Tekis mieli vetää semmonen. Voiko olla yhtä aikaa tyytyväinen elämäänsä, jopa onnellinen, mutta silti väsynyt ja ahdistunut? Jos voi, niin mä oon.
Kaikki on hyvin, mulla on oma elämä aikalailla kasassa, mä osaan, voin ja pystyn kykenemään. Mulla on varsin ihania ystäviä ja eräs miespuolinen henkilö on hulluunnuttanut mut täysin. Mä tunnen oloni hyödylliseksi ja rakastetuksi. Mulla on ihan oikeasti hyvä olla. Suurimman osan aikaa... Loppuaika ahdistaa, koska nyt palaamme jälleen vanhaan tuttuun ongelmaan nimeltä syöminen.
Mä syön kyllä, sen viis kertaa päivässä. Laitan ruokaa, joo kyllä. MUTTA: Mä syön tosi pieniä annoksia, vähän kerrallaan ja mä meen pahasti miinuskaloreilla lähes poikkeuksetta. Äsken kulutin 35 minuuttia elämästäni kokkaamalla italianpataa ja sen jälkeen 20 minuuttia sen syömiseen. Ja onnistuinkin syömään melkein puoli annosta. Sama kävi eilen sisäfilepihvin kanssa; puolet söin, loput roskiin.
No miksi se sitten on niin vaikeaa? Kysehän ei ole siitä, ettenkö mä jaksaisi kokata. Mä edelleen ihan pidän siitä ja tänäänkin tein sen jo kahdesti. Kyse ei ole siitä, etteikö olisi mitä syödä. Eilen mulle kannettiin valmis ruoka naaman eteen ja mitä mä teen? Pieniä paloja närppien söin kolmasosan. Ongelma on se, että mä en vaan saa määräänsä enempää sitä sapuskaa syötyä ja se raja on nyt kyllä hyvin matalalla. Liian matalalla. Sellaisella korkeudella, että eilen viidellä aterialla mä sain kaavittua kasaan 1300 kaloria. Siinä on ainakin sata, oikeestaan pari, liian vähän.
Ei tää oo edes laihdutusjuttu. Mun jokainen aivosolu tietää että pitää syödä laihtuakseen, mut silti.
Paasto oli ehkä huonoin idea jonka mä oon ikinä keksiny ja uskokaa pois, mä oon aikoinani keksinyt hyvinhyvin huonoja ideoita. Tavoite, eli annoskokojen pienentäminen saavutettu siis ihan liian hyvin. Toinen huono idea oli alkaa laskea kaloreita. Sen piti toimia niin, että tiedän syöväni tarpeeksi jos lasken ne. Se toimii käytännössä oikeasti niin, et mun pää ei anna lupaa päästää niitä lukemia kovin ylös, vaikka tarkat laskelmat tavoiteruokamäärästä on tehty. Lisäksi mä oon alkanut huijata. Tänäänkin merkkasin 200g italianpataa kaloreihin, vaikka söin vaan puolet siitä. Jos tarkkaa lukua ei oo tiedossa, lasken aina yläkanttiin. Mä huijaan siis lähinnä itteeni ja sehän ei ole hyvä asia alkuunkaan.
Mutta miten tää lopetetaan? Kas, siinäpä vasta kysymys. Miks pitää tehdä yhdestä elämän perusedellytyksestä itelleen ongelma, vaikka kaikki on muuten hyvin? MIKSI?!?!
Puheenaiheenvaihdos: Soitin tänään mun hoitajalle ja kerroin tästä dissotyyppisestä ongelmasta, niin se soitti lääkärille ja sit mulle takas ja sain ajan jo torstaille!
Mä taidan mennä ja mököttää. Ei nyt oikein mikään ees huvita... Eli heipat vaan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti