Aamulla mulla oli hyvä fiilis. Päivällä mulla oli ihan sitte paska fiilis. Nyt mulla on ihan voittajafiilis! Avataanko?
Aamulla mä näin Niinaa, tein lumityöt ja istuin koneelle kirjottamaan blogia. Siinä kirjoitellessani mä tajusin jotain ja se sai aikaan ihan helvetillisen ahdistuksen. Mä nimittäin tajusin, et mun lääkitys ei oo muuttunu, jokin mussa on. Päivällisestä tekstistä asia selviää paremmin.
Sit mua ahdisti. Mua ahdisti paljon. Sit mä kauhusta vapisten julkaisin Facen Kakssuuntasten ryhmässä ton aiemman tekstini, vertaistukea olin vailla. Ja siks mä rakastan sitä ryhmää, sieltä löytyi jälleen kerran ihmisiä jotka painii/ovat painineet samojen asioiden kanssa. Kukaan ei haukkunu läskiksi ahmatiksi, kukaan ei tuominnut. Joku ihana jäi juttelemaan mun kanssa yksityisviestein ja taas mä tajusin jotain. Tajusin, et tää mun syömissekoilun alku ajoittuu samoille hetkille Tapsun kuoleman ja pakkomuuton kanssa.
Sitten, kaikesta ahdistuksesta huolimatta mä sain tiskikoneen ladattua täyteen ja käyntiin ja kävin Lidlissä. Hain raaka-aineita kokkailuun, vaikka aiemmin lupasinki etten syö enää ikinä. Kun olis ollu ruuanlaittoaika, mä laitoin kahvin tippuun ja ajattelin et en mä tänään syö. Koko ajatus ruuanlaitosta ja varsinki sen syömisestä teki oksettavan olon. Kurkkua kuristi, kädet vapisi ja oksetti. Mut se, et siitä huolimatta mä sain makaronilaatikon uuniin, tuntui aika kovalta suoritukselta. Sitten kun mä vielä söin, ihan rauhassa ja ihan kohtuullisen annoksen, ahdistus helpotti.
Mun mieli jotenki kirkastui. Vertaistuella ja omalla itsepäisyydellä mä oon voittanu itteni tänään jo monesti! Sain kotona jotain aikaseksi, pääsin käymään kaupassa, laitoin ruuan ja söin. Kaikki tämä siitä huolimatta, että jossain vaiheessa koko maailman paino oli kaatumassa mun niskaan. Eli taas yks pitkä ja raskas päivä selvitetty kunnialla. Nyt vaan iltalääkkeet naamariin ja kohta saakin jo viedä koiraa ulos ja valmistautua valvomaan silloin kun pitäisi nukkua.
Mä selvisin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti