee ja tiedä. Ehkä mä sit oon (vähän) tunnevammanen.

Vielä pätkä aiheesta. Mä aina sanon et mulla ei oo kavereita. Mä aina sanon et mulla ei oo koskaan ollutkaan kavereita. Sehän ei oo totta, mulla on aikuisuudestakin esimerkiksi toi tikkaporukka, jonka kanssa oon viettänyt paljosti aikaa. Mutta, jos ei perhettä, BFF:ää ja BF:ää lasketa niin ei mulla oo ketään jolle soittaa kun kaipaa juttuseuraa. Sitä mä tarkotan sillä, kun sanon et ei oo ketään... You know?

Jaa tätä tekstiä nyt rupes tulemaan, jokohan piisais. 😅 Ai niin, mulla on vielä unikuva. Unta paljon mutta kevyesti. Syvää unta paljon mutta liian vähän. REM-unta vähän, liian vähän. Mua ahdisti illalla simona ajatus nukahtamisesta ja siitä rauhassa paikoillaan makoilusta. Sain sit kuitenkin aika ajoissa unen päästä kiinni ja nyt se kuva:

Jees. Koiran kampaukseen mars! Jännittää kattoa koira-vanhemman korvia, tänään oli kortisonikuurin viimeinen päivä ja nyt mietitään sitten jatkoa sitä mukaa miltä korvat näyttää. Toivotaan parasta, pidetään peukkuja, sormet ja varmpaat ristiin yms. Heippa!