Ensimmäinen viikko takana ja vastoin kaikkia odotuksia mä oon yhä hengis, heleposti! Ja mä oon ilonen että lopetin, koska ulkona on paska keli ja nyt mun ei tarvi ravata sielä yhtenään.
Niina kävi aamulla. Mä en vieläkään saanu sanottua sille siitä hoitajan vaihtamisesta, jotenki mä en vaan kyenny avaamaan suutani. Taas oli kyllä ilmiselvää, miks mä sen vaihdoksen haluaisin. Me jälleen lähinnä istuttiin hiljaa ja se hiplas koiran massua. Jee ku kivaa ja ah, niin hyödyllistä!
Muuten tänään onki sitte ollu ihan sikalaiska päivä. Mä en oo tehny mitään, en sit niin mitään. Tunnen itseni paskaksi jälleen, koska tää asunto näyttää siltä, että mun tarvis jaksaa jotain. Ja tää blogi näyttää samalta, kun tulee välipäiviä ja sit ihan vaan lyhyttä päivitystä. Mä haluaisin tehdä enemmän sekä kodille että blogille, mut ei vaan nyt jaksais. Päätin, et jos ruuan jaksan laittaa niin voin jo olla tyytyväinen. Mukamas ainakin.
Nyt pitäis jo alottaa kirjottamaan listaa, mitä lääkärille pitää tiistaina muistaa sanoa. En mä sitä täs montaa viikkoa vielä oo suunnitellukkaa, mut jos nyt taas näin viime hetkillä rupeis. Jotenki vähä nyt ahdistaa. Rintaa puristaa ja päätä särkee. Jännittää se lääkäri, en tiedä miksi.
Kai sitä vois lähtee katteleen sitä ruokaa. Paha mieli, kun en taaskaan saa kirjoitettua mitään järkevää. Jotenki ei nyt vaan päässä liiku mitään.. Kirjoitan heti paremmin ku pää toimii, lupaus 😊 Heihei
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti