Mulle on tässä nyt ilmaantunut harkittavaksi mahdollinen miesehdokas. Vähän metsään meinasi mennä meidän lauantai, sunnuntai vasta perseestä olikin. Eilen olin väsynyt ja tänään kiireinen. Satamiljoonaa hyvää syytä pitää vähän etäisyyttä. Syistä että:
1. Mua pelottaa. Mua pelottaa ihan vitusti! Aina ja joka kerta, kun päästän uuden ihmisen lähelleni, mä kärsin siitä itte ennemmin tai myöhemmin. Mun on vaikee luottaa keneenkään ja se tekee elämästä vaikeeta, koska luottamus on ihmissuhteessa ehdottomasti tärkein asia mun mielestä.
2. Mä oon kyvytön viettämään aikaa muualla kuin kotona. Kun poistun, tuun levottomaksi ja sehän on sitten hankalaa. Kaupassa voin käydä, siellä mulla on selkee kuvio: Mene sisään, kerää ostokset, maksa ne, pääset ulos. Tai ravintolaan/kahvilaan: Mene sisään, valikoi mitä haluat, syö/juo, maksa ja poistu. Mutta jos mä meen jonkun luo, mulla harvemmin on suunnitelmaa. Se ahdistaa. Ja sit kun kyseessä on täysin vieras paikka, niin en mä osaa olla oikein mitenkään päin.
3. Rytmit ja rutiinit. Mulla on täydellisen hallittu elämä. Mä nukun, herään, käyn lenkillä, syön, peseydyn, siivoan, ym. Tietyssä rytmissä. Mä pystyn pitämään oman pääni ja elämäni kasassa sillä, että teen samat asiat samassa järjestyksessä joka ikinen päivä. Mitäs sitten kun siinä on toinen ihminen, joka ei (miksi ihmeessä ei 😮) eläkään mun rytmissä?
4. Koirat. Ne on jaetulla ykkössijalla mun elämäni tärkeysjärjestyksessä ja tulevat olemaan sitä jatkossakin.
5. Yhteiselo. Kestäisinköhän mä sitä, että olisinkin yhtäkkiä jotenkin tilivelvollinen. Siis, että en saisikaan mennä, tulla ja olla just niinkuin haluan, vaan on se toinen huomioonotettavana. Kuulostaa hankalalta.
6. Päihteet ja rööki. Ei, ei ja ei, ei mulle kumpaakaan. Tylsä minä olen, miten kauan toinen sitä kestäisi.
7. Sairaudet. Oletetaan, että joku olis niin hullu, et haluis vaimon tällä diagnoosilistalla, niin kauankohan kestäisi, ennen kun todellisuus lyö päin näköä sairausjakson muodossa.
8. Musiikkimaku. Mä tykkään kuunnella musiikkia ja mieluiten kovalla, mutta mun musat ei yleensä tapaa kelvata kenellekään muulle 😅
9. Yhteenmuutto. Ei. Mä en luovu mun kämpästä, enkä mun tavaroista. Tämä, koska pahinta on syytä pelätä, enkä mä halua jäädä tyhjän päälle kun se tapahtuu.
10. Loppuelämä. Punainen tupa, kultainen noutaja, 2 lasta, avioliitto ja farmari-Volvo. Kiitos ei.
-Ei musta tuu talonomistajaa, vuokralla oon vapaampi.
-Mä en tykkää kultsuista rotuna.
-Ei lapsia. Ei.
-Miksi naimisiin? Mitä se muuttais?
-Mä ajan Toyotalla.
-Perunamaata ei oo mainittu mut sen mä voisin hoitaa.
Mutta...
...Mä laitan ruuan, siivoan, pesen pyykit ja teen sen kaiken juuri lainkaan valittamatta. 😜
...Mä osaan vähän kaikkee, semmonen jokapaikan-Johanna.
...Mä oon hyvinkin vähään tyytyväinen, lähes asiassa kuin asiassa.
...Mä oon ihan hyvin taloudellisesti toimeentuleva.
...Mä oon itsenäinen aikuinen nainen. Mä ihan viihdyn seurassa, mutta pärjään varsin mainiosti yksinkin.
Laskin nopeesti plussat ja miinukset yhteen ja totesin, että musta tulis ehkä paskin vaimo ikinä.
Sen pituinen se.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti