Joo, joku vois sanoo tähän et ei juo enää ikinä. Mä oksensin eilen viä yheksältä illallaki, nukuin päin vittua ja yhä on sellaanen puusta pudonnu olo ja vähä niinku oksettaiski. Ihmettelen, miten oon päässy edes kotiin! Aamukahvikipannullinenkin jäi kesken. Näin ei oo käyny sit sotien...
Kaupassakäymisen vaikeus. Lidlissä kavin maitoo ja leipää hakemassa, se vaati 3 tunnin suunnittelun ennen ku sinne pääsi ja järjettömän hengästyneisyyshikoilukohtauksen sen jälkeen. Itse reissu meni sillee ihan hyvin, moikkasin yhtä puolituttuakin ilman sen kummempia vaikeuksia. Mun PITI käydä hakemas eilen unohtamani tavarat, mut nyt on kyllä sellaanen fiilis että en lähde enää mihinkään, kun kerran kotia takasi pääsin. En poistu enää koskaa, tai ainakaan ennen ku röökit loppuu.
Joskus mä mietin et pitäiskö sitä syödä jotain, yleensä mä kyl mietin et vois lopettaa syömisen. Mä en oikeen tiä kumpi tähän hetkeen sopis paremmin, kun heikottaa niin et vois syödä, mut oksettaa niin et vois lopettaa. Jos mä ratkaisen ongelman keittämällä lisää kahvia. Ei se kyllä liity asiaan mitenkää, mut jos juo jälkkärikahvit niin voi kuvitella syöneensä ennen sitä. Tai jotain.
Mulla jäi muutama kalja aatolta, nyt voimakkaasti tekis mieli avata ainaki yks, vaikkei noi krapularyypyt mun tapoihin kuulukkaan. Tää olo vaan on niin jäätävä... Tietysti sitä vois ihan järkätä sellaset pienet sievät tikkabileet tälle päivää, ku ei tää olo kerran mee ohi niin hommataan uus olo! Öööö, not.
Eipä tää kirjottaminenkaa oikeen ota sujuakseen. Parempi yritys taas huomenna.... Pai
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti