Päässä. Selkeästi päässä on jotain vikaa. Se on se epätoivo, mistä oon aiemminkin puhunu. Se, et pitäishän mun nyt tietää, ettei mulle tapahdu kivoja asioita. Sit kun sattuu kiva asia, niin olkaa kohauttamalla sivuutan sen ja odotan et sekin menee vituiksi. Sit kun se menee, voin aina sanoo et mä niin tiesin tän!
Mä oon jollain tiedostamattomalla tasolla kuluttanut koko viikon yrittämällä pelottaa tämä mieshenkilö kauemmas, poispoispois. Tämä kertomalla kaikki huonot puolet itsestäni ja sairaudestani. Nyt kun hän ei oo säikähtänyt ja jättänyt mua, mä en osaa pitää sitä hyvänä asiana, vaan kyynisenä odotan sen tapahtuvan ennemmin tai myöhemmin. Oliskohan tämmöseen tarjolla ammattiapua? Mielenmaiseman vääristymä tämä jollain asteella kyllä on.
Koska mä oon kyvytön viettämään aikaa kodin ulkopuolella, niin me sovittiin eilen illalla että hän tulee mun luo tänään. No, tänään sitten kysyin mikä on meininki ja vastaus oli "makaan alasti sängyllä ja odotan sua tänne". Mä olisin tietty voinu sanoa tekeväni sitä samaa, mut mun aivot väänsi sen niin, että hän ei oo tulossa. Siitähän sitten pettymyksensekainen loukkaantuminen, josta oli yllättävän vaikea päästä yli, vaikkakin hän sanoi tulevansa.
Nyt mun pitäis löytää jostain se ihastumisen alkuhuuma. Missäköhän semmosia myydään? Mun pitäis olla hyvällä tavalla jännittynyt ja innoissani odottaen, mutta pakko nyt kyllä sanoa, et ei tunnu miltään. Odotin, petyin, loukkaannuin, menetin otteen itsestäni. Musta tuntuu et joku muu kuin minä hallitsee vahvasti mun mielialaa, eikä se joku halua mulle hyvää fiilistä.
Muutenkin oon aika pihalla, en yhtään muista aiempien kappaleiden sisältöä, enkä välttämättä jaksaisi niitä lukeakkaan. Sen vaan tiedän, et ensimmäistä kertaa 33 päivään mun tekee niin vahvasti mieli kaljaa, et oon jo tossu ovenraossa menossa kauppaan. En kuitenkaan mene, koska olis tyhmää munata kuukauden onnistuminen ilman mitään syytä. (Vaikka mun pää ei edelleenkään suostu uskomaan, etteikö siihen olisi syytä)
On aika raskasta olla minä, elää tän pään kans. Toki kaikilla muillakin on omat ongelmansa, musta vaan tuntuu et toisille niitä on annettu vähän suuremmalla mittakipolla. En toki ole siitäkään asiasta täysin varma.
Mä oon aina pitänyt itseäni huumorintajuisena, mut jotenkin se ei ilmeisesti osu kohdilleen tän kanssa. Tai en mä muutakaan syytä keksi, miksi hänen humoristiset heittonsa saa mun aivot kiehumaan, mut näkeen punaista herne nenässä, kyrpä otsassa ja käpy tulessa. Ehkä hän kertoo vääriä vitsejä väärään aikaan, ehkä mä en oikeesti oo huumorintajuinen tai sitten.... En tiedä. Jotain
Sit mua ärsyttää kun asioista ei puhuta niiden oikeilla nimillä. Niinkuin nyt esimerkiksi kysyin, saisko hänestä seuraa iltakävelylle. Epämääräinen vastaus. Nyt, tunti myöhemmin, tuli viesti: "kerkeet käydä lenkillä ennen ku tuun". Miksei helvetissä voi sanoa, et ei kiinnosta sun kans lähtee kävelylle. Toinen tapa on ystävällisempi, mut saman tunteen kumpainenkin tapa mussa herättää yhtäkaikki.
Mun näppäimistö ehkä sulaa kun naputan niin ahkerasti. Nyt vaan on paljosti asiaa mielen päällä. Mä ihan oikeesti muuten vihaan odottamista, sen mä nyt halusin tähän loppuun vielä sanoa. Heipat!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti