Ehkäpä...

..Kaikki ei sittenkään ole ihan niin huonosti kun mä eilen väitin. Hän tuli sittenkin. Mulla meni taas ikuisuus ennen ku onnistuin rentoutumaan tilanteessa, mut onnistuin kuitenkin. Eipä keriitty tehdä mitään, teeveetä lukuunottamatta, ennen kun piti päästä nukkumaan, mut olihan se mukavaa nukahtaa toisen kainaloon pitkästä aikaa. Varsinkin, kun kerrankin vieressä on joku, joka haluaa vaan olla siinä eikä yritä mitään kun tiesi että olin tosi väsynyt, 

Jostain syystä X mä heräsin neljältä ja koska oon reilu niin herätin toisenkin. Ihan kätevää herätä aamulla panetukseen jos on vieressä joku joka voi ongelman ratkaista. Sitten olin vielä reilumpi ja jätin yksin sänkyyn, kun en itse saanut enää uudelleen unta. En mä tiä, enkä tajunnu kysyä, et kumpi olis sit parempi: Pysyä vieressä ja pitää toinenkin hereillä, vaiko jättää yksin nukkumaan. 

Mä luulen et mulla on jonkinlaista dissosiaatio-ongelmaa. Esim. Mietin eilistä tekstiä lukiessani, et olinkohan sittenkin vahingossa kännissä. Monia muitakin tilanteita ollut viime aikoina, että en jotenkin saa itseäni istumaan siihen mielikuvaan jälkeenpäin. Epätodellinen olo, jos ei olis todistusaineistoa niin en uskoisi eilistä tekstiä edes kirjoittaneeni. Tää pitäis varmaan ottaa lääkärin kans puheeksi, koska en nyt viime aikoina ole oikeasti ollut kännissä vaikka siltä jotkin asiat tuntuu. 

Nyt kun on kahvit litkitty niin vois palautua tonne kainaloon. Se on ihan hyvä paikka olla 💗 Me jatkamme, sii juu!