Mä tein eilen kaiken oikein. Lopetin kahvinjuonnin päivällä ajoissa, otin lääkkeet oikeaan aikaan, söin hyvän iltapalan, rauhoitin pari tuntia ennen sänkyyn menoa.... Ja mitä tapahtuu? No ei vittu mitään! Kello oli neljä kun viimeisen kerran laitoin silmät kiinni. Sit ysiltä herätys. Kivaa!
Nukkuminen ja syöminen on elämän perusedellytyksiä ja mä en osaa tehdä kumpaakaan oikein. Toi viiden tunnin uni ei vaan riitä mulle, mä oon väsynyt ja pahantuulinen päivisin, epätoivoinen öisin. Mitään en saa aikaseksi. Ja niinku mä eilen sitä hehkutin et nukuin hyvät unet ja nyt rytmin kääntö onnistuu - no ei vittu välttämättä onnistu.
Mä en oikeesti jaksaisi tätä enää. Multa kysyttiin yöllä et pelkäänkö mä kuolemaa, niin vastasin et tällä hetkellä odotan sitä innolla. Eläminen on niin kamalan vaikeeta, kuoleminen olis helpotus. En oo kuitenkaa tekemäs ittelleni mitään, siitä ei oo pelkoo! Mulla muutenkin siinä valvoessa pyörii päässä kaikenlaisia ajatusketjuja, joista jokainen päättyy siihen et "mä haluan kuolla". Kaikki noloudet mitä oon ikinä tehny, pyörii päässä eikä loppua näy.
Mä laitoin eilen kakssuuntasten Faceryhmään kyselyn ihmisten lempi ruuista. Mulla oli toiveena se, että sieltä tulis joku idea joka saa veden kielelle, et hei mä haluun tota, mut ei. Siinä ketjussa on varmaan 50 kommenttia, osa sellaisia mitkä mun ruokalistalle kuuluu muutenki, osa ihan ehdoton nounou ja loput kuulostaa vähintäänkin epäilyttävältä. Yks resepti oli sellanen, jota mä EHKÄ saatan joskus kokeilla. Mä oon nirso, tiän sen, mut silti olis joskus kiva kokeilla jotain uutta. Mä en vaan uskalla.
Tänään on 6 vuotta siitä, kun hautasin Helmi-koiran. Helmi oli 3/4 kääpiövillakoira ja loput kiinanpalatsikoiraa. Se oli ihan superihana, sellanen 5kg pikkuinen jolla oli trimmattava turkki. Mä tykkäsin ajella sille koneella erilaisia kampauksia ja siinä riitti puuhaa useempi tunti kuukaudessa. Silloin kun mä 4,5 vuotta sitten etsin uutta koiraa, niin ensisijaisesti mulla oli mielessä just trimmattava, mut päädyinkin sitten ottamaan vähän toisenlaista turkinhoitoa, eli Jidan. No, kuitenkin, Helmin haudalle mä en pääse käymään, koska mun kotitalo jonka pihassa se on, on myity, mut illalla sytytän kynttilän täällä pienen muistolle.
Kesken vitutuksen pienen hymyn huulille sai ajatus siitä, mitä talon uudet omistajat mahtais tykätä jos joku umpivieras käy kantamassa hautakynttilän heidän takapihalle 😂 Saattais tuntua hivenen karmivalta.
Mulla on tavallaan tylsää. Siis vaan sillee tavallaan. Huvittais tehdä jotain, mut mikään tarjolla oleva tekeminen ei huvita. Vois ryypätä. Ratkaisu kaikkiin ongelmiin, mukamas ainakin. Jos nyt kuitenki jois tän kahvin loppuun ja söis, kattois sitte et vieläkö se kalja maistuis. Suunnitelma. Huomasin just et vitutuskin helpotti tässä kirjoittaessa. Sen takia mä kirjoitan 😊Heivaanhei.
HELMI 7.8.2004-12.1.2012
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti