Mä pääsin eilen (tänään) nukkumaan jo ennen kolmee! Tää illalla valvominen ja aamulla väkisin nouseminen alkaa tuottaa tulosta. Jos tähän tahtiin edistytään niin ehkä jo ens vuonna mä oon nukkumas ennen puolta yötä! Wau!
7 tunnin yöunet siis. Sai siitä sen verran virtaa, et sain auton ja pihan putsattua lumesta jo tähän aikaan mennes. Lumikola olis ihan hieno keksintö, mut kiireetön ihminen tolla työntyrilläkin noin pienen pihan siivoo. Nyt pitäis laittaa tiski- ja pyykkikone hyrräämään ja käydä kaupassa. Niinan käynti sai päähän tosi paljon ajatuksia, enkä mä oikeen tiä onks se hyvä juttu. Ahdistaa.
Juteltiin tästä mun nukkumisesta, niin se ehdotti et mä nyt sit kuitenki kokeilisin nostaa sen Seroquelin takas 600 milliin, ku parin viikon päästä on lääkäri niin näkis viä ennen sitä et kuinka siinä käy. Ehkä mä kokeilen, vaikka pelottaakin se puutunut, tunteeton, yltiötasainen olotila joka siitä viimeksi tuli. Se ei ollut kivaa.
Sit me mietittiin tätä mun syömistä, siis sitä kun mä ahmin öisin ja paastoan päivällä. Jos se meneekin niin, että mä en saa nukuttua → Ahdistus → Ahmiminen. Sit se jatkuu → Ahdistus → Huono omatunto. Ensi mä ahdistun siitä kun en saa nukuttua ja sit mä ahdistun siitä ahmimisesta. Eilen illalla kun olin syöny hevosannoksen patonkia ja suklaata, mun teki hirveesti mieli oksentaa. Ja nyt mua pelottaa. Mä oon kattellu vuosikaudet syömishäiriötä vierestä, en mä sellasta halua. En!
Tai no, oikeestaanhan mulla on jo syömishäiriödiagnoosi, F50.1 Epätyypillinen laihuushäiriö. Sen teki mun oman lääkärin sijainen viime maaliskuussa, kun puhuttiin mun syömisestä, tai siis syömättömyydestä. Silloin söin pieniä annoksia ja max. 2x päivässä, ihan normaalia oli jos ei joka päivä viittinyt jääkaappia raottaa. Nyt mulle tuli mieleen toi Seroquel, kun söin sitä silloinkin, mut osasin olla ahmimatta. Olanzapiinikin oli jo silloin, mut mä osasin silti olla ahmimatta. Mä oon aina osannu olla ahmimatta, syön hitaasti ja just sen verran et tuun kylläiseksi. Normaalisti. Mä en oikeesti tiedä mikä juttu tää on, miten se on päässy menemään näin. Mä oon huolestunu ja ahdistunu. Syöminen on nykyään vaan ahdistavaa, ei mitään muuta. Tosta diagnoosista, en uskonu siihen silloinKAAN, mut nykyään voi ainakin varmasti todeta et ei oo mistään laihuushäiriöistä tietookaan.
Jeps, nyt vaihtuu tietokone tiskikoneeksi. Ja se sit pyykkikoneeksi. Mulla on oikeesti nää asiat nyt niin mielen päällä, että en tiä. Lamauttavia ajatuksia. Mut pakko se nyt on jotain tehdä, kun vituttaa tää sotku. Heissulivei!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti